Piispa Askola: Kirkon tehtävä on tarjota näköaloja

”Pelon selättäminen on kirkon keskeinen tehtävä tässä ajassa”, totesi piispa Irja Askola Vantaan Korson seurakuntaan tekemällään vierailulla maanantaina.

”Esimerkiksi vihapuheen takana on pelko. Joskus pelko on hyvinkin konkreettista ja oikeutettua, se voi liittyä terveyteen tai toimeentuloon liittyvään uhkaan”, Askola sanoi.

Askola muistuttaa, että kun Raamatussa enkeli kohtaa ihmisen, viesti kuuluu: älä pelkää. ”Pelottomuuden ja rohkeuden viestiä meidän tulee jakaa yhä eteenpäin.”

Toisena merkittävänä haasteena Askola näki kirkon roolin syrjäytymiskierteen katkaisemisessa.

”Kaveria ei jätetä yksin. Yksinäisyys on suuri tekijä syrjäytymisessä. Kun kristitty toimii kutsumuksensa mukaisesti, hän rakastaa lähimmäisensä yhteisön sisälle, tai ainakin sen laitamille”, Askola haastaa niin kirkon työntekijät kuin jokaisen kristityn.

”Sirpaleisessa maailmassa ihmiset hakevat omaa identiteettiään. Kirkon tulee tarjota toivon, lähimmäisyyden ja yhteisöllisyyden näköaloja”, Askola pohtii.

”Olemassaolon oikeutusta ei tarvitse lunastaa joka päivä uudelleen. Kristityn tehtävä on viestiä lähimmäiselle, että armo riittää. ”

Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola vierailee syksyn aikana kaikissa Vantaan kuudessa seurakunnassa.

Edellinen artikkeliJuutalaisryhmät huolissaan Vatikaanin ja SSPX:n lähentymisestä
Seuraava artikkeliTV2:n Vihaillassa puhutaan ääriliikkeistä

Ei näytettäviä viestejä