Piispa Kaarlo Kalliala eduskunnalle: ”Tehtävämme on rakentaa sekäetän maailmaa”

Tavoitteenamme tulisi olla yhtäläinen hyvä kaikille ihmisille, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala sanoi saarnatessaan valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa keskiviikkona, Runebergin päivänä.

Kalliala viittasi Helsingin tuomiokirkossa pidetyssä jumalanpalveluksessa kansallisrunoilijan sanoittamaan virteen 431. Virressään Runeberg pohtii, keiden kanssa me kuulumme yhteen, keistä me olemme vastuussa ja ketkä meidän on otettava huomioon.

”Kansallinen herättäjä ja kansakunnan suurmies Runeberg näki selkeästi, ettei oman ja vieraan, kansallisen ja kansainvälisen tai läheisen ja kaukaisen suhde ole joko tai vaan että se on sekä että”, Kalliala sanoi.

Hän totesi, että yhteiskuntaa rakennettaessa ei tietenkään voida olla yhtä mieltä siitä, mihin juuri nyt on pantava painopiste ja millä keinoin edetään.

”Siitä sen sijaan voi vallita suurempikin yksimielisyys, että viime kädessä tähtäyspisteenä on sellainen ihmisen – ehkä jopa muunkin luomakunnan – hyvä, joka on luonteeltaan yhtäläinen kaikille.”

Kalliala vertasi virren 431 sanomaa evankeliumitekstiin, jossa vanha Simeon toteaa Jeesus-lapsi sylissään pelastuksen kuuluvan kaikille kansoille.

”Simeonin mukaan hänen sylissään oli pelastus, valo ja kirkkaus sekä hänen omalle kansalleen että kaikille muillekin kansoille. Sekä että eikä joko tai.”

Samanhenkistä sanomaa on Raamatussa Kallialan mukaan paljon. Hyvän tahdon ja yhteen kuulumisen maailma kuuluu myös Jeesuksen puheissa ja kohtaamisissa. Kristus-uskon ”pointti” onkin Kallialan mukaan pelastus kaikille kansoille, sekä kirkkaus lähelle että valo kauas.

”Meidän tehtävämme ja kutsumuksemme on rakentaa sekäetän maailmaa”, Kalliala sanoi.

Kuva: Laura Kotila / Valtioneuvoston kanslia. Ministerit Sanna Marin, Katri Kulmuni ja Anna-Maja Henriksson saapuivat Helsingin tuomiokirkkoon keskiviikkona.

Lue myös:

Väitöskirja selittää, miksi J. L. Runeberg vastusti jyrkkää herätyskristillisyyttä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliSeurakuntaneuvosto: Vihkimiseen pitäisi riittää, että toinen puoliso kuuluu kirkkoon
Seuraava artikkeliKommentti: Antti Tuiskun uuden videon väitetään pilkkaavan Jumalaa, vaikka tärkeintä siinä on Jeesus

Ei näytettäviä viestejä