Verkossa ja pihoilla lauletaan – Suvivirsi saa poikkeuskeväänä uutta nostetta

Suvivirsi on osa suomalaista kulttuuriperinnettä ja monille tärkeä ja kaivattu siirtymäriitti keväästä kesään. Kuluvan vuoden poikkeusoloissa rakastettu virsi soi erityisesti verkossa, mutta myös parvekkeilla, pihoilla ja luokkahuoneissa.

Perinteeksi muodostuvaa Suvivirren sunnuntaita vietettiin ja laulettiin tänä vuonna 24.5., mutta Suvivirsi raikaa myös jatkossa. Varsinkin verkkoon ilmestyy erilaisia Suvivirsi-taltiointeja.

Arkkipiispa Tapio Luomalle Suvivirsi palauttaa mieleen tärkeitä muistoja kouluajoilta ja alkavasta kesälomasta.

”Virren sanat kannustavat luottamaan Jumalan johdatukseen sekä kunnioittamaan luontoa ja kiittämään sen Luojaa”, Luoma toteaa Kirkon viestinnän tiedotteessa.

Katso tuoreita Suvivirsi-videoita

Suvivirsi syntyi keskellä 1600-luvun lopun nälkävuosia. Vuosisatojen saatossa siitä on tullut suomalaista kansallisomaisuutta, joka ylistää kesän puhkeamista kukkaan. Kirkkohistorian dosentti ja pastori Esko M. Laine avaa Suvivirren historiaa Helsingin Malmin seurakunnan tuottamalla videolla, jonka voi katsoa täällä.

Vantaankosken seurakunnan kilpailu Suvivirren uudesta säkeistöstä herätti tänä vuonna valtakunnallista kiinnostusta. Video kilpailusta on katsottavissa täällä.

Kirkko Espoossa on toteuttanut Espoon oppilaitostyön kanssa Suvivirsi-videon tervehdykseksi oppilaitosten virtuaalikevätjuhliin. Videon voi katsoa täällä. Tampereen seurakuntien oppilaitostyöntekijöiden Suvivirsi puolestaan on katsottavissa täällä.

Helsingin Kannelmäen seurakunnan työntekijöiden keväinen Suvivirsi on nähtävissä täällä, Haminan seurakunnan Suvivirsi-video täällä ja Suvivirsi Helsingin Käpylän kirkossa täällä.

Suvivirren sunnuntain jumalanpalvelus 24.5. Kauhajoen kirkosta on julkaistu täällä.

Helsingin seurakuntayhtymä ja Kirkon viestintä tuottavat musiikkivideotyyppisen Suvivirren, jonka voi katsoa 28.5. alkaen täällä.

Kuva: Olli Seppälä.

Lue myös:

Tässä on voittaja – Suvivirren uudessa säkeistössä viitataan ilmastonmuutokseen ja koronaeristykseen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliLähetysseura aloitti etäkesäjuhlien kauden, Lähetysjuhlat radiossa olivat ”kannattava juttu”
Seuraava artikkeliNuori kirkko vaihtoi nimensä – järjestö on nyt Lasten ja nuorten keskus

Ei näytettäviä viestejä