Suomen kirjastot saavat raamattulahjoituksen, jonka arvo on 90 000 euroa

Raamattu Kansalle -yhdistys on tehnyt Suomen kirjastoille raamattulahjoituksen, jonka arvo on noin 90 000 euroa. Kyseessä on viime vuonna julkaistu kommentaariraamattu Sana elämään.

Kommentaariraamattu sisältää yli 50 000 rinnakkaispaikkaviitettä sekä yli 20 000 kommentaariviitettä ja raamatuntekstiä selittävää alaviitettä.

Noin kolmetuhatta sivua käsittävän teoksen teksti perustuu englanninkieliseen Life Application Study Bible -kommentaariin. Suomenkielisen laitoksen pohjatekstinä on käytetty Raamattu Kansalle -käännöstä vuodelta 2012.

‒ Iloitsemme siitä, että suomenkielinen koko Raamatun kommentaari on nyt saatu vuosien työn tuloksena yksiin kansiin. Se on hieno kulttuurihistoriallinen saavutus ja samalla apu tutkijoiden lisäksi myös tavallisille raamatunlukijoille, sanoo Raamattu Kansalle ry:n puheenjohtaja Onni Haapala lahjoituksesta kertovassa tiedotteessa.

Haapala pitää maamme kirjastolaitosta merkittävänä kulttuurin ylläpitäjänä, jonka tehtäviin kuuluu myös monipuolisen raamattukirjallisuuden tarjoaminen kansalaisille.

Lahjoituksen arvo 90 000 euroa on laskettu ohjevähittäishinnan mukaan. Lahjoitukseen kuuluu niin ollen noin 350 kirjaa. Ne on tarkoitus toimittaa suoraan kirjastoille maaliskuun aikana.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKevan mahdollinen jako ei vaikuta kirkon eläkkeisiin – kirkko vastaa jatkossakin niiden rahoittamisesta
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Ketkä kaksi naista? – Katso myös ratkaisu hattupäisen miehen arvoitukseen

Ei näytettäviä viestejä