Pentti Lehto Ypäjän kirkkoherraksi – ”Yrittäjätaustasta on paljon hyötyä tässä hommassa”

Ypäjän seurakunnan kirkkovaltuusto on valinnut yksimielisesti seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi Tampereen Messukylän seurakunnan seurakuntapastorin Pentti Lehdon, 59.

Viime marraskuussa Ypäjän kirkkoherraksi valittiin Kiteen seurakunnan kappalainen Juha Aronen, mutta hänet valittiin jo samassa kuussa kirkkoherraksi myös Ilomantsiin. Aronen sai Ypäjän vaalissa seitsemän ääntä ja Pentti Lehto viisi ääntä. Kun Aronen ilmoitti, ettei hän ota vastaan Ypäjän virkaa vaan Ilomantsin viran, Ypäjän seurakunta ei halunnut järjestää uutta vaalia vaan valitsi Lehdon kirkkoherraksi.

Pentti Lehto on vihitty papiksi 2017. Sitä ennen hän toiminut parikymmentä vuotta rakennus- ja sähköalan yrittäjänä.

– Koen, että yrittäjätaustasta on paljon hyötyä tässä hommassa. Pienessä seurakunnassa ja pienessä yrityksessä on paljon samaa. Johtajan on pystyttävä tekemään kaikenlaisia eteen tulevia asioita, ei vain istumaan toimistopöydän takana.

Suomen hevospitäjäksi itseään kutsuva Ypäjä on Lehdolle entuudestaan tuttu paikka, sillä hänen vaimonsa suku on sieltä.

– Vaikka olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä, koen pienen paikkakunnan omakseni. Täällä pappi tunnetaan ja pappi tuntee seurakuntalaisensa. Tosin koronavirus nyt rajoittaa yhteydenpitoa.

Ypäjän seurakunnassa on noin 1 800 jäsentä. Lehdon mukaan talous on juuri nyt hyvällä mallilla, mutta myös keskusteluja yhteistyöstä ja seurakuntayhtymämallista on käyty.

Lehto on aiemmin sijaistanut Ypäjän kirkkoherraa Vesa Parikkaa, joka jää eläkkeelle maaliskuun lopussa. Pentti Lehto aloittaa Ypäjän kirkkoherrana 1.4. ja hoitaa tehtävää siihen saakka viransijaisena.

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliVuoden uskonnonopettaja Virpi Loikkanen kehittää sähköisiä oppimisympäristöjä – ”Uskonnonopettaja voi lisätä hyvää maailmaan”
Seuraava artikkeliKolumni: Jokainen aika on ollut sekasortoinen ja nopeasti muuttuva

Ei näytettäviä viestejä