Suomen presidenttien haudat löytyvät Helsingistä, Luumäeltä ja Nivalasta

Maamme presidenteistä seitsemän on haudattu Helsinkiin, yksi Luumäelle ja yksi Nivalaan.

Itsenäisen Suomen tasavallan 12. presidentti on Sauli Niinistö. Hänellä on yksitoista edeltäjää, joista elossa on kaksi: Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari.

Yhdeksän jo edesmenneen presidentin haudat ovat kolmessa eri paikassa. Haudoista seitsemän on Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla melko suppealla alueella.

Presidentit ovat olleet tärkeitä kansallisia ja kokoavia hahmoja, joiden valokuvat ovat tuttuja koulujen ja erilaisten virastojen seiniltä. Presidenttien hautajaiset ovat suuria valtiollisia surujuhlia.

Vierailu presidentin haudalla on aina myös matka Suomen historiaan ja kansakunnan vaiheisiin.

{kuva_75223d13-6c7b-426b-a8f8-1817bf3143bb}

Kaarlo Juho Ståhlberg (1865–1952)

Maamme ensimmäisen presidentin (1919–25) hauta on Hietaniemen Uudella alueella korttelissa U19, rivi 1, hauta 16. Ståhlbergin hauta on hieman irrallaan muista kuudesta presidentinhaudasta, jotka ovat lähempänä toisiaan, uutta kappelia ja sankarihautausmaata. Ståhlbergin hautakiveen ei liity erillistä taideteosta, vaan se on hyvin samanlainen kuin ympäröivät hautakivet. Niinpä se voi helposti jäädä huomaamatta.

{kuva_d4562dc1-5df8-4bce-a984-9eed8923cdee}

Lauri Kristian Relander (1883–1942)

Reissu-Lasseksi kutsuttu Relander oli maamme toinen presidentti (1925–31). Hauta on lähellä meren rantaa korttelissa U28, rivi 2, hauta 16. Hautakivessä on perheenjäsenten lisäksi myös Relanderin perheen uskollisen ja pitkäaikaisen palvelijan Hilda Kärkkäisen nimi. Relanderin hautakiveen ei liity erillistä taideteosta.

{kuva_ece3d4df-6ba0-4b6e-8add-b0fc6cc11f61}

Pehr Evind Svinhufvud (1861–1944)

Svinhufvud oli maamme ensimmäinen valtionhoitaja 1918 ja maamme kolmas presidentti (1931–37). Ukko-Pekkanakin tunnetun Svinhufvudin hauta on Etelä-Karjalassa Luumäellä, jossa myös hänen kotitilansa Kotkanniemi sijaitsi. Hautausmaalla lähellä kirkkoa olevassa hautakivessä on Wäinö Aaltosen tekemä pieni reliefi Svinhufvudin profiilista.

{kuva_c3dba18a-0340-4bd7-a10b-e0b5945c764a}

Kyösti Kallio (1873–1940)

Maamme neljännen presidentin (1937–40), hauta on hänen kotipitäjänsä kirkkomaalla Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla. Muistomerkki on Kallion pojan, kuvanveistäjä Kalervo Kallion tekemä.

{kuva_fb2bc055-f6b2-4a65-85e5-346bbf67a659}

Risto Heikki Ryti (1889–1956)

Suomen sodanaikaisen (1940–44) presidentin hauta on Hietaniemessä niin sanotulla valtiollisella alueella eli korttelissa U25 aivan uuden kappelin ja sisääntulon vieressä. Hauta jää hieman Kekkosen ja Koiviston hautojen taakse. Muistomerkki on Wäinö Aaltosen suunnittelema.

{kuva_cb3219aa-7c8d-4556-b522-6c56c93b7132}

Carl Gustav Emil Mannerheim (1867–1951)

Hietaniemen sankarihautausmaan eteläpäässä sijaitsevalla Sankariaukiolla on presidentti (1944–46), marsalkka Mannerheimin hautapaasi. Muistomerkin suunnitteli Wäinö Aaltonen. Jouluna 1999 muistomerkin lähellä oli liian tiheästi asetettuja kynttilöitä, jotka ilmeisesti tuuli kaatoi. Palava muovi nosti lämpötilan niin korkeaksi, että hautamuistomerkki halkesi. Se korjattiin betonilla.

{kuva_ea2a8a55-d202-455d-83b7-72ee0502220d}

Juho Kusti Paasikivi (1870–1956)

Paasikivi oli sotienjälkeisen ja jälleenrakennuksen ajan presidentti (1946–56). Hänen hautansa on Hietaniemen hautausmaalla korttelissa U26, rivi 2, hauta 1. Se on lähellä valtiollista korttelia heti pääkäytävän toisella puolella. Hautamuistomerkin reliefi Enkeli varjelee elämää on Wäinö Aaltosen suunnittelema.

{kuva_a121c0a9-2150-4cc9-9e9e-06e1f9cc10c6}

Urho Kaleva Kekkonen (1900–1986)

Pitkäaikaisen (1956–82) presidentin hauta on Hietaniemessä niin sanotulla valtiollisella alueella eli korttelissa U25. Muistomerkki on kuvanveistäjä Harry Kivijärven suunnittelema.

{kuva_35c89336-0c0d-442a-b365-64766480a620}

Mauno Henrik Koivisto (1923–2017)

Presidentti Kekkosen jälkeen kaksi kautta (1982–1994) presidenttinä olleen Koiviston hauta on Hietaniemessä niin sanotulla valtiollisella alueella eli korttelissa U25. Hautamuistomerkki Kartta on Perttu Saksan suunnittelema.

Kuvat: Olli Seppälä

Lue myös:

Presidentti Koiviston muistomerkki paljastettiin Hietaniemen hautausmaalla

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMistä Suomen kirkoissa saarnataan itsenäisyyspäivänä? – Lue Digipostillasta
Seuraava artikkeliPiispa Simo Peura saarnassaan: Suuriakin maailman ongelmia voidaan ratkoa yhdessä

Ei näytettäviä viestejä