Paimion kirkkoherraksi Miika Rosendahl – ”Viestini maailman ongelmien ahdistamalle on: Älä pelkää!”

Miika Rosendahl valittiin Paimion kirkkoherraksi äänin 21/27. Hän aloittaa joulukuun alussa 2021. Kuva: Samuli Rosendahl

Paimion seurakunnan kirkkovaltuusto on valinnut seurakuntansa uudeksi kirkkoherraksi Salon seurakunnan kappalaisen Miika Rosendahlin. Vaalissa oli kuusi ehdokasta. Ääniä annettiin 27, joista Rosendahl sai 21.

– Lämmittää mieltä, että taakseni asettui noin selvä luottamushenkilöiden enemmistö. Tuntuu, että olen haluttu ja toivottu tehtävään ja oikeassa paikassa.

Johtajana Rosendahl haluaa varmistaa, että työyhteisössä toteutuu selkeys ja oikeudenmukaisuus.

– Avoin viestintä on äärimmäisen tärkeää. Kaikkien täytyy koko ajan tietää, missä mennään, mihin ollaan matkalla ja mikä kunkin oma rooli työpaikalla ja tällä yhteisellä matkalla on.

Kirkkoherraksi siirtyessään Rosendahl tiedostaa ottavansa vastuun kantamisessa askeleen, joka ei ole ihan helppo.

– Minulla on tietynlainen nöyryyden tunne. Tiedän, että kyseessä on yhteispeli ja luotan, että asiat järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla.

”Uskon hyvään Jumalaan”

Ydinviestinsä seurakuntalaisille Rosendahl tiivistää kahteen sanaan: Älä pelkää! Uutisissa päällemme vyöryvät ongelmat ovat hänen mukaansa nykyään valtavan suuria eikä niitä yleensä voi paikallisesti ratkaista. Ihmisten kuvitelmat siitä, että he voisivat olla oman elämänsä herroja, ovat murtuneet ja pelko valtaa alaa.

– Viestini maailman ongelmien ahdistamille on, että meidän ei tarvitse pelätä. Uskon hyvään Jumalaan ja tämän vuoksi siihen, että olemme menossa päivä kerrallaan kohti hyvää tulevaisuutta. Jumala pitää meistä lopulta huolen kuten taivaan linnuista.

Rosendahl kasvoi pappilan poikana Perniössä. 1970-80-luvuilla seurakunta oli maalaispitäjässä yhdessä tekemisen paikka.

– Ymmärrän, että maailma on mennyt eteenpäin ja ajanviettotavat monipuolistuneet. Jotain toivoisin yhdessä tekemisen hengestä silti palaavan.

– Haluan kehittää seurakuntaa työntekijävetoisesta palveluntarjoajasta yhteisöllisempään suuntaan. Seurakunta tarjoaa paikan ja tuen sille, että voimme tehdä yhdessä asioita.

Kokemusta henkilöstöjohtamisesta sekä työstä Saksassa

Miika Rosendahl vihittiin papiksi vuonna 1989 ja hän aloitti työt silloisessa Piikkiön seurakunnassa. Vuodet 2000–2005 hän työskenteli apurahatutkijana Saksassa selvitellen roomalaiskatolisen kirkon paaviuskäsitystä.

Vuodet 2005–2012 hän toimi suomalaisten pappina Etelä-Saksassa Münchenissä kuuluen Baijerin maakirkon papistoon. Perheen perustamisen myötä oli päätettävä, menevätkö lapset kouluun Saksassa vai Suomessa.

– Laitoimme faktat paperille ja teimme päätöksen palata Suomeen. Sain silloin Salon seurakunnasta Kiikalan ja Suomusjärven aluekappalaisen viran.

Vuonna 2014 Rosendahl siirtyi Halikon aluekappalaiseksi. Vuonna 2017 toimenkuvaan lisättiin Salo-Uskelan alueen kappalaisen tehtävät.

– Käytännössä olen aluekappalaisten yhteisen toiminnan koordinaattori ja vastuullani on, että koko seurakunnan jumalanpalveluselämän toimintasuunnitelma, toimintakertomus ja budjetti tulevat laadituiksi. Työhöni on kuulunut henkilöstöjohtamista, tiiminvetämistä ja esimerkiksi papiston loma- ja vapaapäivien koordinointia.

Saksassa pappi tulee tutuksi uskonnonopettajana

Saksan maakirkoissa seurakunnat ovat pienempiä kuin Suomessa ja yleensä yksipappisia. Seurakuntaelämä on hyvin yhteisöllistä, ja vapaaehtoisia tarvitaan paljon.

– Suomessakin mennään varmasti pikku hiljaa tähän suuntaan eli perustetaan jumalanpalvelusyhteisöjä, joissa vapaaehtoisten rooli korostuu ja ihmiset tuntevat toisensa, Rosendahl sanoo.

Saksassa papeilla on kouluissa opetusvelvollisuus ja uskonnonopetus on tunnustuksellista. Uskonnonharjoitusta voidaan elää uskontotunneilla vapaasti todeksi.

– Näin pappi tulee tutuksi lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen. Samalla uskonnonharjoitukseen kasvetaan luonnollisella tavalla.

Miika Rosendahl aloittaa Paimion kirkkoherrana joulukuun alussa. Nykyinen kirkkoherra Vesa Tuominen jää tuolloin eläkkeelle.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKai Sadinmaa toimittaa Senaatintorilla Vapautuksen messun – ”Tapahtuma on manifesti yleisestä pappeudesta”
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Mikä lippu heiluu? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä