Yhteisvastuukeräys aiheutti soittotulvan velkaantuneiden neuvontapuhelimeen

Yhteisvastuukeräyksen varoin käynnistettävä Takuu-Säätiön pienluottohanke on saanut velkaongelmista kärsivät ottamaan kiivaasti yhteyttä Takuu-Säätiöön. Helmikuussa käynnistynyt keräys kampanjoi tänä vuonna suomalaisten ylivelkaantumisen torjumiseksi.

– Soitot maksuttomaan neuvontapuhelimeemme, Velkalinjaan, ovat kaksinkertaistuneet alkukevään kuluessa. Vuoden alusta lähtien linjalle on tullut noin 7 500 soittoa, ja neuvontaa olemme kyenneet antamaan 1 500 soittajalle, Takuu-Säätiön viestintäpäällikkö Minna Mattila kertoo.

Mattilan mukaan ammattilaisen kanssa voi keskustella eniten pelkoa herättävistä asioista kuten maksuhäiriömerkinnän merkityksestä ja perinnästä.

Tilastokeskuksen tuoreen julkaisun mukaan viime vuonna suomalaiset ottivat 1 410 304 uutta pikavippiä, yhteensä 322 miljoonan euron arvosta. Pienlainojen ottajat maksoivat lainoista yhteensä yli 79 miljoonaa euroa erilaisia kuluja. Nostettujen pienlainojen määrä on kohonnut vuoden 2011 jokaisella vuosineljänneksellä, samoin keskimääräisen pienlainan suuruus, joka oli 243 euroa vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Takuu-Säätiö käynnistää ensi vuonna yhteisvastuuvaroin Suomessa muutamalla paikkakunnalla pienluottohankkeen, jossa myönnetään taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille matalakorkoisia pienlainoja välttämättömiin hankintoihin tai menoihin.

Edellinen artikkeliRaamatun kuusi Mariaa
Seuraava artikkeliHelsingin yliopistolla ratkotaan Jumalan olemassaoloa

Ei näytettäviä viestejä