Unkarin kirkon sisällä turvallisuuspalvelun agenttina toiminut piispa Zoltán Káldy (virassa 1958–1987) raportoi turvallisuuspalvelulle myös kirkkonsa teologisen opposition näkemyksistä.
Virallinen teologia oli diakonian teologiaa
Sosialismin vuosikymmeninä, varsinkin 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla Unkarin luterilainen kirkko loi viralliseksi linjakseen ”diakonian teologian”. Kirkon pitkäaikainen johtava piispa Káldy julisti tämän teologian Unkarin kirkossa ja kehittyvässä sosialistisessa yhteiskunnassa ainoaksi mahdolliseksi 1960-luvun alkupuolella.
Tämä merkitsi sitä, että luterilainen kirkko korosti työssään diakoniaa ja palvelua. Jo sosialismin olosuhteissa Unkarin luterilainen kirkko oli tunnettu vahvasta laitosdiakoniastaan: sillä oli laitoksia sekä vanhuksia että vammaisia varten.
Kirkko oli myös äärettömän lojaali sosialistiselle valtiolle ja puolusti työssään valtion toimia niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kirkon erityiseksi lojaliteetin toteutumisen foorumiksi muodostui sosialististen valtioiden etuja palvelevaan rauhantyöhön osallistuminen.
Kirkkojen työtä rajoitettiin
Vähemmän tunnettua oli, että kirkon muita työmuotoja rajoitettiin tai niitä ei ollut. Jumalanpalveluksien saarnoja ei Unkarissa sensuroitu etukäteen, mutta varsinkin lapsi- ja nuorisotyö olivat rajoitettuja: sosialistinen valtio halusi kasvatuksen monopolin. Koulutyö oli mahdotonta. Siksi esimerkiksi nuorisotyötä ei monin paikoin nykyisessä mielessä juuri ollutkaan.
Myös ulkolähetystyö oli tehty kirkolle mahdollisimman vaikeaksi, eikä sitä käytännössä ollut.
Niistä kaikista työmuodoista liiaksi innostuvat papit saatettiin siirtää maaseudun pikkuseurakuntiin. Ylipäätään luterilaisen kirkon johtavaan piispaan Zoltán Káldyyn (virassa 1958–1986) henkilöitynyt diakonian teologia korosti palvelevaa Kristusta, ei niinkään ristin teologiaa, Kristusta Vapahtajana tai Lunastajana.
Tällä detaljilla on merkittävät teologiset seuraukset.
Näissä olosuhteissa oli vain luonnollista, että teologian typistäminen herätti varsinkin teologeissa vastarintaa. Unkarissa oli 1960-luvulla vielä paljon ennen sotia koulutettuja teologeja, joita kirkon virallinen linja ei tyydyttänyt.
Monet kirkonmiehet olivat turvallisuuspalvelun asiamiehiä
Kirkon ahdinkoon sosialistisessa Unkarissa liittyi se, että monet sen korkeimmista johtajista ovat 2000-luvulle tultaessa paljastuneet myös Unkarin turvallisuuspalvelun asiamiehiksi. Esimerkiksi piispa Káldy laati vuosien ajan salaisia raportteja työtovereistaan ja heidän poliittisista näkemyksistään, kirkon sisällä vallitsevista mielialoista ja myös ulkomaalaisista kirkollisista vieraista ja kansainvälisistä konferensseista.
Näissä raporteissa sekä unkarilaisia että ulkomaalaisia jaettiin poliittisten näkemyksien mukaan ”edistyksellisiin” ja ”taantumuksellisiin”, ”ystävällismielisiin” ja ”neuvostovastaisiin”.
Unkarin luterilainen kirkko on vuodesta 2005 alkaen pyrkinyt selvittämään, mikä oli kirkon ja kommunistisen vallan välinen suhde sosialismin vuosikymmeninä. Tänä vuonna kirkon menneisyyttä selvittäneeltä tutkijatyöryhmältä ilmestyneessä dokumenttikokoelmassa Háló 2 (Luther Kiadó 2014) keskitytään Káldyn ja toisen piispan, Erno Ottlykin toimintaan kirkon sisäisinä salaisina agentteina.
