Sarasvuo: ”Kramppikristillisyys takertuu oppiin”

Sarasvuo_jari205Jari Sarasvuo Helsingin kirjamessuilla. Sarasvuolla on pitkäaikainen ja erityinen suhde kristilliseen kirjallisuuteen. Kotimaan haastattelussa hän itse nimittää suhdetta ”pornografiseksi”.

– Oikeastaan minulla on kaksi syytä olla innostunut kristillisestä kirjasta. Ensimmäinen niistä on ”pornografinen” lähestymistapa. Lakihenkinen kramppikristillisyys takertuu oppiin, uskoon ja Raamattuun. Nämä ovat korvanneet Jumalan uskon kohteina. Tunnen halua kurkistaa sellaiseen harhaiseen maailmaan, jossa ajatellaan julkeasti, että Raamattu on yhtä kuin Jumala.

Toiseksi syyksi kiinnostua kristillisestä kirjallisuudesta Sarasvuo sanoo sivistyksen ja tiedon lisääntymisen.

Torstaina ilmestyvän Kotimaan haastattelussa Jari Sarasvuo kertoo yleisiä lähtökohtia, joita hän ottaa huomioon valitessaan Vuoden kristillinen kirja 2011 -kilpailun voittajan.

Edellinen artikkeliArkkipiispa listasi lehdelle suosikkidekkarinsa
Seuraava artikkeli”On pakko oppia ymmärtämään eri tavalla ajattelevia”

Ei näytettäviä viestejä