Savoy-teatterissa on odotettavissa harvinaisen tasokas gospelkonserttien sarja – huippukuorot Sowetosta ja Harlemista saavat kyytipojakseen Tuomari Nurmion ja Knucklebone Oscarin

Grammy-palkittu, U2:n, Celine Dionin ja John Legendin kanssa keikkaillut Soweton gospelkuoro tulee tuskallisten muistojen paikasta. Etelä-Afrikan mustille suunnattu ghetto, jossa Nelson Mandela ja Desmond Tutukin asuivat, on yksi apartheid-ajan symboleista. Valkoiset ylivallanpitäjät tukahduttivat rotusortoa vastustaneet Soweton mellakat verisesti.

– Kuoron lähtökohtana on ihmisoikeuksien puolustaminen ja apartheidin vastustaminen. Sanoma nousee voimakkaasti kristillisestä ihmiskuvasta: kaikkien ihmisten tasa-arvoisuudesta, kertoo Päivi Loponen-Kyrönseppä.

Helsinkiläisen Savoy-teatterin johtaja on ollut useita kertoja sowetolaisten keikoilla. Eteläafrikkalaisryhmän esiintyminen on niin suoraa iloa, riemua ja vapautta, että se tempaa mukaansa taustasta riippumatta.

– Hengennostatuksen voima on valtava. Soweton gospelissa ei kysytä, uskotko vai etkö, vaan vilpittömästi ja suoraan sydämeen käyvän musiikin mukaan on lähdettävä muutenkin kuin älyllisen pohdinnan kautta.

Rasismin kärsimykset kuuluvat Päivi Loponen-Kyrönsepän mukaan yhä myös afroamerikkalaisessa gospelissa.

– Kun siinä kontekstissa rukoillaan ja ylistetään Jumalaa, ollaan yhtä aikaa kärsimyksen, ilon ja toivon lähteillä. Taisteluhenki nousee: meidän täytyy vastustaa yhdessä vääryyttä ja syrjintää!

Harlem Spirit of Gospel on keikkaillut suurten tähtien kanssa

Toinen konserttisarjan esiintyjistä, Harlem Spirit of Gospel, on New Yorkin mustien ja latinoiden kansoittaman kaupunginosan kuoro. Se on keikkaillut Aretha Franklinin, Stewie Wonderin ja Elton Johnin kaltaisten tähtien kanssa.

– Heidän edellinen Suomen konserttinsa oli niin hieno elämys, että oli tartuttava tilaisuuteen, kun legendaarinen ryhmä tulee taas Eurooppaan.

Yhdysvalloissa mustan gospelin perinne elää yhä vahvasti.

– Oma ensikosketukseni ja -ihastukseni tähän vanhasta traditiosta nousevaan gospeliin tuli The Blues Brothers -elokuvasta (1980), jossa näin sen musiikin hurjuuden: voi vitsi, mikä meininki! Tunnelma tapaa olla katossa.

Musiikkia ”ilman tunnustuksellisen hengellisen julistuksen tarkoitusperiä”

Savoyssa nähdään myös kymmenpäinen suomalaisbändi. Tuomari Nurmion & Knucklebone Oscarin vahvasti eläytyviä ja alkuvoimaisia tulkintoja gospelklassikoista sisältävä albumi Believe It Or Not ilmestyi viime viikolla. Mikä oli juurimusiikin miesten motiivi gospelin tekemiseen?

Laulaja-kitaristi Knucklebone Oscar eli Oskari Martimo vastaa aina diggailleensa ja esittäneensä bluesia ja mustaa musiikkia, ja gospel tuli väistämättä mukaan.

– Paljastui, että monet mahtavat gospellaulajat ovat tehneet rajuja, rouheita ja intensiivisiä juttuja, vielä kovempia kuin bluesin ja rock’n’rollin puolella.

Martimo on julkaissut Nurmion kanssa aiemmin Judge Meets the King ep-levyn (2018). Se ja uutukaisalbumi syntyivät molempien syvästä kunnioituksesta vanhaa gospelmusiikkia kohtaan.

– Rakkaudesta lajiin tehtyä levyä voi kutsua tribuutiksi. Näissä lauluissa minuun vetoavat myös Raamatun teksteistä ammentavat, mielettömän jännittävät tarinat ja myyttiset hahmot.

Kaksikko tekee rakastamaansa musiikkia ”ilman tunnustuksellisen hengellisen julistuksen tarkoitusperiä”.

– Levymme nimikin on Believe It Or Not – usko tai älä. Myös kuulijat voivat olla mitä mieltä vain uskosta, digata musiikista tai tarinoista. Ehkä joku kiinnostuu löytämään meidän kautta niitä alkuperäisiä gospeljuttuja.

Edellinen artikkeliPiispainkokous esittää ELY:ä viralliseksi lähetysjärjestöksi
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Kuningatar Elisabetin elämää leimasivat usko, velvollisuus ja huumorintaju

Ei näytettäviä viestejä