Helsingin yliopiston kirkkohistorian professorin Kaarlo Arffmanin mukaan ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisen sanoma oli Martti Lutherille teologian ydin, mikä myös näkyy useimmissa hänen teoksissaan.
– Lutherin käsitystä pääsiäisestä ei voi lukea esimerkiksi pelkästään hänen pääsiäisen aikaan liittyvistä saarnoistaan, vaan se löytyy monipuolisempana ja syvällisempänä hänen muista kirjoituksistaan. Luther myös painotti, että kristitty eli koko ajan pääsiäisen sanomasta, hänellä oli pääsiäinen joka päivä, Arffman sanoo.
Arffmanin mukaan Luther painotti pääsiäiseen liittyvissä saarnoissaan voimakkaasti pelastushistorian jatkuvuutta.
– Lähtökohtana oli se, että Jumala oli pelastanut kansansa pois Egyptin orjuudesta. Kristillinen pääsiäinen oli jatkoa juutalaiselle pääsiäiselle. Synti, armo ja voitto kuolemasta olivat Jeesuksessa saaneet entistä syvemmän merkityksen.
Yhden, jo kauan toistellun pinnallisen kliseen mukaan idän kristillisyys olisi pääsiäisen ja koko läntinen kristinusko taas enemmän pitkänperjantain kristillisyyttä. Arffman ei lämpene ajatukselle.
– Lännen kristityillä ei mielestäni ole mitään syytä vähätellä omaa perinnettään ja ihailla ylenpalttisesti idän kristikunnan pääsiäisiloa. Pääsiäisilo edellyttää pitkäperjantaita. Pitäisi myös muistaa, että läntinen kristillisyys leviää nopeasti, idän kirkot ovat jähmettyneet paikoilleen, Arffman sanoo.
Paastonaikana pyhimyksien kuvat peitettiin
Reformaation historiaa tutkinut Arffman kertoo, että reformaatioaikana pääsiäisen vietto alkoi perinteisesti jo tuhkakeskiviikosta ja varsinaisesti palmusunnuntaista, jolloin lähdettiin seuraamaan Jeesuksen tietä kohti kuolemaa ja ylösnousemusta.
– Suuri juhla jatkui pääsiäistä seuranneeseen keskiviikkoon eli neljänteen pääsiäispäivään.
Pääsiäisenviettoon oli vanhan kirkon ajasta lähtien liittynyt hyvin paljon vertauskuvallisia tekoja ja toimituksia.
– Jo paastonaikana pyhien kuvat peitettiin. Palmusunnuntaina pappi pesi työtovereittensa jalat. Pitkäperjantaina kirkon krusifiksi haudattiin eli kannettiin jonnekin näkymättömiin. Pääsiäiseksi siunattiin juhlaruuat ja kuljettiin ristisaatossa kirkon ympäri. Pääsiäisenä kaikki myös nauttivat ehtoollisen.
Arffmanin mukaan osa näistä perinteistä säilytettiin reformaatiossa ainakin toistaiseksi, jotta ihmiset vähitellen tottuisivat uuteen.
– Esimerkiksi kirkon uuden ison kastekynttilän käyttöön ottamisen ja siunaamisen pääsiäisenä Luther säilytti.
Esimerkiksi Sveitsin reformaattorit olivat pitkälle sisäistäneet myöhäiskeskiajalla levinneen uuden näkemyksen, jonka mukaan oikea kristinusko oli pelkästään henkistä uskontoa. Tärkeää oli vain se, mikä tapahtui ihmisen sisimmässä.
– Kaikki aineellinen, tekeminen ja vertauskuvallinen oli turhaa ja jopa haitallista. Näkyvästä maailmasta hyväksyttiin vain kirja ja siihen perustuva opetus. Puhetta ja kuulemistahan ei voinut nähdä.
