Seksuaalivähemmistöjä siunannut musiikkivideo katosi YouTubesta

YoutubeJaakko Löytyn ja Mika Nuorvan
Siunattuja-kappale on poistettu YuoTuben palvelusta. Tekijät eivät olleet itse videota ladanneet eivätkä sen koommin poistaneetkaan tai vaatineet sitä poistettavaksi. Kappaleessa pyydettiin siunausta seksuaalivähemmistöille.

­– Voi olla, että musiikkikustantaja on puuttunut siihen, koska tarkkaan ottaen se tietysti oli luvatta ladattu, vaikkakin asiallisin tekijätiedoin, arvelee Mika Nuorva.

Nuorva kuittaa arvelut siitä, että laulu ärsyttää konservatiivisia seurakuntia ja vaikeuttaa keikkamyyntiä olankohautuksella.

­– Jos joku hermostuu, niin ei sille sitten mitään voi. Me ajattelemme asiasta samalla tavalla kuin esimerkiksi hyvä arkkipiispamme Kari Mäkinen. Kaikkiaan olen iloinen, jos video ehti korjata sitä käsitystä etteikö kirkossa olisi kaikille tilaa, Nuorva sanoo.

Lue Seksuaalivähemmistöjä siunaava kappale leviää verkossa

Edellinen artikkeliTuomiokirkon nuorisokuorolle tunnustus
Seuraava artikkeliSeurakunnat myymässä yli 2 miljoonan euron tontin

Ei näytettäviä viestejä