Sakari Löytyn väitöstyön keskiössä namibialainen messu


LyttySKuvaMauriPivinen on luonut Sibelius-Akatemian tohtorintutkinnossaan namibialaista kansanmusiikkia ja läntistä liturgista perinnettä yhdistävän messun.

Hän loi liturgisen musiikin tekemiselle havainnollisen mallin. Se pohjautuu namibialaiseen kulttuuriin ja läntisen kristikunnan liturgiseen perinteeseen. Elementtejä yhdistämällä Löytty on tuottanut messukokonaisuuden The Namibian Mass.

Väitöstyöhön sisältyy myös etnomusikologinen tutkimus Pohjois-Namibian musiikkikulttuureista sekä alkuperäismusiikkien ja eurooppalaisten lähetystyöntekijöiden mukanaan tuoman musiikin kohtaamisesta syntyneiden uusien musiikkilajien tarkastelu.

Namibian evankelis-luterilaisen kirkon musiikki pohjautuu lähinnä muualta tuotuun aineistoon. Se on saanut vaikutteita myös paikallismusiikista. Lähetystyöntekijöiden saapuessa kansanmusiikki luokiteltiin suurimmaksi osaksi pakanuuteen kuuluvaksi ja sen uskottiin olevan kristinuskon vastaista. Jotkut paikallisen musiikin piirteet ja esitystavat löysivät kuitenkin tiensä kirkkomusiikkiin.

Kasvava afrikkalaisen identiteetin tiedostaminen ja uudet namibialaisen teologian suuntaukset ovat edistäneet vuorovaikutusta paikalliskulttuurin ja kristinuskon välillä. Löytyn tutkimus perustuu olettamukseen, että paikallinen kulttuurinen musiikki tarjoaa edelleen elävän lähteen luotaessa uutta liturgista musiikkia Namibiassa.

Löytyn tuottama kokonaan uusi messukokonaisuus syntyi omien kokemusten, haastattelujen ja havaintojen pohjalta. Sakari Löytty tuntee Namibian Suomen Lähetysseuran palveluksessa tekemänsä lähetystyön kautta. Hän on myös syntynyt maassa.

(Kuva Sakari Löytystä: Mauri Päivinen/SLS)

Löytyn väitöstutkimus People’s Church – People’s Music; Contextualization of liturgical music in an African church tarkastetaan Helsingissä 28.4.

Edellinen artikkeliVäitös: Pikavippien sääntelyssä isoja puutteita
Seuraava artikkeliMinisteri Räsänen painottaa uskonnonvapautta ortodoksipappien tapauksissa

Ei näytettäviä viestejä