Teoksen monien dokumenttien joukossa on myös Káldyn 22.9.1970 turvallisuuspalvelulle antama selvitys, joka koskee Unkarin luterilaisen kirkon sisällä toimivaa ”diakonian teologian vastaisia teologisia suuntauksia”.
Diakonian teologian vastustajien 12 syntiä
Raportin alaotsikkona on ”Eräitä monien luterilaisten pappien ajattelussa olevia negatiivisia suuntauksia”. Diakonian teologian teologista vastustamista Káldy kutsuu raportissa ”taantumukselliseksi teologiaksi”.
Káldyn tuottamassa raportissa luetellaan kaikkiaan 12 ”ongelmaa”, jotka tässä unkarin kielestä käännettyinä ja lyhennettyinä. Seuraavat kohdat ovat siis Unkarin kirkon sisäisen teologisen opposition näkemyksiä siitä, minkälainen kirkko on. Näitä kaikkia Káldy pitää raportissaan ongelmallisina. Káldyn taholta tulevat kommentit ovat jokaisen väitteen alla. Käännös unkarista suomeen on vapaa.
1. ”Kirkko on lähetetty vain julistamaan evankeliumia, ei mihinkään muuhun tehtävään.”
– Tätä näkemys on kaikkein levinnein. Sen perusteluna käytetään Lutherin teologian ohella pietismiä, joka korostaa ihmisen tarvetta ”syntien anteeksiantamisen evankeliumiin, ei niinkään eettisiin pohdiskeluihin”.
2. ”Kirkolla ei ole riittävää asiantuntemusta, jotta se evankeliumin julistamisen lisäksi toimisi myös yhteiskunnallisten, taloudellisten ja poliittisten kysymyksien parissa.”
– Tämän käsityksen mukaan kirkolla esimerkiksi ei olisi mahdollisuuksia ottaa kantaa Vietnamin sotaan. Tämän asennoitumisen ongelmana on se, että se ”pelastaa” kirkon ottamasta selvästi kantaa sen sijaan että todettaisiin, että tietyssä mielessä kirkollakin kyllä olisi kykyä olla asiantuntijana edellä mainituissa kysymyksissä.
3. ”Maailman polttavat ongelmat voidaan ratkaista vain, jos jokainen kääntyy Jeesuksen Kristuksen puoleen.”
– Tämän väitteen mukaan vain kääntyneet, uskovat ihmiset pystyvät ratkomaan maailman ongelmia. Ei-uskova ei kykene luomaan rauhaa, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tai ylipäätään hyvää maailmanjärjestystä, koska ei-uskovat ovat ”jumalattomia”, ”itsekkäitä” ja niin edelleen. Näistä kaikista syistä tämän petollisen teologian edustajat sanovat, että kirkon ei pitäisi nähdä vaivaa muun kuin evankeliumin julistamisen kanssa.
4. ”Yksin Kristus on vastaus jokaiseen kysymykseen.”
– Tämän näkemyksen mukaan Kristus on ainoa tie. Tästä katsannosta kumpuaa myös sen vieroksunta, että kirkko voisi tukea esimerkiksi marksismi-leninismin perustalle rakentuvaa uutta yhteiskunnallista järjestystä Unkarissa.
5. ”Maailman muuttamiseen tähtäävissä kirkollisissa toimissa ei ole mieltä, koska täydellisyys saavutetaan vasta eskatologisessa tulevaisuudessa, kun Jeesus palaa maan päälle.”
– Kotimainen kirkollinen taantumus vainoaa jatkuvasti diakonian teologiaa sillä väitteellä, että se ei painota tarpeeksi tulevan tärkeyttä, tai Jeesuksen paluun merkitystä.
6. ”Maailmalle on tunnusomaisinta se, että se on syntinen.”
– Tätä on kutsuttu myös kulttuuripessimismiksi. Tällaisen teologian edustajat pitävät turhan optimismin edustajina niitä, jotka puhuvat maailman muuttamisesta tai edistyksen toteuttamisesta.
