Teologia ja uskonnontutkimus esittäytyvät Helsingissä – ”Ajankohtaista ja yhteiskunnallisesti merkittävää”

Helsingissä järjestetään Suomen ensimmäiset Teologian ja uskonnontutkimuksen päivät 19.–20.3. Konferenssin järjestävät teologian ja uskonnontutkimuksen alojen tieteelliset seurat. Ohjelmassa on yli 200 tieteellistä esitelmää aloilla tehtävästä tutkimuksesta. Tapahtumapaikkana on Tieteiden talo.

Esillä ovat muun muassa uskonnon ja politiikan väliset suhteet, urbaani usko, uskonnolliset yhteisöt ja maahanmuuttajat, suomalaiset muslimit, uskonto ja sukupuolikysymykset, seksuaalinen hyväksikäyttö uskonnollisissa yhteisöissä sekä katsomuskasvatus ja opettajankoulutus muuttuvassa yhteiskunnassa.

Esitelmissä tarkastellaan teologian ja uskonnontutkimuksen näkökulmasta myös esimerkiksi populaarikulttuuria, ympäristökriisiä, tunteita, etiikkaa, tekoälyä, huumoria, urheilua sekä hyvyyttä ja pahuutta.

Ajatus alaa kokoavasta tapahtumasta sai alkunsa, kun Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä ehdotti sitä Suomalaisessa Teologisessa Kirjallisuusseurassa. Ajatus kohtasi heti innokkaan vastaanoton, ja Tervo-Niemelästä tuli tapahtuman järjestelytoimikunnan puheenjohtaja.

Perinteisesti eri oppiaineiden tieteelliset seurat ovat järjestäneet omia seminaarejaan. Yhteiselle tapahtumalle oli nyt Tervo-Niemelän mukaan tilausta siksi, että teologian ja uskonnontutkimuksen aiheet mahtuvat yhä harvemmin oppiainerajojen sisälle. Konferenssissa esitelmöi myös tutkijoita, jotka käsittelevät uskontoa kokonaan muilla tieteenaloilla.

Tervo-Niemelän mukaan tapahtuman anti osoittaa, että teologia ja uskonnontutkimus eivät sijoitu mihinkään omaan kapeaan sektoriinsa.

– Valtava osa alan tutkimuksesta on ajankohtaista ja yhteiskunnallisesti merkittävää.

Osallistujissa akateemista väkeä, kirkon työntekijöitä ja lukiolaisia

Kati Tervo-Niemelän mukaan esitelmien pitäjiä on ohjeistettu puhumaan niin, että sisältö on ymmärrettävää muillekin kuin tiedeyhteisön sisältä tuleville.

Suurin osa tapahtumaan ilmoittautuneista on kuitenkin tutkijoita. Heidän lisäkseen mukaan on tulossa yli sata teologian ja uskonnontutkimuksen alojen perustutkinto-opiskelijaa sekä nelisenkymmentä kirkon työntekijää. Ilmoittautuminen konferenssiin päättyi äskettäin.

Tapahtumassa vierailee opettajineen myös noin 250 lukiolaista pääkaupunkiseudulta.

Ohjelmakokonaisuus alkaa keskiviikkona 18.3. kaikille avoimella paneelikeskustelulla uskonnosta ja populismista. Se järjestetään Helsingin yliopiston Tiedekulmassa kello 17–19. Keskustelijoina ovat Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professorit Martti Nissinen, Risto Saarinen ja Elina Vuola. Alan ulkomaalaisista huippututkijoista paneeliin osallistuvat professori Elaine Graham Isosta-Britanniasta ja vanhempi tutkija Shadi Hamid Yhdysvalloista.

Elaine Graham on tutkinut erityisesti uskonnollisuuden julkista ja poliittista ulottuvuutta, ja Shadi Hamid on kansainvälisesti tunnetuimpia poliittisen islamin asiantuntijoita. He pitävät konferenssissa myöhemmin myös luennot, joita voi seurata verkossa. Konferenssin kolmas ulkomainen pääpuhuja on yhdysvaltalainen professori Robert Orsi, jonka tutkimuskohde on amerikkalainen katolisuus. Myös hänen luentonsa on nähtävissä verkkolähetyksenä.

Teologian ja uskonnontutkimuksen päivät järjestävät Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, Suomen Uskontotieteellinen Seura, Teologinen Julkaisuseura, Luther-Agricola-Seura, Suomen Eksegeettinen Seura, Suomen kirkkohistoriallinen seura, Diakonian Tutkimuksen Seura, Suomen patristinen seura, The International Society for Orthodox Church Music, Hymnologian ja liturgiikan seura sekä Karjalan teologinen seura.

Kuva: Itä-Suomen yliopisto. Professori Kati Tervo-Niemelä.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMielipide: Yhteinen katsomusopetus on välttämättömyys
Seuraava artikkeliSeurakunnille ohjeet koronaviruksen torjuntaan – ”Kaikesta kättelystä tulee pidättäytyä”

Ei näytettäviä viestejä