Teologian tohtori Arto Luukkanen valittiin rehtoriksi perussuomalaisten Opintokeskus Pekasukseen

Teologian tohtori Arto Luukkanen Järvenpäästä on valittu perussuomalaisten Opintokeskus Pekasuksen sivutoimiseksi rehtoriksi. Tehtävä on luottamustoimi. Peruskansan Sivistysliitto ry:n hallitus nimitti Luukkasen tehtävään 1.1.2021 alkaen. Valinta oli yksimielinen.

Asiasta kertoo Perussuomalaiset.fi-sivusto.

Valinnan myötä Luukkasesta tuli myös Peruskansan Sivistysliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Pitkäaikaisena Venäjä-tutkijana ja historioitsijana meritoitunut Luukkanen työskentelee Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Luukkanen on myös pappi.

Perussuomalaiset-sivuston mukaan Luukkasen valintaan vaikutti, että neljästä rehtorikandidaatista juuri hänellä katsottiin olevan selkein näkemys Pekasuksen tämänhetkisestä tilanteesta sekä toiminnan kehittämisestä yhteistyössä puolueen kanssa. Lisäksi hänellä oli tehtävään tarvittava pätevyys.

Opintokeskuksen rehtori vastaa erityisesti toiminnan strategisesta johtamisesta sekä koko opintokeskuksen henkilöstö- ja talousjohtamisesta.

Opintokeskus Pekasus on pienin Suomen poliittisista opintokeskuksista. Se toimii valtioneuvoston vapaasta sivistystyöstä annetun lain ja opintokeskuslain mukaisesti.

Opintokeskus on puolueesta erillinen mutta sen kanssa yhteiset aatteet ja päämäärät jakava opintokeskus, jonka tehtävä on järjestää puolueen järjestöorganisaatiolle suunnattua koulutusta.

Lue myös arkistojutut:

Eduskuntavaaleissa ehdolla olevien pappien määrä romahti – katso nimet (2019)

Venäjä-tutkija liittyi Perussuomalaisiin (2014)

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKirkon nuorisotyössä ja varhaiskasvatuksessa työskentelevillä lähes olematon suhde seurakunnan luottamushenkilöihin
Seuraava artikkeliTuomiokapituli: Ilmajoen seurakunnan jumalanpalveluksessa sai esittää Ei ole vieraslajia -laulun

Ei näytettäviä viestejä