Suomen rangaistuslaitoksissa on reippaat 3 100 vankia. Pyhäinpäiväviikonloppuna Vankilalähetyspäivillä Oulussa tutut virret avautuvat aivan uudesta näkökulmasta. Ylitse kaikkien rajojen sana on vietävä yhteinen.
Oulun keskusseurakuntatalon salissa istuu viitisenkymmentä vankilatyöntekijää Adventtikirkosta, Helluntaiherätyksestä, Pelastusarmeijasta, Vapaakirkosta ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piiristä. Jykevät miehet ovat selkeä enemmistö.
– Työssä on paljon entisiä vankeja, joille tähän työhön tarttuminen on helpompaa. Vankiloiden tarpeisiin on tällä hetkellä sopivasti vapaaehtoisia. Vapautuvien vankien rinnalla kulkijoita, jotka auttavat normaalielämään sopeutumisessa on kuitenkin liian vähän, kertoo Sami Puumala, joka vastaa Kirkkohallituksessa evankelis-luterilaisen kirkon vankila-asioista.
Innokas pelastuksen tarjoaminen voi mennä Jeesuksen tuputtamiseksi
Vanki pitää päivillä todistuspuheen. Häntä on ennen oman uskon syntymistä ärsyttänyt uskonratkaisun tuputtaminen.
Suomen Vapaakirkon ja ViaDian vankilatyön yhteyshenkilö Pekka Matilainen tietää, että joskus näin käy.
– Innokkaan vankilalähetin luonnollinen halu tietysti on, että ihminen pelastuisi, mutta pitäisi antaa Jumalalle mahdollisuus tehdä työtä omassa aikataulussaan. Kun Jumalalla on oikea aika jonkun ihmisen kohdalla, niin ihminen ymmärtää sen, ja sanoo jollekin läheiselle tai sielunhoitajalle, että nyt hän on valmis.
Pelastusarmeijan vankilatyön koordinaattori, luutnantti Markku Tulander pitää uskoon hoputtamista hengellisenä väkivaltana.
– Kun meillä ihminen tulee tilaisuuteen, niin toki mennään polvilleen, rukoillaan tai luetaan Raamattua, jos tarve on. Mutta jos tulija haluaa puhua jalkapallosta, niin puhutaan siitä ja juodaan kahvia. Usko on aina tarjolla, mutta se on ihmisen oma päätös, ottaako vai eikö ota, ja milloin ottaa.
Adventtikirkon vankilatyön yhdyshenkilö, pastori Terhi Turkka pitää kirkkokuntansa vankilatyötä pienimuotoisena, vaikka se tutkimustilastojen valossa ei jää toisten varjoon.
– Meillä työ on vaatimatonta. Vankilassa käydään pieninä ryhminä ja pidetään keskustelevia, evankelioivia tilaisuuksia. Se on näin yksinkertaista.
Lähetin olemuksessa oleva rauha ja ilo vakuuttavat
Sami Puumala muistuttaa, että vankilalähettien sanoja tärkeämpi viesti on hänen olemuksensa.
– Monet vangit sanovat, että heihin on tehnyt vaikutuksen ilo ja rauha ja valo, jonka he ihmisessä näkevät, ja he haluavat sitä itselleen. Se puhuu. Vangit toivovat, että uskonto ja hengelliset asiat tuotaisiin esiin selkeästi mutta painostamatta ja kunnioittaen erilaisia näkemyksiä, kokemuksia ja uskonnonvapautta.
Helluntaiseurakuntien vankilatyön valtakunnallinen yhdyshenkilö Vesa Rautasaari ymmärtää myös niitä, jotka kehottavat kuulijaa uskoon.
– Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Vankilan kirkkoonkin vanki tulee ihan vapaaehtoisesti, ja varmasti tietää, että siellä julistetaan. Veikkaan, että nämä kaverit ovat paljon pahempiakin juttuja kokeneet kuin sen, että kysytään, otatko Jeesuksen elämääsi.
– Toki me ymmärretään tilanne. Vanki voi olla hyvin rikkinäinen ihminen ja voi kokea sen tuputtamisena. Sen takia on vankilalähettien koulutukset, ettei toiminta olisi aivan villiä, Rautasaari sanoo.
Rauhanyhdistyksen mieheltä pyydettiin pingpong-ohjelmaa
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteeri Juha Kaarivaara muistelee, että SRK:n vankilatyö vaikeutui 1970-luvulla, kun vankilapappien virkoihin tuli nuorempaa papistoa.
