Seurakuntavaalien valtakunnalliset vaaliohjelmat kertovat arvoista

Seurakuntavaleissa 18.11. valitaan yhteensä noin 9 000 uutta luottamushenkilöä. Kotimaa esittelee tähän mennessä julkaistujen, kirkon moninaisuutta heijastelevien valtakunnallisten vaalilistojen tavoitteita.

Jos omasta seurakunnasta ei löydy itselle sopivaa vaalilistaa, kuka tahansa voi perustaa paikallisen vaalilistan keräämällä vähintään 10 oman seurakunnan äänioikeutettua jäsentä valitsijayhdistykseksi. Perustamisasiakirja, asiamiehen vakuutus ja jokaisen ehdokkaan allekirjoittama kirjallinen suostumus on toimitettava kirkkoherranvirastoon viimeistään 17.9.

Listan nimen ja tavoitteet voi joko valita valtakunnallisista vaihtoehtoista, tai ne voi kehittää alusta loppuun paikallisesti.

Viime seurakuntavaaleissa neljä vuotta sitten 30 prosenttia luottamushenkilöistä valittiin poliittisten puolueiden listoilta ja 70 prosenttia poliittisesti sitoutumattomilta listoilta.

Partiolaiset

Suomen Partiolaiset haluavat lapsille ja nuorille seurakunnissa äänen, vaikutusmahdollisuuksia ja resursseja. Lisäksi he haluavat, että seurakuntien päätöksenteko on kestävää, läpinäkyvää ja oikeudenmukaista. Kaikkia seurakunnan alueen lippukuntia pitää kohdella yhdenvertaisesti. Seurakuntien pitää kantaa vastuuta ympäristöstä ja toimia vastuullisesti metsänomistajina.

Lasten ja nuorten osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet seurakunnissa tulisi tehdä mahdollisimman helpoksi ja heidän etunsa huomioida kaikessa kirkon päätöksenteossa. Partion asiantuntemusta pitäisi hyödyntää seurakunnissa lapsia ja nuoria koskevissa asioissa. Partiotoiminnan ja muun lasten ja nuorten toiminnan resurssit ja toimintaedellytykset tulee seurakunnissa varmistaa. Partiolaiset toivovat seurakuntien ja lippukuntien sopivan yhteistyöstä kirjallisesti. Yhteistyötä toivotaan myös diakoniatyön kanssa. Partiolaisten vaalitavoitteista voit lukea tarkemmin täältä.

LISÄYS kello 9.50: Partiolaisilla ei ole valtakunnallista vaalilistaa eivätkä he ota kantaa siihen, mikä on oikea tai väärä lista asettua ehdolle. Partion kasvatustavoitteiden ja partioihanteiden mukaisesti Suomen Partiolaiset kannustavat jäseniään asettumaan ehdolle seurakuntavaaleissa joko etsien itselleen sopivan vaalilistan tai perustamaan sellaisen.

Globaali kirkko

Globaali kirkko korostaa avoimuutta, vieraanvaraisuutta ja kokonaisvaltaista lähetystyötä sekä rohkeata auttamista ja puhetta Jumalasta. Vaaliohjelman taustalla ovat Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura.

Globaalin kirkon arvoihin sitoutuneet seurakuntavaaliehdokkaat lupaavat edistää kansainvälistä ja kaikille avointa seurakuntaelämää. He sitoutuvat turvaamaan kokonaisvaltaiseen lähetystyöhön sitoutuneiden lähetysjärjestöjen taloudelliset resurssit ja huolehtivat, ettei säästöjä tehdä kaikkein köyhimpien ihmisten kustannuksella. Globaalin kirkon vaalitavoitteista voit lukea tarkemmin täältä.

Minun ilmastokirkkoni

Tämän vaaliohjelman allekirjoittajat painottavat luomakunnasta, ilmastosta ja ympäristöstä huolehtimisen tärkeyttä. He haluavat kirkon toimivan aktiivisena herättelijänä ja arvovaikuttajana yhteiskunnassa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kestävän yhteiskunnan rakentamiseksi.

Tärkeää on myös toimia esimerkkinä. Seurakuntien tulee parantaa kiinteistöjensä energiatehokkuutta ja luopua öljylämmityksestä. Jokaisen seurakunnan pitää hankkia ympäristödiplomi. Kirkon tulee olla ilmastotoivon kirkko. Lisää vaaliohjelmasta voit lukea täältä.

Usko ja yhteys

Usko ja yhteys -verkoston jäsenet kuuluvat eri herätysliikkeisiin ja eri seurakuntiin. Verkoston tavoitteisiin sitoutuneet seurakuntavaaliehdokkaat haluavat jättää tuleville sukupolville kirkon, joka julistaa rohkeasti evankeliumia Jeesuksesta syntien sovittajana ja pitää kiinni Raamatun Sanasta.

Verkoston jäsenten periaatteet ovat: Raamattu ohjeeksi, seurakunta eläväksi, evankeliumi leviäväksi, ihmiset kohdatuiksi, perhe kestäväksi ja rakkaus toimivaksi. Lisää verkoston tavoitteista voit lukea täältä.

Tulkaa kaikki -liike

Tulkaa kaikki -liike haluaa, että samaa sukupuolta olevat parit vihitään ja heidän puolestaan rukoillaan kaikissa seurakunnissa. Liikkeen jäsenet tukevat samaa sukupuolta olevia pareja vihkiviä pappeja. He vaativat seurakuntia puuttumaan aktiivisesti sukupuolisyrjintään ja pappisnaisten epäsuoraankin marginalisointiin.

