Pitkään Yhteisvastuukeräyksellä oli vain kaksi palkattua työntekijää: johtaja ja sihteeri. Sihteerin tointa hoiti viime vuosikymmenet valoisalla ja luovalla otteella äidinkielenopettaja Ulla Pesola.
– Pidin työstäni aivan rajattomasti. Minulla oli hyvät esimiehet, jotka antoivat minun vapaasti viedä keräysintoa turuille ja toreille. Yhteisvastuu on diakonian selkokieltä. Se kertoo yksinkertaisella tavalla siitä, mikä on kirkon ydin.
Teinien opettaminen ei koskaan tuntunut opettajan koulutuksen saaneelle Ulla Pesolalle unelmien työltä ja hänen mukaansa oli onni, ettei hän saanut vakituista paikkaa siltä alalta.
– Yhteisvastuukeräys on ollut aikuiskasvatusta. Se on paljon motivoivampaa!
Yhteisvastuukeräyksen symboli, sydän ja risti, ovat innostaneet ja kantaneet Pesolaa.
– Kysyin aikanaan, mitä se tarkoittaa. Minulle kerrottiin, että sydän kuvaa lähimmäisenrakkautta ja risti Taivaan Isän loputonta rakkautta meitä kohtaan. Olin aivan myyty. Sen sydämen kanssa olen sitten ympäri maata ja maailmaa kiertänyt.
Ortodoksikirkon jäsen
Pesola on itse ortodoksisen kirkon jäsen. Hän vietti varhaislapsuutensa Suomenlinnassa äidin suvun kanssa, omakotitalossa lähellä Kustaanmiekkaa. Isän vanhemmat olivat Karjalasta, Salmin pitäjästä. Suku tartutti salmin murteen taidon myös Ulla-tyttöön.
– Sotien jälkeen saari oli melko hoitamaton. Lämmöllä muistelen eväsretkiä ja päiväkahveja pihamaan villiintyneessä heinikossa.
Työssään Yhteisvastuukeräyksen hyväksi Pesola ei koskaan kokenut ongelmalliseksi omaa ortodoksisuuttaan.
– Yhteisvastuun ideahan on auttaa kaikkia rotuun, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.
Tuotemyynti paistui
Laadukkaat yhteisvastuutuotteet ovat nykyisin itsestään selvä osa keräyskampanjaa. Ilman Ulla Pesolaa näin ei ehkä olisi.
– Kinusin aikanaan johtajalta, eikö meillä voisi olla myynnissä myös yhteisvastuutuotteita. Aloitimme kokeilun yhteisvastuun logolla varustetuista paidoista. Niitä sitten pakkasin ja postittelin pimeässä, ahtaassa kellarivarastossa.
Kauppa alkoi käydä hyvin ja vähitellen tuotemyynti paisui niin isoksi, ettei keräystoimisto enää voinut huolehtia siitä yksin, vaan se päätyi Sacrumin hoidettavaksi.
– Yhteisvastuutuotteiden kanssa häärääminen oli minulle kuitenkin niin tärkeää, että lykkäsin itseni usein mukaan Sacrumin seurakuntakiertueille markkinoimaan ja esittelemään tuotteita. Samalla syntyi elinikäisiä ystävyyssuhteita seurakuntien työntekijöihin eri puolilla Suomea.
Käyntikortissa luki yhteisvastuuemäntä
Koska Ulla Pesolan rooli Yhteisvastuukeräyksen taustalla oli varsin kokonaisvaltainen, hän päätti alkaa kutsua itseään yhteisvastuuemännäksi.
– Painatin sellaisia käyntikorttejakin itselleni. Emäntä oli mielestäni hyvä sana, koska emäntä huolehtii vähän kaikesta. Kun yhteisvastuuorganisaatio sitten suureni, piti titteleitä yhtenäistää ja palasin palvelusihteeriksi. Se tuntui tylsältä.
Pesola on kokenut emännän roolissaan vahvasti yhteiskunnan muutoksen ja kehityksen. Vielä 1980–90 -lukujen taitteessa keräystuloksia ynnättiin ruutupaperilla ja laskimessa kului kuittirullaa metritolkulla. Tuloksia kirjattiin ylös kirjoituskoneella kalkkeripapereiden monistaessa tekstin.
– Muistan miten jännää oli, kun toimistoon tuli ensimmäinen faksilaite. Jestas kuinka ihmettelimme sitä, että puhelinlankoja pitkin meille voi tulla tekstiä paperille jostakin kaukaa. Sittemminhän tietokone mullisti kaiken ja tekniikasta on ollut kovasti apua.
