Ympäristöministeri: Kirkko kantaa paljon näkymätöntä vastuuta

Seurakuntavaaliehdokas ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosella on jo kokemusta seurakunnan luottamushenkilön toimista. Hän on vaikuttanut tähän saakka Forssan seurakunnassa.

– Puhutaan sitten nuorisotyöstä, lapsiperhetyöstä, yksinäisyyden torjumisesta, ihmisten auttamisesta arkisissa iloissa ja suruissa tai vaikkapa kirkon kansainvälisestä vastuunkannosta, kirkkovaltuustossa päätetään, mihin juuri meidän seurakunnan veroeurot kohdistetaan. Päätökset tuntuvat ihmisten arjessa, hän toteaa.

Grahn-Laasonen muistuttaa, että luottamushenkilö pystyy myös välillisesti vaikuttamaan, mitkä ovat kirkon linjauksia, ja miten kirkko suhtautuu tulevaisuudessa esimerkiksi samaa sukupuolta olevien vihkimiseen.

– Politiikassa tapaamme sanoa, että kirkko tekee asiassa omat päätöksensä, mutta haluan ja voin olla siinäkin mukana.

Vaikka uskon asiat ovat hyvin henkilökohtaisia, on kirkolla Grahn-Laasosen mielestä iso tehtävä yhteiskunnassa ihmisten kohtaamisessa sekä ilon että surun hetkissä.

– Kirkko kantaa paljon näkymätöntä vastuuta. Se tuo vaikeisiin aikoihin inhimillisyyttä ja ihmisten kohtaamista.

Edellinen artikkeliEsikoislestadiolaiset ottamassa käyttöön omat sakramentit vetoomuksista huolimatta
Seuraava artikkeliPalavereihin tarvitaan idiootti

Ei näytettäviä viestejä