Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen puhtaaseen tulee joulurauha

Äkkiä on joulu. Sitä on odottanut ja siihen on koettanut valmistautua, mutta minut työtätekevän perheenäidin se yllättää lopulta aina. Nytkö se jo on, enkä ole vielä ehtinyt siivota vaatehuonetta!

Ei silti, olen jo pitkään uskonut marttojen ohjeita ja jättänyt vaatehuoneen ja komerot siivoamatta jouluksi. Pienellä pintasiivouksella mennään. Sen sijaan tänä jouluna tunnen tarvetta mielen siivoukseen.

Pitkä korona-aika ja etätyö on selvästi vaikuttanut mieleeni. Se on jotenkin puuroinen ja tukkoinen, luovuus on lukossa. Iloinen ja huoleton joulumieli on juuttunut jonnekin aivojen perukoille. Se pitäisi kaivaa sieltä esiin.

Mieltä on luultavasti tukkinut se, ettei ole oikein päässyt tapaamaan ihmisiä. Sitäkin voi miettiä, miten kosketuksen puute, oli se sitten halaamista tai kättelyä, vaikuttaa mieleen. Sosiaalisten suhteiden näivettyessä elämä on kääntynyt sosiaalisen median puoleen. Sieltä taas mieleen on imeytynyt negatiivisia asioita.

On siis syytä tarttua luuttuun ja imuriin.

1. Imuroi roskat eli pistä some tauolle

Sosiaalinen media, Facebook, Twitter, Instagram, ovat kätevä tapa pitää yhteyttä ihmisiin, joita harvemmin tapaa. Sitä kautta saattaa löytää kontaktin vanhoihin koulukavereihin, etäisiin sukulaisiin tai muuten vain kauemmas ajautuneisiin ystäviin. Se auttaa myös silloin, kun tuntee itsensä yksinäiseksi.

Asioilla tapaa aina olla myös kääntöpuolensa, niin sosiaalisella mediallakin. Päivitysten virrassa pysyy hyvin kärryillä päivänpolttavista uutisista ja puheenaiheista. Virta on kuitenkin niin vuolas, että se saattaa varomattoman viedä mennessään. Ainakin minun tunteeni heittävät välillä raivon partaalle, kun törmään mielestäni tyhmiin mielipiteisiin.

Ihmisen pää on sillä tavalla rajallinen, että se ei kestä käsitellä kovin suurta tiedon tulvaa. Eikä se pitemmän päälle kestä riitelyä ja negatiivisuuttakaan. Siitä tulee huono olo. Tätä kannattaa tutkia itsessään. Lopetanko somettamisen illalla iloisena vai kiihtyneenä? Tuntuuko, että maailman ikävät ahdistavat? Entä miten paljon aikaa vietän selaamalla kännykällä somepäivityksiä?

Hyvä on miettiä sitäkin, miten paljon katson päivän mittaan lähteisiäni silmiin ja ylipäätään katselen heitä. Katsonko enemmän kännykkääni?

Voisinkin nyt kohdistaa mielen jouluimurin suuttimen somekäyttäytymiseeni. Päätän viettää joulun läheisteni kanssa ilman somea. Viestit saavat kulkea, mutta en lähde lukemaan päivityksiä enkä päivitä. Aluksi tämä voi tuntua hankalalta. Kieltäymyksestä tulee ehkä helpompaa, jos harjoittelen samalla lähimmäisen katsomista. Se vaatii sitä, että otan aikaa ja tapaan läheisiäni, teen heidän kanssaan jotain. Samalla voin tutkia heitä katseellani. Ja ennen kaikkea katsoa heitä silmiin.

2. Pyyhi pölyt eli selätä perinne ja kateus

Olen siinä onnellisessa asemassa, että äitini ei koskaan tehnyt joululaatikoita itse. Hän luotti Saarioiseen. Paitsi yhtenä jouluna, jolloin hän sai päähänsä kokeilla laatikkosouvia. Muistan, että keittiö pursusi lanttuja ja porkkanoita. Lopputuloksesta emme tainneet olla ihan vakuuttuneita, koska seuraavana jouluna palattiin tuttuihin valmislaatikoihin. Niiden maku on tuttu. Niihin luotan itsekin ja säästän aikaa muihin jouluvalmisteluihin.

Rosollin sen sijaan teen aina itse aattoaamuna, koska niin äitikin teki. Samalla porisee joulupuuro perheen lounaaksi. Jouluateriaan kuuluu kolmea ruokalajia, ja aina aloitetaan kalalla. Äitini tavoista poiketen olen kuitenkin lisännyt jouluruokiin lasten pyynnöstä joulunakit ja puolisoni toivomia makeita turkkilaisia jälkiruokia.

Joulun vietossa useimmiten jokainen harjoittaa jotain omasta lapsuuskodista perittyä perinnettä. Siihen saattavat sitten sekoittua puolison perimät perinteet. On tietyt ruoat ja ne tehdään tietyllä tavalla. On tutut koristeet.

Perinteissä ei ole mitään vikaa, jos niiden kanssa on sinut. Jos ne taas ovat lähemmäs pakkomielle, silloin kenelläkään ei ole kivaa. Pakkomielteinen perinteistä kiinni pitäminen tekee jouluvalmisteluista ahdistavaa suorittamista. Sehän ei ole joulun tarkoitus. Se on luultavasti äidin tai esiäitien ääni, joka tunkee alitajunnasta pintaan, kun vuosi kallistuu jouluun.