7. ”Kirkon täytyy harjoittaa profeetallista virkaansa.”
– Tämä profeetallisuus ei tarkoita ennustamista, vaan ensisijaisesti valtiovallan edessä tai sitä vastaan ennen kaikkea saarnoissa tapahtuvaa palvelusta. Diakonian teologiankin mukaan kirkolla tosin on profeetallinen tehtävä, mutta se tapahtuu ensisijaisesti siinä, että kirkko tukee solidaarisesti kansan asiaa ja kehitystä. Kritiikkiä kirkko voi esittää tämän solidaarisuuden puitteissa ja sen perusteella.
8. ”On taisteltava ateismia vastaan.”
– Taantumuksellisen teologian mukaan saarnojen pitää suuntautua myös ateisteille. Ei siis riitä, että puhutaan Jeesuksesta positiivisesti (mitä hän teki ihmisille, miten hän rakasti ihmisiä, siksi meidänkin on rakastettava toisiamme), vaan Jumalan sanan täytyy hakeutua hakaukseen ateismin kanssa ja tuomita se myös saarnatuoleista käsin. Seurakunnille olisi myös sanottava, että jokaisen on taisteltava ateismia vastaan. Taantumuksellisten teologien mielestä on ongelmallista, että kun kommunistinen puolue ja sen elimet esittävät avoimesti propagandaa kirkkoa ja uskontoa kohtaan ja pilkkaavat uskonnon oppeja, kirkko ei vastaa samalla mitalla marksilaiselle ateismille. Tämän katsomuksen edustajien mukaan Unkarissa on kulttuuritaistelu ja kirkon edustajat oppeineen ovat ampumaradalla vain maalitauluina seisovia nukkeja, jotka eivät voi ampua takaisin.
9. ”Kirkon ei pidä olla pelkästään diakoninen, vaan myös ecclesia militans – taisteleva kirkko.”
– Tässä katsannossa ei suostuta kirkon oppien piilotteluun, vaan taistellaan kirkon voiton vuoksi. Kirkossamme on myös monia, joiden mielestä luterilaisen kirkon suurin vastustaja ei ole katolinen kirkko, vaan marksilaiset, siis ateistit.
10. ”Todellinen kirkko on ristin kirkko, siis kärsivä kirkko.”
– Vastavallankumouksellinen teologia ratsastaa tässä sekä Jeesuksen sanoilla susien sekaan lähetettävistä lampaista että Lutherin opetuksilla, jonka mukaan tosi kirkon tuntomerkki on risti. Jos kirkkoa ei vainota, siitä tulee ”opportunistikirkko”. Ristin kantaminen kuuluukin seurakuntaan, mutta se ymmärrettäköön niin, että kirkko palvelee itsensä kieltäen, eikä halua hallita yhteiskunnassa.
11. ”Kirkon ja maailman välinen jännite on säilytettävä.”
– Tässä väitteessä on totuuden siemen, sillä onhan kirkko olemukseltaan jotakin muuta kuin maailma. Mutta äärimmilleen vietynä tällainen jännite merkitsee ”silloittamatonta vastakohtaisuutta”, mikä taas liiallisuuksiin vietynä vieroittaa seurakuntalaisia tai ajaa heidät skitsofreeniseen tilaan – ovathan he myös yhteiskunnan jäseniä, eikä heitä voi kahtia leikata.
12. ”Kirkon täytyy tehdä lähetystyötä yhteiskunnassa.”
– Tämän väitteen takana piilee ajatus marksilaisten käännyttämisestä. Kristityn täytyy tietysti julistaa ”kaikelle luodulle” (Raamatun mukaan), mutta aggressiivisuus on huono suunta. Ajatuksen takana on antikommunismi, joka ei ainoastaan pyri käännyttämään ihmisiä, vaan lopettamaan kommunismin.
Kuva: Kirjakustantamo Luther Kiadó. Piispa Zoltán Káldy kättelemässä.