Ruotsissa varastetaan kuparia kirkkojen katoilta

Useat kirkot Ruotsissa ovat joutuneet erikoisen kattovarkauden kohteeksi kuluneena kesänä. Varkaita kiinnostaa kattojen kupari.Viime viikolla Helsingborgissa Adolfsbergin kirkon vahtimestari havaitsi, että kokonainen 30 neliömetrin kuparikatto oli irrotettu käsin ja viety mennessään. Samoin oli käynyt kesäkuun alussa Väsen kirkossa Karlstadtin hiippakunnassa, jossa varkaat olivat lisäksi vieneet kupariset vesikourut.

Kaiken kaikkiaan tänä vuonna kirkot ovat ilmoittaneet 26 kuparivarkautta, joiden vahingot nousevat 1,8 miljoonaan kruunuun. Ruotsin kirkon mukaan varkauksia on tapahtunut ennätyksellisen paljon. Suurin osa kuparikattovarkauksista on tehty Göteborgin hiippakunnassa.Ruotsin rikospoliisin mukaan kuparivarkailla on laajat kansainväliset verkostot ja varkaudet suoritetaan usein tilaustöinä.

Kuparikattojen korvaaminen tulee kirkoille kalliiksi, ja monet kirkot aikovat vaihtaa tai ovat jo vaihtaneet kuparin johonkin vähemmän arvokkaaseen materiaaliin. Seurakuntia kehotetaan kiinnittämään huomiota kirkkorakennusten ulkovalaistukseen ja hankkimaan valvontakameroita tarvittaessa.

Asiasta kertoi Kyrkans Tidning uutissivustollaan.

Edellinen artikkeliSastamalan seurakunnalla vakava talousongelma
Seuraava artikkeliKanadan suurin luterilainen kirkko muutti homokantojaan

Ei näytettäviä viestejä