– Saarnata me osaamme täällä itsekin, mutta jos teillä on esitettävänä sellaista pingpong-ohjelmaa, niin tervetuloa, Kaarivaara muistelee huvittuneena erään vankilalähetin tuolloin saamaa vastausta.
Rauhanyhdistykset käynnistivät vankilatyön uudelleen 1990-luvun alussa. ”Isällisen lämmintä ja lämpimällä tavalla välittävää”, on eräs vankilapappi kiittänyt vanhoillislestadiolaisten lähettien työtä.
– Kun Jumala avaa mahdollisuuksia, haluamme jakaa sen, mitä olemme itse saaneet kokea. Järjestämme Jumalan sanan pohjalta seuroja ja saarnaamme evankeliumia. Jumala on se, joka antaa kasvun.
– Vangit tykkäävät laulaa. Rauhanyhdistyksen kanttori on joskus säestämässä ja voi koota mukaan nuorista lauluryhmän. Se on nuorille varmasti hyvin mieleenpainuva opintoreissu lähimmäisen kohtaamiseen.
Seurat pidetään, jos yksikin kuulija saapuu.
– Joskus on saattanut olla vain kolme seuravierasta, jotka hekin ovat lähteneet kesken puheen, kun eivät ole kokeneet sanomaa omakseen. Ja sitten taas toisinpäin, että on haluttu jäädä keskustelemaankin.
Vanhoillislestadiolaisilla on selkeä lähetysorganisaatio ja puhujien kielikoulutusta
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen lähetystyössä Suomi on jaettu kolmeen alueeseen, joista jokaisella on oma suunnittelusta vastaava tiiminsä. Vapaaehtoisia vankilalähettejä rauhanyhdistyksillä on yhdeksänkymmentä.
– Rauhanyhdistyksissä on paljon paikallista toimintaa. Vanhoillislestadiolaiset ovat olleet hyvin alttiita pitämään seuroja myös vankiloissa, Kaarivaara kiittää.
Ulkomaalaisten vankien määrä on lähes kolminkertaistunut 2000-luvulla, ja SRK:n lähetystiimit pyrkivät vastaamaan tähänkin haasteeseen mahdollisuuksien mukaan.
– Lähetystyön tarpeisiin meillä on käynnistynyt kolmivuotinen kielikoulutus. Siinä on kahdeksan eri kieliryhmää, joista yksi on viittomakieli. Koulutamme siellä tulkkeja, puhujia ja kääntäjiä, ja se vastaa vankilatyönkin tarpeisiin.
Viikon kuluttua Äänekosken rauhanyhdistyksellä on vankilalähettien koulutustilaisuus. Sinne on pyydetty Sami Puumalan kautta tukea ja myös vankilapappi on tulossa.
Vankilalähetin koulutus on kaksivuotinen: Pelkkä into ei riitä
Kaikkien kirkkokuntien jäsenille suunnattu kaksivuotinen vankilalähettikoulutus sisältää kaksi valtakunnallista ja yhden kirkkokuntakohtaisen viikonlopun. Sami Puumalan mukaan tarkoitus on nimenomaan, että aikaa kuluisi.
– Niin ei mennä päistikkaa ja niin kovalla vauhdilla, että törmätään seinään. Emme halua tappaa intoa, mutta haluamme, ettei vankilatyöhön mennä pelkällä innolla.
Vankilalähettien koulutusta järjestää kansainvälisen hyväntekeväisyysjärjestön yhteydessä toimiva Kristillinen vankila- ja kriminaalityön yhteistyöverkosto, Prison Fellowship Finland ry. Puumalan virkatehtäviin kuuluu verkoston organisoiminen.
– Koska luterilaisella kirkolla on enemmän väkeä ja taloudellisia resursseja kuin muilla, niin on kohtuullista ja oikein, että meillä organisoidaan yhteistyöverkoston toimistotyötä. Suunnittelut ja muut hoidetaan yhdessä.
Vankilalähetin koulutukseen tullaan seurakunnan lähettämänä.
– Seurakunnat suosittelevat ihmisiä, joihin heillä on luottamus. On äärimmäisen tärkeää, että koulutuksen käyneellä vankilalähetillä on lähettävän seurakunnan rukous- ja taloudellinen tuki, esimerkiksi matkakuluihin, Matilainen selvittää.