Tulkaa kaikki -liike haluaa kirkon, joka tarvitsee aktiivisia jäseniä ja jossa on toimiva, kannustava jäsendemokratia. Päätöksenteon on oltava avointa ja läpinäkyvää. Seurakuntien ja seurakuntalaisten on oltava valmiita jakamaan omastaan aikaa, rahaa ja kumppanuutta niin Suomessa kuin maailmalla. Liike haluaa rakentaa kirkossa luottamusta ja sovintoa. Vihapuheesta pitäisi siirtyä kuuntelemiseen ja hyvänpuhumiseen. Lisää Tulkaa kaikki -liikkeen tavoitteista voit lukea täältä.

Nuorten vaikuttajien Navi-ryhmä

Navi tukee nuoria ja nuoria aikuisia osallistumaan ja vaikuttamaan kirkossa. Se tuottaa runsaasti nuorten vaikuttamista tukevia materiaaleja ja järjestää tapahtumia ja seminaareja. Tämän syksyn seurakuntavaaleissa Navin tavoite on, että jokaiseen seurakuntaan valitaan vähintään yksi nuori luottamushenkilö ja että valituksi tulee koko Suomessa vähintään 1 000 nuorta vaikuttajaa. Lisää Navi-ryhmän tavoitteista voit lukea täältä.

Viinipuu

Viinipuu-ryhmän tavoitteisiin sitoutuneet haastavat kaikkia seurakuntalaisia olemaan kirkko. Heidän mukaansa kirkko kuuluu myös ”haisevalle pikkuserkulle”. He haluavat purkaa epäkristillisiä valtahierarkioita ja tehdä parannusta rahan, imagon ja kabinettien vallasta. Kristittyjen tulee olla keskenään yhdenvertaisia riippumatta henkilökohtaisista ominaisuuksistaan. Kirkolla on oltava rohkeutta toimia toisin ja vastakulttuurisesti. Viinipuu-ryhmän mukaan jokaisen sukupolven on rakennettava kirkko uudestaan pysymällä uskollisena Jeesuksen radikaalille opetukselle ja toiminnalle. Vaaleissa ryhmän iskusanat ovat: osallisuus, yhdenvertaisuus ja kasvu. Niistä voi lukea lisää täältä.

Armon vihreät

Armon Vihreät on Vihreiden valtakunnallinen jäsenyhdistys, joka suhtautuu myönteisesti uskontoihin ja painottaa jokaisen ihmisen positiivista uskonnonvapautta. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on Armon Vihreille tärkeä ydinarvo.

Armon Vihreiden seurakuntavaaliohjelman mukaan kirkon tulisi olla osallistava, yhdenvertainen, resurssiviisas, vieraanvarainen, avoin ja ikiaikaisen nuorekas. Siellä keskustellaan vi-
reästi, eikä minkäänlaista syrjintää hyväksytä. Toiminta on vastuullista sekä suhteessa ihmisiin että ympäristöön. Lisää armon vihreiden tavoitteista voit lukea täältä.

Kokoomus

Kokoomuksen seurakuntavaaliohjelmassa seurakuntalaiset ovat osaavia tekijöitä ja aktiivisia vapaaehtoisia, joiden toimintaa työntekijät ohjaavat ja koordinoivat. Seurakuntalaisten pitää saada äänensä ja tarpeensa kuuluviin toiminnan suunnittelussa.

Kokoomuslaisten päättäjien kirkko kulkee apua tarvitsevien rinnalla, käy arvokeskustelua ja uskaltaa uudistua. Supistuvien resurssien aikanakin voi löytää uusia toimintatapoja. Kirkon tulee olla suvaitsevainen ja toivottaa myös muualta tulleet tervetulleeksi. Ketään ei saa syrjiä. Lisää kokoomuksen tavoitteista voit lukea täältä.

Sosiaalidemokraatit

Sosiaalidemokraatit toimivat sellaisen kirkon puolesta, jossa ketään ei jätetä yksin ja kaikista pidetään huolta. Seurakunta on yhteisvastuun yhteisö ja kaikki ihmiset samanarvoisia. Tärkeitä arvoja ovat solidaarisuus, suvaitsevaisuus, vastuullisuus ja kansainvälisyys.

Diakoniatyön henkilöstöresurssit on turvattava ja vapaaehtoisia tarvitaan. Kuntien ja seurakuntien yhteistyöhön lasten ja nuorten parissa suhtaudutaan myönteisesti. Jokaisen seurakunnan tulee hakea ympäristödiplomia ja kantaa vastuuta ympäristöstä. Kirkon kiinteistöjen pitää olla kaikille saavutettavia. Kirkon hallintoa tulee kehittää ja seurakunta- ja kirkkoneuvostojen puheenjohtajuus on siirrettävä maallikoille. Lisää sosiaalidemokraattien tavoitteista voit lukea täältä.

Keskusta

Keskustan ohjelman on määrä valmistua syyskuun alussa. Ilmestyttyään se julkaistaan täällä.

Seurakuntavaalien tärkeät päivämäärät

• Ehdokasasettelu päättyy 17.9.

• Ennakkoäänestys järjestetään 6.–10.11.

• Varsinainen äänestyspäivä on 18.11. ja äänestää voi kello 11–20.

• Seurakuntavaaleissa saavat äänestää viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellytetä, pelkkä kirkon jäsenyys riittää äänioikeuteen.

• Vuoden 2014 vaaleissa valtakunnallinen äänestysprosentti oli 15,5. Puolet viime vaaleissa valituista luottamushenkilöistä oli uusia. Vain kuusi prosenttia valituista oli alle 30-vuotiaita.

Lisätietoja: www.seurakuntavaalit.fi

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliSeitsemän sanaa: Mitä on synnintunto? – ”Meitä auttaisi se, että olisimme kaikki syntisiä”
Seuraava artikkeliPiispa Teemu Laajasalo valitsee Vuoden kristillisen kirjan

Ei näytettäviä viestejä