UUT: ”Saastuttaja maksaa” – Uskonnollisen yhteisön pitäisi korvata aiheuttamansa henkinen vahinko

Uskontojen uhrien tuki UUT ry tapasi eilen torstaina eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmän. Keskustelunaiheena tapaamisessa oli viime aikoina julkisuudessakin paljon ollut hengellinen väkivalta. UUT antoi siitä lausunnon.

UUT yhtyi monien aihetta käsitelleiden viranomaisten havaintoon, että kyse on moni-ilmeisestä ja vaikeasti hahmotettavasta ongelmasta. Tästä huolimatta UUT esitti lausunnoissaan ”saastuttaja maksaa” -periaatetta.

”Yksi keino puuttua ongelmiin olisi velvoittaa uskonnolliset yhteisöt korvaamaan aiheuttamiaan vahinkoja. Esimerkiksi, jos on selvästi osoitettavissa, että henkilö joutuu turvautumaan terapiaan sen vuoksi, että hän on kokenut uskonnollisen yhteisön taholta hengellistä väkivaltaa, esimerkiksi joutunut eristetyksi perheestään, suvustaan ja ystävistään uskonnollisen yhteisön määräysten vuoksi, olisi yhteisö velvoitettu maksamaan terapian kustannukset”, eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmälle toimitetussa lausunnossa todetaan.

UUT viittaa ympäristönsuojeluun, jossa ”saastuttaja maksaa” -periaate on todettu hyväksi ennaltaehkäiseväksi keinoksi.

”Vaikuttaisi myös oikeudenmukaiselta, että yhteiskunta tai uhri eivät joudu maksamaan hengellisestä väkivallasta aiheutuvia huomattavia kustannuksia, vaan kustannukset lankeaisivat sen maksettavaksi, joka on aiheuttanut ongelmat.”

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

UUT tarttui naistenpäivänä räväkästi vanhoillislestadiolaisten ehkäisykieltoon

Pääkirjoitus: Uskonnollisissa yhteisöissä ei pitäisi olla mitään salattavaa

UUT:n selvitys: Jehovan todistajia kuolee verikiellon vuoksi

Eduskuntaan uskonnonvapautta seuraava ryhmä – ”Jännitteet ovat kasvaneet”

Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Historiallinen käänne, joka tapahtui kaikessa hiljaisuudessa
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Kuka istuu sairaan vieressä?

Ei näytettäviä viestejä