Raportti: Syyriasta paenneista lapsista 86 prosenttia on kokenut väkivaltaa

Syyriasta paenneiden lasten kirjoittama
Our Uncertain Future -raportti
(pdf.) valottaa pakolaislasten arkea puutteen ja epävarmuuden keskellä. Raportin mukaan 86 prosenttia lapsista on kohdannut fyysistä tai henkistä väkivaltaa lähiympäristössään.

Väkivallan ohella lapset mainitsevat lapsiavioliittojen uhkan, taloudellisen epävarmuuden ja kiusaamisen suurimmiksi huolenaiheiksi. Myös rasismi ja syrjintä saavat mainintoja.

– Pelkäämme joka päivä enemmän, että sota jatkuu ja tuhoaminen kiihtyy ja me menetämme monet ystävistämme ja sukulaisistamme, jotka ovat vielä tulituksen keskellä Syyriassa. Pelkäämme, ettemme enää koska pääse kotiin, kertoo raporttia varten haastateltu pakolaislapsi.

– Elämä Syyriassa on enää unta. Nyt mietimme vain, mistä saamme ruokaa.

Tutkimus tehtiin Bekaan laaksossa Libanonissa sekä Irbidissä Jordaniassa tammi-helmikuussa 2014.

140 lasta osallistui ryhmäkeskusteluihin ja teki haastatteluja. Osallistujat olivat 10–17-vuotiaita. Kirjoitusprosessista vastasi pienempi joukko lapsia.

Lapset ovat kertoneet kokemuksistaan omin sanoin. Tekstejä ei ole muutettu. Raportin julkaisija on kehitysyhteistyöjärjestö World Vision.

Edellinen artikkeliUskontotilasto 2014: Näköpiirissä kasvua ja monimuotoisuutta
Seuraava artikkeliKirkkoherra kirjoitti avoimesti poikansa homoseksuaalisuudesta

Ei näytettäviä viestejä