Tuija Nuutinen valittiin Kouvolan kirkko­herraksi – vaali ratkesi toisella äänestys­kierroksella yhden äänen erolla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kouvolan seurakunnan kirkkoherraksi on valittu Luumäen seurakunnan kirkkoherra Tuija Nuutinen, 51. Valinta tehtiin seurakuntaneuvoston kokouksessa 2. marraskuuta.

Välillisessä vaalissa olivat Nuutisen ohella ehdolla Kouvolan seurakunnan kappalainen Henna Huppunen ja Jaalan kappeliseurakunnan kappalainen Minna Tanska. Vaali ratkesi vasta seurakuntaneuvoston toisella äänestyskierroksella, sillä ensimmäisessä äänestyksessä Henna Huppunen ja Tuija Nuutinen saivat kumpikin kuusi ääntä. Minna Tanskaa äänesti kolme seurakuntaneuvoston jäsentä.

Toisella äänestyskierroksella kahden eniten ääniä saaneen kesken Henna Huppunen sai seitsemän ääntä ja Tuija Nuutinen kahdeksan ääntä.

– Olen onnellinen, kiitollinen ja ihmeissäni, Nuutinen sanoo seurakunnan tiedotteessa.

– Olen kiitollinen kaikesta kannustuksesta, rakkaudesta ja rukouksista koko tämän kirkkoherranvaalin ehdokkuuteni aikana.

Tuija Nuutinen valmistui teologian maisteriksi vuonna 1998, mutta pappi hänestä tuli vasta 2014. Ennen pappisvihkimystään Nuutinen työskenteli ensin uskonnon, psykologian ja filosofian opettajana ja sitten puolisonsa kanssa perustamassaan perhekodissa. Hän toimi myös työnohjaajana.

Pappina hän on tehnyt sijaisuuksia Kymenlaakson alueella sekä seurakunnissa että sairaalapappina. Kaksi vuotta sitten Nuutinen aloitti kirkkoherrana Luumäellä.

Kouvolan seurakunnan ehdokasesittelyssä Tuija Nuutinen kuvaa seurakuntatyön parhaita puolia näin: ”Ihmiset ja Jumala! Huikea yhdistelmä! Pappina pääsee lähelle ihmisten syvyyksiä ja osaksi elämän tarinaa – joskus pienen hetken, joskus pidemmän taipaleen verran. Kaiken ytimessä on Jumala. Hän on työn innoittaja, lähde ja aktiivinen tekijä. Hänen ja seurakuntansa kutsumana paimen saa olla turvassa tuulessakin.”

Kouvolan seurakunnassa on vajaat 20 000 jäsentä. Kouvolan seurakunnan lisäksi Kouvolan seurakuntayhtymään kuuluvat Anjalankosken, Elimäen, Kuusankosken ja Valkealan seurakunnat sekä Jaalan kappeliseurakunta. Kouvolan seurakunnan nykyinen kirkkoherra Keijo Gärdström jää eläkkeelle 1.3.2022.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Tuija Nuutinen valittiin Kouvolan kirkkoherraksi – vaali ratkesi toisella äänestyskierroksella yhden äänen erolla

Edellinen artikkeliOulun piispa vihkii papin Lapuan hiippa­kuntaan – mistä on kyse?
Seuraava artikkeliJumalattoman ihmisen elämän tarkoitus kiteytyy kolmeen sanaan, sanoo Pekka Sauri

Ei näytettäviä viestejä