Sunnuntain evankeliumi ja pyhän tekstit: Tulkaa syömään!

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka Ylösnoussut ilmestyi opetuslapsilleen ensimmäisen kerran, kun nämä olivat peloissaan koolla lukkojen takana. Hän sanoi: Rauha teille! Tuomas ei silloin ollut paikalla. Viikon kuluttua Jeesus ilmestyi heille jälleen. Silloin Tuomaskin sai koskettaa häntä.

Kolmas Ylösnousseen ja opetuslasten kohtaaminen tapahtui järven rannalla.

Elettiin aikaa ennen Jeesuksen taivaaseenastumista ja helluntaita. Tulevaisuus oli avoin.

Jeesus oli aikanaan kutsunut Pietarin kalaverkkojen ääreltä ihmisten kalastajaksi ja täyttänyt tyhjät verkot kaloilla. Oliko Pietari nyt palaamassa takaisin alkuperäiseen ammattiinsa, kun hän meni kuuden opetuslapsen kanssa Tiberiaan järven rantaan ja sanoi: Minä lähden kalaan. Taaskaan ei saatu koko yönä yhtään kalaa. Aamulla Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus neuvoi, minne verkko tulisi heittää, ja kalaa tuli niin paljon, ettei verkkoa edes jaksettu edes vetää ylös.

– Tulkaa syömään! Jeesus kutsui.

HIILLOKSELLA OLI jo paistumassa kalaa sekä leipää. Tilanteessa oli samalla jotain arkisen kotoisaa ja jotain salaperäistä ja pyhää. Kukaan ei rohjennut kysyä, kuka rannalla seisova vieras oli, mutta kaikki tiesivät, että hän oli Jeesus.

Vaikka Jeesus jakoi heille viinin ja leivän sijaan kalaa ja leipää, tämä kohtaaminen muistutti ehtoollista, viimeistä ateriaa, jonka Jeesus oli viettänyt yhdessä opetuslastensa kanssa ennen vangitsemistaan. Jeesus ei enää aterioisi heidän kanssaan maan päällä, mutta hänellä oli tarjolla ikuisen elämän eväitä heille ja myös kaikille sukupolville heidän jälkeensä.

Samassa luvussa kuvataan vielä Jeesuksen ja Pietarin välinen kohtaaminen, joka koskettavalla tavalla osoittaa sen, mitä armo on. Pietari oli Jeesuksen vangitsemisen jälkeen väittänyt, ettei edes tunne Jeesusta. Nyt hän sai tilaisuuden kertoa, että Jeesus oli hänelle rakas. Jeesus kutsui Pietarin uudelleen. Nyt olisi Pietarin tehtävä ruokkia muita: Ruoki minun karitsoitani, kaitse minun lampaitani, ruoki minun lampaitani.

Pietarista tuli yksi Jerusalemin alkuseurakunnan johtajista.

 

Rauha! Jeesus on jo tässä.

Hän se on, ei kukaan muu.

Hän on turva elämässä,

vaikka mitä tapahtuu.

Uudeksi hän pystyy luomaan

uskon hauraan sirpaleet.

Kanssa Pietarin ja Tuomaan

luottamuksen matkaa teet.

Rauhan Henki johtaa meitä

toisten kanssa kulkemaan,

rakentamaan toivon teitä

rauhattomaan maailmaan.

Kristus esimerkin näyttää

rohkeudesta rakkauden.

Heikkouttamme hän voi käyttää.

Lahjaksi hän muuttaa sen.

 

1. SUNNUNTAI PÄÄSIÄISESTÄ: Johanneksen evankeliumi 21: 1–14

– – Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.

Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. – – Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. – – Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. – –

Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. – –

 

PYHÄN TEKSTIT:

1. sunnuntai pääsiäisestä (Quasimodogeniti) on aiheeltaan ”Ylösnousseen todistajia”.

Tekstit: 1. Piet. 2:2, Ps. 116:1–9, Joh. 20:26, Sak. 8:6–8, Ap. t. 3:12–20, Joh. 21:1–14.

Liturginen väri on valkoinen.

Alttarilla on neljä kynttilää.

Kolehti on seurakunnan vapaasti valittavissa.

Edellinen artikkeliKatso tästä tulevat hartaudet ja jumalanpalvelukset radiossa ja tv:ssä
Seuraava artikkeliSuomen Lähetysseuran ja Lasten ja nuorten keskuksen rippikoulut yhdistyvät

Ei näytettäviä viestejä