Helsingin hiippakunnan kirkolliskokousedustaja Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen puhuu suunsa puhtaaksi kirkolliskokouskokemuksistaan. Hän tuskin enää pyrkii ehdolle toiselle kirkolliskokouskaudelle.
– Tässä vaiheessa en ole kiinnostunut asettumaan kirkolliskokousehdokkaaksi. Tämä on ollut minulle aikamoinen shokki, hän huokaa Turun kristillisellä opistolla.
Ala-Kapee-Hakulinen on tehnyt vaikuttavan uran ministerinä, kansanedustajana, maaherrana ja kaupunginjohtajana. Tällä hetkellä hän on Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja istuu myös kotiseurakuntansa Vantaan Rekolan seurakuntaneuvostossa.
Hänen mielestään kirkko tuhlaa liikaa energiaa hallintoon. Aivan liian paljon pidetään pitkiä kokouksia ja kohdataan kasvokkain, kun asiat voisi hoitaa nopeasti.
– Varsinaista työtä eli julistustyötä pitäisi tehdä kasvokkain.
– Hallinto syö valtavasti voimavaroja. Kun ryhdyin kirkolliskokousedustajaksi, ajattelin, että täällä voisi tehdä jotakin, mutta täällä on niin vanhat työmenetelmätkin. On ikävää, kun nuoretkaan papit eivät aseta kyseenalaiseksi hallinnollisia työtapoja, joita muissa organisaatioissa on jo ajat sitten tehostettu, hän sanoo.
Kirkkolaki kumottava
Ala-Kapee-Hakulisen mukaan muutos lähtee asenteesta. Kirkko katsoo liikaa sisäänpäin. Sen pitäisi katsoa hallinnon virtaviivaistamiseen mallia muualta. Kirkolliskokousta pitäisi pienentää ja pappien edustusta siellä vähentää.
– Tämä on edelleen pappisvetoinen. Ja piispat antavat lausuntoja ja tulevat sitten vielä tänne päättämään asioista. Kirkkohallitukselle pitäisi antaa tietyt asiat suoraan päätettäväksi eikä tuoda niitä enää tänne kirkolliskokoukseen.
Ala-Kapeen mukaan kirkkolaki, jonka hyväksyminen kuuluu eduskunnalle, pitäisi kumota kokonaan. Asiat pitäisi siirtää kirkkojärjestyksen tasolle ja sitä myöten kirkon itsensä päätettäviksi.
– Luullaan, että lain tasolla asiat ovat enemmän turvassa. Eiväthän ne ole! Kirkkojärjestys ihan samalla tavalla säätelee, mutta sitä ei tarvitse viedä eduskuntaan.
– Ei tällainen organisaatio muutu, jos ei ole uutta ajattelua. Jos joku täällä kirkolliskokouksessa esittää jotain uutta, joku sanoo heti, että ei näin voi tehdä. Nyt on myös sellainen käsitys, että rahaa on hirveästi ja jostain sitä tulee. Täällä käytetään puheenvuoroja, että siihen ja siihen täytyy saada rahaa. Kyllä se niin on, että pitää miettiä, miten toiminta sopeutetaan nykyiseen jäsenkehitykseen.
Energiaa käytettävä ruohonjuuritasolla
Ala-Kapee-Hakulinen painottaa, että paikallistaso eli seurakunta on toiminnan keskus. Siellä pitäisi luottamushenkiöidenkin tehdä parhaansa sen sijaan, että ajatellaan hallinnon olevan tärkeintä.
– Nämä seurakunta-aktiivit eivät kaikki ymmärrä, kuinka paljon kirkon koko jäsenistö subventoi toimintaa: 25 prosenttia osallistuu ja loput maksavat. Pitäisi kehittää paikallisella tasolla myös sellaista toimittaa, että ihmiset tuntisivat olonsa tervetulleiksi ja kirkon jäseniksi silloin, kun he tulevat esimerkiksi konfirmaatiokirkkoon. Nyt seurakunnat eivät kiinnitä heihin tarpeeksi huomiota ja ota heitä jäseninä vastaan. Lasten konfirmaatio on todella kova markkinointitilaisuus.
Ala-Kapee-Hakulinen sanoo olevansa 75-prosenttisen varma, ettei hän ole kiinnostunut uudesta kirkolliskokouskaudesta vuodesta 2016 alkaen. Jatkamaan häntä on jo toki kyselty.
– Ajattelen, että ruohonjuuritasolla seurakunnassa voi tehdä työtä, jolla olisi vaikutusta. Jos täällä panen energiani siihen, että taistelen teologien tai piispojen kanssa, ei siitä ole mitään hyötyä. Saan vain itselleni pahan mielen.
– Kirkko on myös pielessä, kun se on mennyt ekumeeniseen hössötykseen mukaan. Virka korostuu täälläkin, koska se on niin korostunut ortodoksisessa ja katolisessa kirkossakin. Se, että kirkon virka on niin tärkeä, on teologisten käsityksieni vastaista. Joku voi sanoa, voiko maallikolla olla teologisia käsityksiä. Kyllä voi. Olen itse tykännyt, että kirkko on demokraattinen ja tasa-arvoinen ja täällä maallikotkin saavat ajatella. Se on Lutherin ja Jeesuksenkin opetuksen mukaista.
Irja Askola on Herran lahja
Ala-Kapee-Hakulinen kertoo arvostavansa piispoja ja pappeja ja heidän teologista tietämystään.
– Mutta sellaisia pappeja en arvosta, jotka menevät virkansa taakse ja ovat muka sen takia parempia, koska ovat saaneet papillisen koulutuksen. Säätyjako näkyy täällä hirveän hyvin. Onneksi en ollut kirkolliskokouksessa, kun naispappeutta käsiteltiin. Olin viittä vaille erota kirkosta silloin. Nytkin minun täytyy etsiä sieluni autuutta kirkolliskokousedustajuuden vuoksi. Haluan säilyttää jonkinlaisen lapsen uskon.
– Se hyvä puoli on, että piispa Irja Askola on meidän piispa. Hän on Herran lahja. Hän on piispoista sillä lailla paras, että hän ei ole dogmaatikko.
Ala-Kapee-Hakulinen kertoo itse saaneensa kristillisen kotikasvatuksen. Kasvatuksessa oli mukana myös karjalainen, luterilainen mummo, joka piti pyhäkoulua.
– Olen historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Tunnen kyllä kirkkohistorian ja olen aina ollut siitä kiinnostunut. Länsimainen kulttuuri pohjautuu kirkkokuntien kriiseihin, kiistoihin ja sotiin, Ala-Kapee-Hakulinen naurahtaa.
Kuva: Johannes Ijäs