Ahdistusta lisää myös joulukateus. Toisten tavat saattavat tuntua onnistuneemmilta kuin omat. Noilla pelataan ihanasti lautapelejä, mutta meillä jokainen vetäytyy jouluaterian jälkeen omiin oloihinsa. Nuo menevät joulukirkkoon, kun taas meillä ei saa ketään hereille, kun kello lyö viisi.

Itse olen ihastellut toisten tyylikkäitä joulukuusia. Miten voikin olla niin sopusointuiset koristeet ja teemaväri sininen tai kultainen. Yhtenä jouluna meilläkin lapset päättivät, että pannaan vain punaisia koristeita. Kun illemmalla vilkaisin kuusta, se oli tupattu täyteen erivärisiä palloja, lintuja, tonttuja, tähtiä ja käpyjä. ”No kun niitä oli”, kuului selitys. Eikä minulla ole sydäntä heittää lapsille rakkaita koristeita pois.

Perinteen painoon ja kateuteen ei oikeastaan auta muu kuin aikuiseksi kasvaminen. Aikuisuus nähdäkseni on sitä, että tietää suurin piirtein mitä itse haluaa ja ottaa vastuun omista ja vastuullaan olevien tekemisistä. Se tarkoittaa mielen siivoamista siitä, mitä äiti on käskenyt, ja sen miettimistä, miten minä haluan tämän asian hoidettavan. Se tarkoittaa myös realismia sen suhteen, että on syytä rakastaa ja arvostaa sitä mitä minulla on eikä elää siinä toivossa, että olisin joku toinen toisenlaisissa oloissa.

3. Meditatiivinen luuttuaminen eli irti kiireestä

Perinteiden suorittaminen tekee kiireen myös jouluvalmisteluissa. Kiire taas tekee ihmisestä hirviön, jouludzillan. Hirviöi- tyminen ei ole kuitenkaan tarpeen. Yllättävää kyllä, joulusta voi selvitä myös ilman kiirettä.

Parasta tietysti on, jos pystyy aloittamaan jouluvalmistelut hyvin ajoissa. Minulta se ei ole koskaan onnistunut. Vasta viime viikolla keksin, että lahjoja voisi oikeastaan hankkia pitkin vuotta. Nyt sekin ajatus on jo myöhässä.

Joulusiivouksessa olen jo pitkään suosinut marttojen neuvomaa meditatiivista siivousta – sitä sopii harjoittaa muutoinkin kuin jouluna. Lisäisin siihen vielä jostain oppimani ajatuksen: hyvillä välineillä on mukavampi siivota. Kannattaa siis tarkistaa siivouksen viimeisimmät trendit.

Meditatiivinen siivous tehdään hitaasti, ajatuksen kanssa. Siitä saattaa jopa selvitä virkistyneenä. Otan imurin, pölyrätin tai luutun ja aloitan. Keskityn tähän hetkeen, tähän liikkeeseen, jota juuri teen. Ei ole mitään muuta kuin luutun pyörivä liike lattialla. Saatan toki myös kuunnella samalla musiikkia.

Siivous kuten muutkin valmistelut tai ylipäätään isot asiat elämässä kannattaa mielestäni tehdä yksi kerrallaan. Perunamuusi valmistuu kuorimalla peruna kerrallaan, tai vähän krouvimman sanonnan mukaan elefantti syödään pala kerrallaan. Pienistä paloista rakentuu kokonaisuus ja lopulta on valmista.

Jos meditatiivisella siivouksella ei vielä pääse joulutunnelmaan, kiireeseen ja joulupaniikkiin voi auttaa myös näkökulman vaihto. Tätä keinoa käyttävät terapeutit erilaisten ongelmien ratkaisemiseen. Kyse on oikeastaan kielipelistä: kielteinen sana vaihdetaan myönteiseen. Esimerkiksi esiintymisjännitystä voidaan lievittää nimeämällä tilanne uudelleen. Kun jännityksen aiheuttama ahdistus nähdäänkin merkkinä innostuksesta, suoritus paranee.

Joulukiireen aiheuttaman ahdistuksen voisi myös nimetä merkiksi innostumisesta, inspiraatiosta tai joulumielestä. Joulumielellä on hyvä puuhata joulua valmiiksi.

4. Nauti lopputuloksesta eli lepää

Siivouksen päätteeksi keitetään kahvit ja ihastellaan lopputulosta. Niinpä mielen joulusiivoukseenkin on syytä sijoittaa lepohetkiä.

Sen tietäminen, mitä minä olen ja millaisen joulun haluan, vaatii tietenkin aikaa ja mietiskelyä. Siksi on tärkeää siemailla jouluglögiä ja tuijottaa kynttilää tai tehdä pitkä kävely talvisessa metsässä yksin. Aikaa saadakseen kannattaa palata lukemaan ohje 1 ja 3.

Lepohetki voi olla myös joulukonsertti tai ystävien tapaaminen, ehkäpä spontaani ehdotus lähteä jouluglögeille. Lopulta juuri nämä hetket ovat ne, joita joulusta muistaa ja jotka tekevät mieleen joulurauhan.