Kristillisiä kuntoutusosastoja vankiloissa
Sekä vankiloiden johto että vangit pitävät vankilasielunhoitotyötä arvokkaana. Syytä onkin, sen todistaa viime vuonna julkaistu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Rikosseuraamuslaitoksen selvitys
Uskonnonharjoittaminen vankiloissa
.
Kolmessa Suomen vankilassa toimii erillinen kristillinen kuntoutusosasto, joka tarjoaa esimerkiksi päihdekuntoutusta, Alfa-kursseja kristillisen uskon perusteista, sielunhoidollisia Krito-ryhmiä ja elämänhallintataitojen vertaistukiryhmiä.
– Olen viimeiset vuodet kehittänyt vapautuville vangeille tukipalveluja. Kaikki nämä palvelut sisältyvät tulevaan soteen, ja kunnat tai maakunnat ovat velvollisia ostamaan ne tai tuottamaan ne itse. Yhteinen tehtävämme olisi kerätä joukot yhteen ja nostaa kristillinen kuntoutus keskeiseksi, Pekka Matilainen miettii.
Vapautuva vanki on avun tarpeessa
Vankilatyön tavoitteeksi ei riitä, että vanki lähtee muovipussi kourassa vankilasta kadulle, kun on tullut uskoon, kuvaa helluntailainen Vesa Rautasaari.
– Jos haluamme antaa kokonaisvaltaista apua, tukihenkilötoiminta alkaa jo vankilassa. Rikoksettomaan ja päihteettömän elämään vaikuttavat vankilan sisällä toteutettavat ohjelmat, jotka jatkuvat vielä siviilipuolelle. Tätä kokonaisuutta pitäisi kehittää.
Rautasaari haastaa perustamaan seurakuntien sisälle tiimejä, jotka mahdollistavat vapautuvan vangin ja hänen perheensä tukihenkilötoiminnan.
Vapaakirkko rakentaa vankien kanssa tukipolkua, joka lähtee syvältä vankilasta ja jatkuu vapautumisen jälkeiseen aikaan. Asunnottomina vapautuvia vankeja asutetaan. Seurakuntalaiset vetävät kuntouttavaa päiväkeskustoimintaa vapaaseurakuntien tiloissa. Arkisen työn kautta vankeihin syntyy luonteva yhteys, kertoo Matilainen.
– Vangit, jotka ohjautuvat meidän toimintaan, ovat hyvin harvoin uskossa itse. Siksi katsotaan, että uskovina heidän vierellään kulkeminen on äärimmäisen tärkeää.
Ihminen on aina ensisijaisesti ihminen
Vankilasta vapautuvalla on erityisiä tarpeita, jotka on otettava huomioon, mutta muuten vankilatyössä ei Pelastusarmeijan Markku Tulanderin mielestä ole mitään ihmeellistä tai erikoista.
– Viemme vankilaan tulevaisuutta ja toivoa siinä mielessä, että siellä on läsnäoleva seurakunta, jolle viedään evankeliumia. Aivan samalla tavoin käymme vanhusten palvelutaloissa tai päiväkodeissa. Meillä ei ole koskaan niin, että joku on vanki ja joku on ex-vanki tai alkoholisti tai sitä tai tätä, vaan ensin on ihminen.
Sami Puumala ajattelee Tulanderin tapaan.
– Toivoisin, että vankilatyö joskus lakkaisi ja vanki integroituisi osaksi normaalia seurakuntatyötä, mutta ennen kaikkea meidän kirkossa puhutaan taloudesta. Minusta meidän yhteinen asiamme on se, että ihmisen auttamisesta pitää olla valmis maksamaan. Se pitää uskaltaa sanoa kirkkojen päättäjille.
Kuva: Raija Kurki. Vankilatyössä eri kirkkokuntien väliset rajat on onnistuneesti ylitetty. Vankilatyön yhdyshenkilöt tapasivat Vankilalähetyspäivillä Oulussa. Vasemmalta Sami Puumala (ev.lut. kirkko), Terhi Turkka (Adventtikirkko), Markku Tulander (Pelastusarmeija), Vesa Rautasaari (Helluntaiherätys) ja Pekka Matilainen (Vapaakirkko).
Korjaus kello 16.10. Yksi Pekka Matilaisen kommentti oli mennyt epähuomiossa Sami Puumalan nimiin. Nyt se on korjattu.
Lue myös:
Tarinoiden maassa vankien lapset vapautuvat häpeästä