Kynä toi mukaan ilon

Kuva: Jukka Granström

Minulla on taipumus innostua harrastamaan asioista. Ei kovin usein, mutta sitäkin kohtalokkaammin. Ja yleensä innostukset ovat seuranneet mukana vuosikausia kuten esimerkiksi linnut, kellot, perhoset ja nyt tuoreimpana mustekynät.

Mustekynäinnostani syytän erityisesti koronaepidemiaa ja -karanteenia. Oli paljon aikaa olla kotona ja kirjoittaa, vetäytyä sisäänpäin. Kynistä tuli ikään kuin ystäviä. Tykästyin mustekynien miellyttävään kirjoitustuntumaan, niiden tarjoamaan jotenkin vanhanaikaiseen tunnelmaan. Mustekynät ovat myös kauniita esineitä, ne tuottavat iloa silmälle ja kädelle.

Mustekynät mahdollistavat erilaisten terien ja eriväristen musteiden käyttämisen. Lisäksi paperilaadut vaikuttavat kirjoitustuntumaan. Olenkin kokeillut useita erilaisia muistikirjoja. Hifistelyä, myönnetään.

Tuorein terätuttavuuteni on niin sanottu stub eli tavallista terää litteämpi. Stubilla kirjoittaminen muistuttaa hieman kalligrafiaa eli kaunokirjoitusta, mutta ei ihan. Ylhäältä alas vedettäessä viiva on paksua, sivusuunnasta ohutta. Tekstistä tulee paksuudeltaan vaihtelevan viiva ansiosta elävää. Kiehtovaa. Vielä kun saisi sisällönkin eläväksi…

Myös käsialani on parantunut mustekynien myötä. Vuosien saatossa kuulakärkikynät ja varsinkin rollerit (vesiliukoiset mustekuulakynät) jotenkin helppoudellaan turmelivat käsialani. Siitä tuli liian nopeaa ja epäselvää. Nykyisin kirjoittaminen käsin on tietoisempaa, myös kun teen muistiinpanoja työssä.

Matkan varrella Facebookin lukuisat mustekynäryhmät ovat tarjonneet paljon innoitusta ja hyötytietoa. Ja sitä kuuluisaa vertaistukea. Harrastajia löytyy yllättävistä piireistä.

Korona lähtee ajallaan, mutta eivät mustekynät!