Suomen nuorin kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Maija-Stiina Pietilä, 23, on juuri aloittanut toisen kaksivuotiskautensa Tammelan kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Lisäksi Pietilä on jäsenenä jumalanpalvelus- ja musiikkityön johtokunnassa.

Viime syksyn kuntavaaleissa Pietilä valittiin kantahämäläisen Tammelan kunnanvaltuustoon. Lisäksi hän on Teuron-Kuuslammin kylätoimintayhdistyksen johtokunnan jäsen.

Hyvä vastaanotto

Kirkkovaltuuston puheenjohtajalla on kirkkoneuvoston kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Kaikki kirkkovaltuuston päätökset valmistellaan kirkkoneuvostossa.

– Pääsen hyvin vaikuttamaan asioihin. Olen voinut henkilökohtaisesti vaikuttaa ainakin henkilövalintoihin. Nuoren näkökulman antaminen esimerkiksi kesäteologin valintaan on tärkeää, Pietilä sanoo.

Pietilä on ollut mukana seurakunnan toiminnassa pienestä pitäen. Nyt hän on seurakuntansa nuorin päättäjä.

Pietilän mukaan hänet on otettu hyvin vastaan.

– Oli yllättävää, kuinka positiivisen vastaanoton sain nuorena luottamushenkilönä.

Taloudellinen epävarmuus häiritsee

Ikävintä luottamushenkilönä toimimisessa on Pietilän mielestä taloudellinen epävarmuus.

– Taloudellisesta tilanteesta johtuva verotulojen lasku näkyy meidänkin seurakunnassamme. Seurakuntataloa pitäisi remontoida tänä vuonna. Joudumme miettimään, miten saamme rahat riittämään.

Toinen suuri ongelma on kirkossa kävijöiden määrän väheneminen.

Pietilä opiskelee tradeno­miksi ja työskentelee Hämeenlinnassa Rautaruukin taloushallinnon palvelukeskuksessa. Hän haluaa jatkaa seurakunnan luottamustehtävissä myös ensi vaalikaudella.

Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehden liitteessä.

Edellinen artikkeliPiispa linjaa kantoja pahuuteen
Seuraava artikkeliRadio Dei julkaisi Jalovaaran kohutun puheen

Ei näytettäviä viestejä