Uskonnonopetus vähenee kouluissa

koulu_pulpetit420

Uskonnon ja elämänkatsomustiedon tuntimäärää vähennetään yhdellä vuosiviikkotunnilla, mikä tarkoittaa 38 tuntia peruskouluaikana. Hallituksen sivistyspoliittinen ministerityöryhmä on päässyt sopuun perusopetuksen tuntijaosta.

Asia päätettäneen lopullisesti valtioneuvoston istunnossa huomenna.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen pahoittelee uskonnonopetuksen määrän vähenemistä.

– Tavoitteenamme oli koko neuvotteluprosessin ajan säilyttää uskonnonopetuksen tuntimäärä nykyisellään. Puolueiden tavoitteet olivat kuitenkin kaukana toisistaan ja vaihtelivat neljän tunnin ja kahden tunnin vähennyksen välillä. Tältä pohjalta vain yhden tunnin vähennys on torjuntavoitto vaikka harmittaakin kovasti, Räsänen toteaa.

Opetusministeri Jukka Gustafssonin mukaan perusopetuksen tuntijaon tavoitteena on ”aiempaa osallistuvampi, liikkuvampi, luovempi ja kielellisesti rikkaampi koulu”.

– Nyt vahvistetaan yhteiskuntaopin opetusta, liikuntaa, taito- ja taideaineita sekä panostetaan hyvin voimallisesti kielivalikoiman monipuolistamiseen.

– Pidän myös tärkeänä, että uusissa opetussuunnitelman perusteissa painotetaan nykyistä voimakkaammin lasten kasvatusta eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen, yhteisöllisyyteen ja hyviin tapoihin, Gustafsson sanoo.

Uuden asetuksen mukainen opetussuunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2016 alkaen.

Lue opetusministeriön tiedote

Edellinen artikkeliSaksalainen tuomioistuin: Poikien ympärileikkaus laitonta
Seuraava artikkeliAhtisaaren syntymäpäiväkeräys tuotti 20 000 euroa

Ei näytettäviä viestejä