Pelastusyksikkö - muistoni Perkkaan kappelista

Lomamatkalle tuli tieto, että Perkkaan kappeli Espoon Leppävaarassa palaa. Ensimmäinen pelastusyksikkö oli ollut paikalla muutaman minuutin kuluttua automaattihälytyksestä. Mutta tuho tulisi olemaan suuri. Oli kiirastorstai, ja iltamessu pidettäisiin savuavilla raunioilla.

30 vuotta aikaisemmin talvella 1992 makasin Perkkaan kappelin sivuhuoneen lattialla. Minulla oli todettu eteisistukka, jossa vauvalle elintärkeä elin oli kiinnittynyt kohdussa väärään kohtaan ja aiheutti vuotoja. Niiden alkaessa osoitteena oli synnytyssali. Muutaman kerran sinne tuli kiire.

Sillä kertaa vuoto alkoi kesken tilaisuuden kappelissa, josta siirryin sivummalle odottamaan kyytiä. Paikalla sattui olemaan lääkäri. Tuolin jalkojen välistä näin myös, kuinka suuret saappaat lähestyivät. Ambulanssia ei ollut saatavilla ja paikalle tuli joku pelastusyksikkö. Sen suuri auto ei olisi mahtunut Naistenklinikan portista sisään, mutta yksi pelastajista piti kuitenkin seuraa ja kyseli vointia. Kuulin hänen raportoivan puhelimeen jotain ”etuistukasta”. Jos lapsi olisi syntynyt niillä vuodoilla, olisi sympaattinen isokenkäinen ollut varteenotettava kummisetä.

Se on muistoni yhdestä pelastusyksiköstä ja Perkkaan kappelista, Espoon toiseksi vanhimmasta sakraalitilasta, kauniista puisesta rakennuksesta betonilähiön keskellä. Vanhin on 1400-luvulla rakennettu lähipyhättömme, kivinen, keskiaikainen Espoon tuomiokirkko, joka on samalla Espoon vanhin säilynyt rakennus.

Lomamatkalla astuin monen kirkon ja kappelin kynnyksen yli. Oli pääsiäisaika, mutta vain yhdessä osuin messuun. Enimmäkseen näin tyhjiä kivisiä pyhättöjä, joissa kuljeskeli muutama turisti. Välillä olin ainoa.

Jokin sinne vetää, jotain siellä toivoo kohtaavansa, jotain löytävänsä. Rauhan askelen päässä turistivirroista, viileän pysähdyspaikan, kohdan, johon jättää rukouksensa ja levottomuutensa. Oman ja läheisen sairauden. Sodan tuoman ahdistuksen.

Suojellusta Perkkaan kappelista saatiin pelastettua leppävaaralaisen Anna Sahlsténin maalaus Hyvä paimen. Kuvassa lapsi, vanhus ja sairas ovat löytäneet paikkansa Jeesuksen läheltä. Jossain uutisessa paikkakuntalainen kuvasikin Perkkaan kappelia lapsiperheiden kohtaamispaikaksi. Siellä ei ollut ollut tyhjää, vaan paikka oli täyttynyt myös lasten leikeistä, naurusta ja itkusta.

Moni on poikennut suremaan tutulle tontille, jossa odottaa rujo näky. Samaan aikaan parin kilometrin päässä Leppävaaran kirkolla kerätään avustustarvikkeita jaettavaksi ukrainalaisille sotapakolaisille. Rullakot odottavat kirkon eteisessä. Seurakunnan elämä jatkuu surren ja tukien – tulevaisuutta kohti.

Poikani täytti äskettäin 30 vuotta. Kiitollisena muistan sekä pelastusyksikköä että Perkkaan kappelin lattiaa, joka tarjosi hetkeksi tukevan lepopaikan.