Raimo Mäkelä Matti Väisäsestä: ”Ei hän ole mikään piispa”

Tänä vuonna Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä ei järjestetty lainkaan piispan kyselytuntia. Eikö piispaa saatu paikalle? Raimo Mäkelän mukaan tiettyjä piispoja ei paikalle edes pyydettäisi.

Kauniaisissa Suomen Raamattuopistolla järjestettävillä päivillä on ollut perinteisesti piispan kyselytunti, jossa kirkon piispaa on grillattu tiukoilla kysymyksillä. Tänä vuonna kysymyksiin vastaa kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo.

Perustan vastaavan päätoimittajan ja eläkkeellä olevan Suomen Raamattuopiston säätiön toiminnanjohtajan Raimo Mäkelän mukaan yhtä piispoista oli pyydetty paikalle, mutta hän ei päässyt. Mäkelä sanoo ymmärtävänsä tämän, koska kutsu piispalle oli lähtenyt niin myöhään. Tämän jälkeen mukaan oli päätetty kutsua kansliapäällikkö, kirkkoneuvos Keskitalo, joka esiintyi päivillä tänään. Mäkelän mukaan kyseessä ei ole ensi kerta, kun kirkkoneuvos on paikalla.

Mäkelä paljastaa myös, että esimerkiksi piispa Wille Riekkistä ei ole koskaan pyydetty opintopäiville vastaamaan kysymyksiin. Kyseessä ovat teologiset syyt.

– Hänen käsityksensä Raamatusta ja Jumalasta on niin toisenlainen, että emme me anna hänelle saarnatuolia.

Yhtä lailla teologiset syyt pätevät Mäkelän mukaan myös Helsingin piispaan Irja Askolaan. Keitä muita ei pyydettäisi, sitä Mäkelä ei halua enää lähteä julkisesti pohtimaan.

Voisiko kyselytunnilla olla vastaamassa Luther-säätiön piispa Matti Väisänen?

– Ei hän ole mikään piispa, Mäkelä tuhahtaa kysymykseen.

Onko hän Luther-säätiön piispa?

– Siihen minä en jaksa ottaa kantaa. Ei kuulu minulle. Jos Luther-säätiö haluaa nimittää johtajaansa piispaksi, se on säätiön asia. Se tarkoittaa sitä, että Luther-säätiö pitää itseään kirkkona.

Mäkelän näkemyksen mukaan piispa voi olla vain kirkossa.

– Ei esimerkiksi rauhanyhdistyksellä tai Raamattuopistolla ole piispaa.

Väisänen on ruotsalaisen Missionsprovinsenin piispa, joka toimii Luther-säätiössä. 

Opintopäivät järjestää Suomen Raamattuopisto, Perusta-lehti, Suomen teologinen instituutti, OPKO ja Diak Etelän Kauniaisten toimipaikka.

Edellinen artikkeliSeurakuntalainen.fi: Esko Murrosta Luther-Säätiön pappien esimies
Seuraava artikkeliUusi kirja auttaa ehkäisemään lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

Ei näytettäviä viestejä