Vanhoillislestadiolaiset korostivat perheen merkitystä

Suviseurat2011

Koti on Jumalan valtakunta pienoiskoossa, muistutettiin Lumijoella tänään virallisesti alkaneissa Suviseuroissa. Tässä valtakunnassa on paikka myös naisilla, todettiin vanhoillislestadiolaista perhekäsitystä valottaneessa tiedotustilaisuudessa.

– Pyhän Hengen pappeina kaikki Jumalan lapset ovat velvollisia ja kelvollisia julistamaan pyhää evankeliumia, sanoi tilaisuuden alustuksen pitänyt pastori Kyösti Pieviläinen.

Samaa vakuutti yhdeksän lapsen äiti Saara Hintsala, jonka mukaan hänellä äitinä on mahdollisuus julistaa evankeliumia niin omille lapsille kuin muillekin. Samaan hengenvetoon tilaisuudessa kuitenkin todettiin, että liikkeen virkakäsitys ei ole muuttumassa, eikä naispuhujia ole odotettavissa tulevaisuudessakaan. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen edustajat korostivat erottelua kaikkien uskovaisten yleiseen pappeuteen ja erityiseen saarnavirkaan, johon kutsutaan erikseen.

Myös liikkeen piirissä tapahtuneista hyväksikäyttötapauksista noussutta keskustelua sivuttiin tiedotustilaisuudessa lyhyesti. SRK:n koti- ja perhetyön sihteeri Sami Pikkuaho totesi, että julkinen keskustelu on tuonut liikkeen toimintaan lisää avoimuutta ja aktivoinut ihmisiä tunnistamaan myös perheen sisäisiä ongelmia. Pikkuahon mukaan rauhanyhdistyksissä on valittu koti- ja perhetyön vastuuhenkilöitä ja pidetty kodiniltoja, joissa on voitu keskustella kipeistä asioista. Pikkuaho korosti rauhanyhdistysten tekevän ennaltaehkäisevää työtä ja rohkaisevan perheitä hakemaan tarvittaessa ammattiapua.

Hintsala kertoi, että vanhempien jaksamisesta puhutaan myös vanhoillislestadiolaisissa perheissä. Hän muisteli omaa lapsuuttaan, jolloin kunnan kodinhoitajat auttoivat äitiä askareissa, ja pohti, mistä nykyään saisi tukea arjen ongelmiin.

– Uupumus ei ole vierasta uskovaisillekaan. Meidän tulee hakea tukea toisiltamme, Hintsala sanoi.

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen perhekeskeisyys ja suurten perheiden merkitys korostuivat tilaisuuden puheenvuoroissa, mutta yhdistyksen edustajat vakuuttivat myös perheettömien ja lapsettomien mahtuvan liikkeeseen.

– Perheelliset helposti luulevat, että yksineläjillä tai lapsettomilla pareilla on helpompi arki, mutta keskusteluissa on selvinnyt, että on hyvin kipeää vaikkapa kävellä seurakentällä yksin kaikkien lapsiperheiden keskellä. Meidän pitää muistuttaa, että yksinelävä on arvokas ilman perhettäkin, yrittäjä Aarno Sassi totesi.

(Kuva: Rami Liehu/Suviseurat)

Edellinen artikkeliVoittosen hyllyttänyt Sulila: Minua pyydettiin tekemään parannusta
Seuraava artikkeliSRK:n vuosikokous: Ei naisia johtokuntaan

Ei näytettäviä viestejä