Pelastusarmeija mukana mainoselokuvien kilpailussa – katso video

Pelastusarmeijan tilaama video on mukana vuoden 2017 Voitto-mainoselokuvakilpailussa. Videon viesti on, että huono onni voi kohdata kenet tahansa.

Kaksi tarinaa -niminen video kilpailee sarjassa, johon osallistuu yhteiskunnallisten ja kulttuurialan toimijoiden videoita. Pelastusarmeijan videota on näytetty muun muassa elokuvateattereissa. Video on mainostoimisto Make It Simplen ja tuotantoyhtiö Lucky Love Storiesin käsialaa. Ohjaus on Johannes Salosen.

Kaksi tarinaa kertoo nimensä mukaisesti kaksi rinnakkaista tarinaa ja osoittaa, kuinka miehen ja hänen perheensä elämä voi olla pienestä epäonnesta kiinni ja siksi ihmistä on autettava.

Voitto-mainoselokuvakilpailussa raati koostuu alan ammattilaisista, mutta myös yleisö voi äänestää suosikkiaan.

Kuva: Ruutukaappaus videolta

Edellinen artikkeliHelsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa myönnetyt tutkinnot 1.12.2017–31.1.2018
Seuraava artikkeliSuomen Raamattuopisto aloittaa yt-neuvottelut – taustalla vuokrien ja kirkon myöntämän tuen lasku

Ei näytettäviä viestejä