Ruotsalaiset: Kirkko ensisijaisesti heikkojen puolustaja

Svenska_kyrkan

Keskiviikkona Tukholmassa julkaistuun tutkimukseen haastateltiin 10 700 kirkon jäsentä. Ruotsin kirkon toteuttaman tutkimuksen haastattelut tehtiin viime vuoden keväällä. Tutkimuksen tuloksista kertoo verkkolehti Dagen.

Ainostaan kymmenen prosenttia haastatelluista koki suhteensa kirkkoon vahvaksi. Jeesukseen kertoi uskovansa 15 prosenttia kyselyyn vastanneista, 15 prosenttia oli ateisteja ja 20 prosenttia agnostikkoja.

Jumalanpalvelukseen osallistumista pidettiin erityisesti nuorten vastaajien keskuudessa vähemmän merkittävänä kuin kirkon sosiaalista toimintaa.

Tutkimuspäällikkö Jonas Bromanderin mukaan kirkon on valmistauduttava jäsenmäärän laskuun.

– Toinen asia on, että monet kokevat kirkon perinteen säilyttäjänä. Siitä roolista pitäisi pitää kiinni samanaikaisesti, kun pyrimme olemaan ihmisille merkityksellisempiä löytämällä uusia kohderyhmiä ja tapaamispaikkoja, Bromander sanoo Dagenin haastattelussa.

Lue Dagenin uutinen

Edellinen artikkeliIlmastoystävällistä ruokaa, olkaa hyvä
Seuraava artikkeliKirkkoa syytetään sotarikollisen piilottelusta

Ei näytettäviä viestejä