Piispa Kaisamari Hintikka eduskunnalle: ”Rauha tarkoittaa oikeudenmukaisia päätöksiä”

Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka toivotti työnsä aloittavalle uudelle eduskunnalle rauhaa. Hintikka saarnasi tänään torstaina valtiopäivien ekumeenisessa avajaisjumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa. Saarnatekstinä oli Luukkaan evankeliumin luvun 24 jakeet 36–49. Saarna löytyy kokonaisuudessaan täältä.

– Käsityksemme siitä, minkälainen on hyvä yhteiskunta, vaihtelevat. Ristiriitatilanteita voi tuskin välttää. Mutta me voimme vaikuttaa siihen, kuinka toimimme tilanteissa, joissa yhteinen näky puuttuu ja paineet kasautuvat. ”Rauhaa”, toivottaa Jeesus muutosten ja ristiriitaisten odotusten keskellä. Rauhaa sisimpään, kun työn realiteetit koettelevat omaa näkemystä yhteisestä hyvästä, Hintikka saarnasi.

Piispa painotti saarnassaan, että yhteiskunnallista vastuuta kantavien kohdalla rauha tarkoittaa oikeudenmukaisia päätöksiä.

– Oikeudenmukaisuus tarkoittaa sitä, että niitä, jotka ovat jääneet muiden jalkoihin, pitää tukea enemmän. Niille, jotka ovat jääneet vähemmälle, pitää jakaa enemmän. Kiinnittihän Jeesuskin usein huomionsa juuri niihin, jotka oli painettu hänen oman yhteiskuntansa laitamille, niihin, joiden ääntä muut eivät halunneet kuulla.

Samalla Hintikka muistutti uusien haasteiden edessä olevia kansanedustajia siitä, että Jeesuksen rauha myös tyynnyttää henkilökohtaisen pelon.

– Meitä se rohkaisee kohtaamaan omat pelkomme, ovat ne sitten pelkoa uuden ja erilaisen edessä tai pelkoa muutoksen edessä. Pelokas mieli ei tunnista toivoa tai hyvää tahtoa, vaan näkee uhkakuvia ja vastakkainasettelua joka puolella.

Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa Jumalan todellisuus murtautuu Hintikan mukaan tämän maailman todellisuuteen. Kuolemalla ei ole enää viimeistä sanaa, vaan elämällä.

Siinä todellisuudessa pelko ja levottomuus eivät enää hallitse, vaan rauha. Kutsu seurata ylösnoussutta Kristusta on kutsu mielenmuutokseen ja avautumiseen toisia kohti. Kun pelko on voitettu, jää tilaa vapaudelle, vapaudelle antaa anteeksi, vapaudelle palvella muita, Hintikka totesi.

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTuore tv-dokumentti antaa äänen uskonnon kaltoin kohtelemille
Seuraava artikkeliHeikki Hiilamon kirja innoitti tv-sarjan tekijöitä Suomen ihmisoikeus- ja pakolaispolitiikan juurille

Ei näytettäviä viestejä