Ulkoministeri Pekka Haavisto ja paavi Franciscus keskustelivat Roomassa Etiopian konfliktista

Ulkoministeri Pekka Haaviston kolmen päivän vierailu Roomassa päättyi tänään keskiviikkona paavi Franciscuksen tapaamiseen.

– Keskustelimme humanitaarisesta tilanteesta Etiopian Tigrayn alueella. Kiitin paavia siitä, että hän on omissa kannanotoissaan ottanut esille humanitaarisen avun perillemenon riskit, Haavisto kertoi.

Haavisto toimii EU:n erityislähettiläänä Etiopiassa. Kotimaa tavoitti ulkoministerin tämän kotimatkalta välilaskun aikana Münchenistä.

Haavisto tapasi maanantaina myös Vatikaanin ulkoministerin, arkkipiispa Paul Gallagherin.

– Vatikaanin ulkoministeri kysyi yksityiskohtaisesti käynneistäni Tigrayn alueella, mitkä ovat vaikutelmani ja olenko ollut yhteyksissä alueen uskonnollisiin yhteisöihin.

Haavisto kertoi, että viime päivien dramaattiset käänteet Etiopiassa ovat olleet esillä kaikissa keskusteluissa. Hallituksen julistama yksipuolinen tulitauko on tärkeä hetki työskentelyssä kohti vihollisuuksien loppumista. Tigrayn osavaltion ja hallituksen väliset taistelut ovat johtaneet 300 000 ihmisen vakavaan aliravitsemukseen, ja miljoonia uhkaa nälänhätä.

– Tigrayssa toimivat avustustyössä muun muassa YK, EU, Punainen Risti ja Lääkärit ilman rajoja. Kaikki ovat valittaneet, että liikkuminen siellä, missä hädänalaisia on paljon, ei ole turvallista. Maan sisäisten pakolaisten määrää on vaikea arvioida, mutta heitä on ainakin yli miljoona, Haavisto totesi.

Haavisto kertoi, että hän on viikoittain yhteydessä taistelujen kaikkiin osapuoliin, Etiopian hallitukseen, kapinallisiin ja Eritrean armeijaan.

Neuvotteluihin hän kertoi saavansa toivoa kansainvälisen yhteisön yksimielisestä yhteistyöstä konfliktin ratkaisemiseksi. EU:n ja Yhdysvaltojen lisäksi aktiivisia ovat olleet muun muassa Saudi- Arabia ja Arabiemiraatit.

– Meillä on paljon yhteistä tahtoa.

Ulkoministerin Rooman-vierailun pääasiallisena ohjelmana oli kolmipäiväinen kansainvälisen terrorismin vastainen kokous. Lisäksi hän tapasi rauhanyhteisö Sant’Egidion jäseniä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKalle Hiltunen Herättäjä-Yhdistyksen toiminnan­johtajaksi – ”Olemme heikkojen uskovien liike”
Seuraava artikkeliVanhoillis­lestadiolaiset julkaisivat kannan­oton avio­liitosta – ”Uskon ja opin kysymys, ei ihmisoikeus­kysymys”

Ei näytettäviä viestejä