Saksassa alkaa yliopistollinen juutalaisen teologian opetus

Potsdamin yliopisto teki historiaa, kun sen suojissa alkoi eilen ensimmäistä kertaa Saksassa yliopistollinen juutalaisen teologian opetus.

Nyt avattu Potsdamin ”School of Jewish Theology” tarjoaa akateemisen koulutuksen, jonka myötä opiskelija voi myös valmistua sekä rabbiksi että kanttoriksi.

Asiasta uutisoineen Frankfurter Allgemeinen mukaan toimintansa aloittavassa instituutissa on nyt uutta 47 opiskelijaa. Puolet tästä joukosta on naisia. Kaikkiaan 37 opiskelijaa haluaa valmistua rabbiksi tai kanttoriksi – joukossa on myös naisopiskelijoita.

Viisivuotinen maisterintutkintoon tähtäävä koulutus on avoin sekä juutalaisille että ei-juutalaisille. Erityisesti rabbin tai kanttorin tehtäviin tähtäävien opintoihin kuuluvat käytännölliset osat ovat kuitenkin avoimet vain juutalaisille. Opintojen nämä osat suoritetaan joko liberaalissa tai konservatiivisessa juutalaisessa kollegiumissa.

Frankfurter Allgemeinen haastattelema Potsdamin yliopiston juutalainen professori viittaa vuodelta 1838 peräisin olevaan Berliinin rabbiseminaarin rehtorin toiveeseen, jonka mukaan ”vasta juutalaisen teologian opetuksen nostaminen yliopistolliselle tasolle ja kristillisen teologian rinnalle täydentää juutalaisten emansipaation Saksassa”.

Keski-Euroopan maissa, myös Saksassa, on ennestään ollut ei-yliopistotasoisia toorakouluja eli ješivoita. Kansainvälisesti kovatasoisimmat juutalaisen teologian oppilaitokset ovat Israelissa, Yhdysvalloissa, Britanniassa, Ranskassa ja nykyään myös Venäjällä.

Potsdamin uuden koulutuksen aloittamista ovat tervehtineet liittokansleri Angela Merkel, Brandenburgin osavaltion pää- ja kulttuuriministerit sekä evankelisen ja katolisen kirkon paikalliset piispat.

Frankfurter Allgemeinen uutinen

Potsdamin yliopiston juutalaisen teologian koulun www-sivut

Edellinen artikkeliSatelliittitelevisiolla iranilaisten koteihin
Seuraava artikkeliUdmurtinkielinen Raamattu valmistui

Ei näytettäviä viestejä