Pesola kertoo rakastavansa matematiikkaa.
– Numerot merkitsevät minulle paljon. Olen ihan himo Excelin käyttäjä. Laadin mielelläni myös graafeja ja kuvioita. Keräystuloksia oli hyvä havainnollistaa.
Vakavia käännösvirheitä
Pitkän uran varrelle mahtui myös epäonnistumisia ja mokia. Yhtenä noloimmista Ulla Pesolalle on jäänyt mieleen se, kun varoja kerättiin ylivelkaantuneita auttavalle Takuusäätiölle.
Pesolan Suomenlinnan mummi oli ruotsinkielinen ja hän koki osaavansa toista kotimaista ihan hyvin. Kun seurakuntiin tehtiin esite Takuusäätiön toiminnasta ja säännöistä, Pesola päätti kääntää sen ruotsinkielisiä seurakuntia varten itse.
– Kun esitteet oli sitten postitettu, alkoi minulle tulvia palautetta vakavista käännösvirheistä. Ruotsinkielisiä esitteitäkin oli painettu sentään reilut 30 000 kappaletta, joten itkeä tuhersin illalla ja pelkäsin saavani potkut.
Aamulla, kun Pesola meni esimiehen juttusille, tämä vain naureskeli, että kun olet tällaisen virheen tehnyt, niin korjaapa se myös itse. Potkuista ei ollut puhettakaan.
– Lähetin seurakuntiin kirjeen, joissa kerroin tilanteen ja mainitsin, että esite on nyt menossa oikealle kääntäjälle. Palaute yllätti minut täysin. Kirjeen jälkeen minulle alkoi tulvia kortteja, joiden viesti oli: ei haittaa, hyvä kun yritit, kysy meiltä neuvoa seuraavalla kerralla jos tarvitset kääntämiseen apua! Miten ihanaa olikaan huomata, että isoista mokistakin voi selvitä.
Episodin seurauksena Ulla Pesolalle avautui sydämellinen ystävyys ruotsinkielisiin seurakuntiin. Hän päätti jatkaa rohkeasti ruotsin puhumista aina kun mahdollista.
Tärkein takataskuun jäänyt opetus tuli kuitenkin esimiehen rohkaisevien sanojen myötä. Moka ei ole maailmanloppu. Se, joka on saanut paljon anteeksi, myös rakastaa eniten.
Intia ja Bangladesh
Yhteisvastuuemäntänä Ulla Pesola on päässyt matkustamaan muutamiin Yhteisvastuukeräyksen ulkomaisiin avustuskohteisiin. Erityisen vahvoina hänen mieleensä ovat jääneet matkat Intiaan ja Bangladeshiin.
– Muistan miten hämmentyneitä olimme siitä, että intialaisessa yliopistossa kaikilla opiskelijoilla oli jo 1990-luvun puolivälissä omat tietokoneet, vaikka meillä ne vasta alkoivat rantautua vähitellen opetukseen.
Selityskin oli Pesolan mukaan ymmärrettävä. Intiassa ei ole metsiä, joista voisi tehdä paperia, jolle voisi painattaa kirjoja. Maassa oltiin pakon edessä ekologisesti ja tietoteknisesti edistyksellisiä.
Toinen mieleen painunut matkamuisto Ulla Pesolalla liittyy Bangladeshiin, jossa hän pääsi bambuveneellä pitkin Bramabutran jokea kyliin, jotka kärsivät toistuvista tulvista. Yhteisvastuukeräyksen rahoittaman projektin avulla kylien taloihin valettiin betonialustoja, jotta asumukset eivät huuhtoutuisi tulvien mukana jokeen.
– Kaikilla matkoilla mieleeni syöpyi ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus muualta tulleita kohtaan. Ihmiset vaikuttivat köyhyyden ja ongelmien keskellä paitsi kuormittuneilta myös onnellisilta.
Ilmassa on diakoninen jytke
Yhteisvastuukeräyksellä on joka vuosi uudet kohteet. Ulla Pesolan mielestä keräys onkin juuri siksi valtava aarreaitta.
– Vaikka rutiinityöt olivat samoja, minulla oli sellainen tunne kuin olisin saanut uuden työn joka vuosi. Sihteerin homma ei tuntunut ikinä tylsältä. Ilmassa oli aina semmoinen diakoninen jytke, jonka virrassa pääsi sukeltamaan yhä uusiin aihepiireihin.
Vuodesta 1997 saakka Pesola on koordinoinut seurakuntiin EU:n myöntämää elintarviketukea. Ruokapankkityötä hän tekee edelleen, vaikka on muuten jo eläkkeellä.
