Paavi suojelee Vatikaanin työntekijöitä irtisanomisilta ja leikkaa kardinaalien palkkoja koronan takia

Korona koettelee myös Vatikaanin tulovirtaa. Niinpä paavi Franciscus on määrännyt kardinaalien palkasta leikattavaksi kymmenen prosenttia. Samalla useimpien Vatikaanissa työskentelevien pappien palkkaa alennetaan 3–8 prosenttia. Säästöillä varmistetaan, että Vatikaanin muut palkatut työntekijät saavat pitää työnsä.

Asiasta kertoi muun muassa uutistoimisto Reuters.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta miesmuistiin, kun paavi on ryhtynyt vastaavaan toimenpiteeseen. Työläistaustasta tuleva paavi Franciscus on sanonut usein, ettei hän halua irtisanoa ketään vaikeassa taloustilanteessa. Alentamalla kardinaalien ja pappien palkkoja hän pyrkii suojelemaan nimenomaan Vatikaanissa työskenteleviä maallikoita.

Vatikaanin turistinähtävyydet ovat suljettuina koronan vuoksi. Uutissivusto NBC:n tietojen mukaan Vatikaanin talousosasto odottaa tälle vuodelle 50 miljoonan euron tappioita.

Vatikaanissa työskentelevien ja siellä tai Roomassa asuvien kardinaalien arvellaan saavan palkkaa 4 000–5 000 euroa kuussa. Monet heistä asuvat suurissa asunnoissa, joiden vuokra on reilusti alle markkinahinnan. Vatikaanin nunnat ja papit puolestaan asuvat uskonnollisten yhteisöjen suojissa, joten heidän elinkustannuksensa ovat paljon pienemmät kuin maallikkotyöntekijöiden, joista monet asuvat Roomassa ja joilla on myös perhettä.

Franciscus itse ei saa palkkaa paavina olemisesta. Kirkko maksaa kaikki hänen elinkustannuksensa. Perinteisen tavan mukaan hän saa jokaisesta vuodestaan paavina yhden pronssisen, yhden hopeisen ja yhden kultaisen kolikon. Ne kerätään pusseihin, jotka hän kuoltuaan saa mukaansa arkkuun.

Vuonna 2013 eläkkeelle jäänyt paavi Benedictus XVI sen sijaan saa 2 500 euroa eläkettä kuussa, kertoo talousalan verkkojulkaisu CNBC.

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKommentti: Jäitä hattuun kansalaiset ja media, liikkumis­rajoituksistakin selvitään
Seuraava artikkeliSitran koulutusohjelman osallistujat valittu – mukana uskonnollisia toimijoita

Ei näytettäviä viestejä