Viisi seurakuntien kilpailutusjuttua markkinaoikeudessa

Kirkko ja seurakunnat kilpailuttavat hankintoja, mutta aina asia ei ole sillä selvä. Joku kilpailutukseen osallistunut valittaa markkinaoikeuteen. Tänä vuonna kirkollisia juttuja on otettu käsittelyyn viisi.

Tuorein markkinaoikeudessa vireillä olevan juttu on kesäkuun lopusta. Kyse on Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston toukokuisesta päätöksestä, jossa päätettiin hankkia Käppärän hautausmaan ison siunauskappelin urut Saksasta, Orgelbau Eisenbarth GmbH:lta. Urkurakentamo Martti Porthan Oy valitti päätöksestä.

– Valitus koskee sitä, että kaikkia tarjoajia ei olisi kohdeltu tasapuolisesti, ei sitä, etteikö valituksi olisi tulleet laadukkaimmat urut, sanoo Porin seurakuntien kiinteistöpäällikkö Kalevi Lindfors.

Porin urkuhankinta oli tavallisuudesta hieman poikkeava, sillä hinta oli etukäteen kaikkien tiedossa: kilpailutuksella haettiin laatua eli parhaita urkuja, ei halvimpia.

Lindfors kertoo, että Porissa haluttaisiin päästä tekemään sopimusta uruista saksalaisen tehtaan kanssa ja tarvittaessa vaikka maksaa jälkikäteen korvauksia, jos seurakunnat häviävät jutun.

– Tosin itse en näe syytä valitukselle, mutta en olekaan juristi. Ratkaisu on viime kädessä markkinaoikeuden tehtävä.

Lindfors muistaa 14-vuotiselta uraltaan Porin seurakunnissa yhden tapauksen, jossa kilpailutus meni markkinaoikeuteen. Silloin kyse oli paineviemäriurakasta. Seurakunnat voittivat jutun, mutta oikeusprosessin aiheuttamasta viivästyksestä johtuen seurakunnat joutuivat maksamaan hinta-tason nousun vuoksi urakasta kymmeniätuhansia enemmän kuin alun perin, jos valitusta ei olisi tehty.

– Oikeutta pitää olla, mutta kyllä seurakuntia rassaa, sillä tuntuu, että nykyään valitetaan kovin herkästi.

Katso Porin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston urkuhankinnasta tekemä päätös (pykälä 22)

Muut markkinaoikeudessa tähän mennessä 2014 vireille tulleet seurakuntia koskevat jutut:

HANKINTAPÄÄTÖS: Espoon seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston päätös 9.6.2014 § 95, Suvelan uuden kappelin urakoitsijavalinta.

HANKINTAPÄÄTÖS: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen päätös 23.4.2014 § 22/2014, hankintakilpailu asian- ja dokumenttienhallintajärjestelmästä.

HANKINTAPÄÄTÖS: Lahden seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston päätös 16.4.2014 § 57, krematoriouunin hankinta 2014.

HANKINTAPÄÄTÖS: Vantaan seurakuntayhtymän päätös 31.3.2014, Pyhän Laurin keskiaikaisen kirkon AV-urakka.

Aina markkinatuomioistuimen päätös ei riitä, vaan siitä voidaan myös valittaa. Lue Kirkko ja kaupunki -lehden kustantamisen kilpailuttamisesta vuonna 2011 syntyneestä pitkästä prosessista, jonka ratkaisua odotetaan yhä Korkeimmasta hallinto-oikeudesta: Kirkko ja kaupungin kustantamisesta jälleen valitus

Edellinen artikkeliPiispa: Väite harhaan johtamisesta röyhkeä ja väärä
Seuraava artikkeliTulkaa kaikki -liikkeen lääke tulehtuneeseen ilmapiiriin: Tavatkaa ja kahvitelkaa!

Ei näytettäviä viestejä