– Tässä toiminnassa on mukana noin 250 seurakuntaa. Tänä vuonna Kirkkopalvelut on anonut EU:lta jaettavaksi toista miljoonaa kiloa ruoka-apua. Tuon määrän tulisi riittää kolmeen seurakuntajakeluun. Mistään muusta työstä en ole saanut niin valtavasti myönteistä palautetta kuin tästä.
Ruokakassin hakeminen on Pesolan mukaan helppo ja luonteva syy lähestyä seurakuntaa. Samalla moni voi rohkaistua puhumaan muistakin asioistaan ja saa kevennettyä sydäntään.
Koska Pesola halusi tuntumaa ruoka-apuasiaan myös käytännön tasolla, hän hakeutui vapaaehtoiseksi oman kotiseurakuntansa eli Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakoniaruokailuun.
– Joka tiistai menen kello yhdeksän seurakuntatalolle valmistelemaan ruokailua. Vapaaehtoisten kanssa on kiva touhuta porukalla ja parantaa maailmaa. Kun ovet avataan kello 12, on ulkona lähes aina jo pientä jonoa. Ruokailu on monille tärkeä sosiaalinen tapahtuma.
Pesolalle on merkityksellistä, että pappi tulee ja siunaa ruuan. Kaikki kuuntelevat yhdessä ja nöyrinä siunauksen sanoja. Myös asiakkaat ovat kommentoineet, että ateriasta tulee heidän mielestään siunauksen myötä vieläkin arvokkaampi.
Joillekin diakoniaruokailu on viikon ainoa lämmin ateria. Ruokailijoiden antama palaute on usein liikuttanut Pesolaa.
– Kerran eräs ahavoitunut mies sanoi, että sä olet varmaan laittanut tähän muusiin paljon rakkautta, kun se maistuu niin hyvältä. Vaikka joskus väsyttäisi lähteä aamulla liikkeelle, niin tällaisen palautteen jälkeen kotiin palaa virkistyneenä ja voimaantuneena.
Vuorotteluvapaalla opiskelemaan venäjää
Energinen Pesola tekee myös monenlaista muuta vapaaehtoistyötä. Hän käy esimerkiksi tapaamassa säännöllisesti viikoittain kahta mummoa, vie heille ruokaa, ompelee verhoja, juttelee ja pitää seuraa.
– Vapaaehtoistyö tekee minut äärettömän onnelliseksi. Kun näen, miten mummo on odottanut minua ja käymme sitten syvällisiäkin keskusteluja, lähden hänen luotaan pois melkein tanssiaskelin. Tulee niin kevyt olo!
Aikanaan Pesola hakeutui vuorotteluvapaalla puuseppäkurssille, mutta mursi kätensä juuri ennen sen alkua. Niinpä hän päätyikin opiskelemaan venäjää, ja kieliopinnot jatkuvat edelleen. Niistä on ollut hyötyä vapaaehtoistyössä: ortodoksikirkkoon kuuluu myös venäjänkielisiä mummoja, jotka tarvitsevat silloin tällöin lähimmäisapua.
Tunne rajasi
Vapaaehtoistyössä on tärkeää tuntea rajansa ja lupautua tehtäviin vain sen verran kuin jaksaa.
– Ei vapaaehtoistyö oikeastaan ole vaativaa, sehän perustuu omaan valintaan. Siinä voi ottaa itselleen mielekkäitä tehtäviä, jotka tuovat omaan elämään vaihtelua ja onnistumisen kokemuksia.
Ulla Pesolan voimanlähteitä elämässä ovat olleet kolme kovaa koota: konst (taide), kunskap (tiede) ja kärlek (rakkaus).
– Muistan jonkun papin sanoneen, että meille on annettu kaksi silmää siksi, että toisella näkisimme Taivaan Isän luoman kauniin maailman ja kiittäisimme siitä, ja toisella näkisimme lähimmäisemme ja auttaisimme häntä. Minusta se oli hyvin sanottu.
Yhteisvastuukeräystä koordi-noiva Kirkkopalvelut on Kotimaa Oy:n omistaja.
Juttu julkaistu Kotimaassa 16.4.
KUKA?
• Ulla Pesola, 68.
• Kotipaikka: Helsingin Käpylä
• Perheeseeni kuuluu: Lähellä asuvat lapset ja kaksi lastenlasta
• Lempiharrastukseni: Kävely ja cappuzzino
• Mielimusiikkini: Kaikki käy
• Viimeksi lukemani kirja: Ikonin filosofia
• Mottoni on: Ajattele sydämellä!