Myös Luther oli Arffmanin mukaan lähellä tätä uutta ajattelua, mutta ei kuitenkaan hyväksynyt sitä johdonmukaisesti.
– Hänen mielestään Jumala toimi myös aineen, esimerkiksi sakramenttien, välityksellä. Ylenpalttinen vertauskuvallisuus ja tekeminen piti kuitenkin karsia pois.
Niiden sijasta korostuikin Arffmanin mukaan saarna.
– Kun aikaisemmin varsinkaan pitkäperjantaina ei ollut yleensä ollenkaan saarnaa, reformaattorit saarnasivat joka päivä palmusunnuntaista pääsiäisen jälkeiseen keskiviikkoon.
Reformaatio painotti uskon sisäisyyden ihannetta
Kristinuskon ytimessä olevat Jeesuksen kärsimyksen ja ylösnousemuksen, pitkänperjantain ja pääsiäisen sisällöt ovat koko eurooppalaisen kulttuurin kivijalkaa. Reformaatiolla on ollut asiassa oma osuutensa.
– Eurooppalainen tapa hahmottaa elämä perustuu kristinuskoon. Me lähestymme elämää syyllisyyden ja armon, ihmisen omien ponnistusten ja kaiken lahjaksi saamisen näkökulmasta.
– Meidän lienee vaikea eläytyä siihen, miten eri tavalla vaikkapa Itä-Aasian kulttuureissa elämästä ajatellaan. Luterilaisuus ei tuonut katoliseen perinteeseen tässä suhteessa uutta. Sen sijaan reformaatio kyllä painotti ja levitti uskon sisäisyyden ihannetta.
Ruotsiin ja Suomeen reformaatio tuli Wittenbergissä opiskelleiden pappien mukana. Pohjoinen reformaatio oli kuitenkin hieman verkkaisempi prosessi kuin Keski-Euroopan maiden reformaatio.
Mikael Agricola ja muut Suomen reformaation toteuttajat eivät Arffmanin mukaan kopioineet kaikkea Saksasta, mitä luterilaisuus ei toisaalta edellyttänytkään.
– Lutherin mielestä Wittenbergin seurakunnan tapoja ei tarvinnut noudattaa kaikkialla. Siksi käytännöt vaihtelivat suurestikin. Suomessa muutokset jäivät aluksi vähäisiksi. Rajummin vanhoja tapoja karsittiin vasta Kaarle-herttuan voiton jälkeen 1590-luvulta lähtien.
Suomalainen luterilaisuus on saanut Saksasta ja Lutherilta paljon, mutta hiljaisen viikon ja pääsiäisen traditioissa on tätä taustaa vasten myös pieniä erikoisuuksia.
– Yllättävää kyllä suomalaisessa virsikirjassa ei ole Lutherin eikä muidenkaan reformaattoreiden kärsimysvirsiä. Sen sijaan virsikirjassa on Lutherin pääsiäisvirsi [virsi 96].
Pääsiäinen on kirkkovuoden keskus. Sen eläminen todeksi on Arffmanin mukaan myös oppimis- tai tottumisprosessi.
– Mielestäni pitäisi muistaa, että seurakunta tekee juhlan läsnäolollaan ja osallistumisellaan. Eivät työntekijät siihen millään hyvää tarkoittavilla yrityksillään pysty.
Arffman muistuttaa, että pääsiäisaika on hengellisesti kokonaisuus.
– Sellainen ihminen, joka käy kirkossa vain kerran, tuskin kovin paljon saa. Sen sijaan koko draaman läpi eläminen antaa paljon. Lisäksi pääsiäinen avautuu vähitellen, ja osallistuja kasvaa pääsiäisiloon vuosi vuodelta syvemmin. Tämähän koskee kaikkia muitakin elämänalueita.
Kuva: Jussi Rytkönen. Martti Lutherin patsas Wittenbergissä.
Lue myös:
Reformaation tutkija: Mitä ihmettä luterilaisuudelle tapahtui?