Parannustapahtuma hämmentää Munkkivuoressa

Munkkivuoren kirkossa lokakuun puolivälissä järjestettävä Healing Room -rukoustapahtuma hämmentää paikallista seurakuntaa. Tilaisuudelle luvan antanut Munkkivuoren kirkkoherra Jouni Hartikainen sanoo, ettei hän saanut järjestävän tahon yhteydenoton perusteella tapahtumasta selvää kuvaa.

– En tajunnut, että kyseessä on yhteiskristillinen Healing Room -tapahtuma. Tuli sellainen olo, että minulle ei kerrottu ihan kaikkea.

Rukoustapahtumaan pyysi lupaa Hartikaiselta Lukas Församlingin kirkkoherra Bengt Lassus, joka sanoo selvittäneensä asian Hartikaisen kanssa.

– Hän oli ehkä saanut sellaisen käsityksen, että kun meillä on Ulla Christina Sjömanin rukoustapahtumia, niin tämä olisi samanlainen. Mitään hämminkiä ei ole, nyt asia on selvitetty, Lassus sanoo.

Hartikainen ei sano, että hän olisi suoraan kieltänyt tapahtuman, mikäli järjestävä taho olisi ollut tiedossa, mutta olisi perehtynyt asiaan tarkemmin ennen päätöksen tekemistä.

– Yhteiskristillinen toiminta otetaan meillä myönteisesti vastaan, mutta amerikkalainen karismaattisuus on vaikeampi niellä. Healing Room on outo ja tuntematon ilmiö, joka olisi vaatinut perehtymistä, Hartikainen sanoo.

Hartikainen ei hämmennyksestä huolimatta aio peruuttaa tapahtumaa.

– Näin syyskuussa sähköpostissa mainoksen ja hämmästyin. Rattaita on vaikea pysäyttää, kun järjestelyt ovat jo pitkällä.

Healing Rooms Nordic Conference järjestetään Munkkivuoren kirkossa 14.-16. lokakuuta. Tunnustuskuntien rajat ylittävää Healing Rooms -liikettä johtaa yhdysvaltalainen helluntaipastori Cal Pierce, joka osallistuu Munkkivuoren tapahtumaan.

Liike korostaa voimakkaasti sairaiden parantamista rukouksen avulla.

+ Lue myös parantumisteemaan liittyvä Heikki Hilvon blogikirjoitus.

Edellinen artikkeliVanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa
Seuraava artikkeliUskonnolliset johtajat vastustavat uutta olutlakia

Ei näytettäviä viestejä