Vanhoillis­lestadiolaisten pää­sihteeri Juha Kaarivaara: Syy liikkeen jättämiseen on ajan ilmapiiri

Tänään maanantaina päättyneiden Reisjärven Suviseurojen puheita kuunnellessa vaikutti siltä, että puheissa korostui aikaisempaa enemmän huoli vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jättäneistä tai siitä etääntyneistä ihmisistä.

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteerin Juha Kaarivaaran mukaan huolta on tunnettu aina, eikä hän tunnista, että ilmiö koskisi juuri tämänvuotisia seurapuheita.

– Perheissämme kasvaneet lapset eivät välttämättä aina jaa isän ja äidin uskonymmärrystä. Siinä asiassa on tärkeää muistaa, että jokainen tekee omat ratkaisunsa.

Kaarivaara toteaa kuitenkin, että monet vanhoillislestadiolaiset vanhemmat kyllä tuntevat huolta lastensa vieraantumisesta herätysliikkeen edustamasta kristillisyydestä enemmän kuin joskus ennen.

Taustalla on Kaarivaaran mukaan tämän ajan liberaali suunta, joka on johtanut maallistumiseen.

– Se kohtaa vahvasti erityisesti nuoria, ja aika monissa vanhoillislestadiolaisissa perheissä on koettu, että nuoret ovat luopuneet. Eli ei se huoli uskon menettämisestä ja seurakunnan jättämisestä ole ainakaan vähentynyt.

Kaarivaara ei halua lähteä analysoimaan ilmiötä tai sen syitä tarkemmin. Taustalla on hänen mielestään ajan henki.

– Kaikenlainen kyseenalaistamisen kulttuuri rohkaistuu. Tätä viestiä tulee monesta suunnasta. Luottamus Jumalaan ja hänen apuunsa elämässä alkaa rakoilemaan. Se johtaa järkeilyyn ja sen sellaiseen, ja sitten usko kuivuu. Siksi olisi tärkeää, että nuorten kanssa mennään Jumalan sanan äärelle.

Kaarivaaran mukaan SRK:ssa ei ole analysoitu liikkeen jättämisen syitä.

– Kyllä se syy on vain ajan yleinen ilmapiiri. Negatiivisen uskonnonvapauden piirteet ovat vahvoja. Vanhoillislestadiolaisuudessa on yritetty siksi nostaa esille positiivisen uskonnonvapauden viestiä – siis vapautta uskomiseen.

Yksi käytännön seuraus tämän ajan haasteista on Kaarivaaran mukaan ollut, että herätysliikkeessä halutaan aiempaa enemmän panostaa lapsi- ja nuorisotyöhön.

– Pyrkimyksemme on, että lapset ja nuoret saisivat juurtua omakohtaiseen uskoon. Olemme SRK:ssa rohkaisseet rauhanyhdistyksiä, että niissä toimisi nuoriso-ohjaajia ja rippikoulujen jälkeen tehtävää nuorisotyötä koordinoitaisiin. Esimerkiksi leirityö on tärkeää.

Kuinka suuri ongelma herätysliikkeessä on, että nuoret tai aikuiset jättävät sen?

– Seurakunnan jättäminen liittyy uskosta luopumiseen. Jokaista lähtijää halutaan kuitenkin rakkaudella kutsua takaisin. Hänen puolestaan rukoillaan. Emme kokoa laumaa itselle vaan Kristukselle. Vanhat saarnaajat totesivat aikoinaan: ”Minä tarvitsen seurakuntaa, mutta seurakunta tulee toimeen ilman minuakin”.

Lue myös:

Piispa Jukka Keskitalo vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa: Avoimuus ja kipeiden asioiden läpikäyminen tekee liikkeestä vahvemman

Vanhoillislestadiolaiset julkaisivat kannanoton avioliitosta – ”Uskon ja opin kysymys, ei ihmisoikeuskysymys”

Nämä ovat suurimmat yhteiskunnalliset huolet eri herätysliikkeissä – hengellisten kesäjuhlien superviikonloppu alkaa

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Vanhoillislestadiolaisten pääsihteeri Juha Kaarivaara: Syy liikkeen jättämiseen on ajan ilmapiiri

Edellinen artikkeliKansanedustaja Paula Risikko Herättäjäjuhlilla: Yhteiskunta, jossa ihmiselle ei anneta uutta mahdollisuutta, on julma
Seuraava artikkeliJohan Candelinin ja Marttyyrikirkon ystävien syytteet kaatuivat myös hovioikeudessa

Ei näytettäviä viestejä