Suomalaisilla vahva luottamus pappeihin

papit205

Suomalainen luottaa tuoreen tutkimuksen mukaan eniten palomieheen ja vähiten poliitikkoon. Luottamus poliitikkoihin on heikentynyt entisestään euroalueen talouskriisin myötä.  Samoin on käynyt luottamuksen poliitikkoihin myös muualla Euroopassa. Asia käy ilmi Valittujen Palojen yhdessä brittiläisen Wyman Dillon –tutkimuslaitoksen kanssa tekemästä laajasta tutkimuksesta, jossa kysyttiin haastateltavien luottamusta eri ammattien edustajiin.

Suomalaisten mielestä luotettavimpia ammattilaisia ovat palomiehet, lentäjät, poliisit, sairaanhoitajat ja apteekkityöntekijät Myös lääkärit, opettajat, maanviljelijät ja taksinkuljettajat nauttivat Suomessa verrattain laajaa luottamusta.

Kaikkein vähiten suomalainen näyttää luottavan poliitikon sanaan. Suomalainen luottaa poliitikkoon vähemmän kuin automyyjään, sijoitusneuvojaan tai toimittajaan. Luotettavuusvertailun heikoimpaan kolmannekseen sijoittuvat myös ammattiyhdistysjohtajat.

Suomalaisten luottamus poliitikkoihin on vähentynyt aiempiin tutkimuksiin verrattuna. Poliitikkoihin sanoo luottavansa enää 8 prosenttia suomalaisista (luottaa suuressa määrin tai melko paljon), kun vielä kaksi vuotta sitten politiikan ammattilaisiin luotti 10 prosenttia vastaajista ja kymmenen vuotta sitten 13 prosenttia vastaajista. Luottamus poliitikkoihin on selvästi vähäisempää kuin automyyjiin ja sijoitusneuvojiin, joihin luottaa 24 prosenttia suomalaisista.

Papit, juristit ja meteorologit sijoittuvat Suomessa ammattien luotettavuusvertailun keskikastiin. Ihmisten välinen vahva keskinäinen luottamus on kaiken kaikkiaan kyselyn mukaan leimallista Suomelle. Suomalaisten luottamus eri alojen ammattilaisiin on keskimäärin vahvempaa kuin muissa Euroopan maissa.

Suomalaisten luottamus papin, poliisiin, taksinkuljettajaan ja tuomariin on selvästi vahvempaa kuin muissa Euroopan maissa keskimäärin. Toimittajaan ja sijoitusneuvojaan vastaavasti Suomessa luotetaan vähemmän kuin muualla Euroopassa.

Näin tutkimus tehtiin

Tutkimus toteutettiin viime vuodenvaihteessa 15 Euroopan maassa osana Reader’s Digestin laajaa Luotetuin merkki –tutkimusta. Tutkimukseen vastasi yhteensä 27 468 henkilöä. Suomessa kyselyyn vastanneita oli 1998. Kyselyn otos poimittiin tilaajarekisteristä. Tulokset painotettiin iän (20+) ja sukupuolen mukaan väestöä vastaavaksi. Tutkimuksen virhemarginaali on 2,1 prosenttiyksikköä.

Haastateltaville esitettiin seuraava kysymys. ”Kuinka paljon luotat seuraavien ammattien edustajiin (Suomessa)?” Kysymyksen perässä oli valmiiksi lueteltuna 20 ammattia. Haastateltavia pyydettiin valitsemaan kunkin ammatin kohdalla jokin seuraavista vaihtoehdoista: suuressa määrin, melko paljon, en kovin paljon, en lainkaan.

Edellinen artikkeliCity-lehden printin lakkautus ei vaikuta kirkkoyhteistyöhön
Seuraava artikkeliPresidenttipari vieraili merimieskirkolla Lontoossa

Ei näytettäviä viestejä