Paastovinkki 14/40: Lakkaa hokemasta kiirettä.

Paastovinkki-sarjassa haastetaan osallistumaan paastoon.

Mieti, voisitko luopua kiireen hokemisesta päivän tai paaston ajaksi – tai jopa kokonaan.

Onko sinulla aikaa lukea tämä juttu? Vapaa-aikaa on tullut historian saatossa lisää – ainakin joillekin. Kiireen kokemus on lisääntynyt, mutta onko kiireestä tullut jollain tavalla myös menestyksen mittari?

”Ei, nyt en millään kyllä ehdi, kun on niin kiire.” ”Just’ tämä viikko on kamalan kiireinen ja ensi viikko näyttää vielä pahemmalta!” Kuulostaako tutulta? Tuntuu siltä, että kaikilla on nykyään jatkuvasti kiire. Vuosikymmenten mittaan työaika on lyhentynyt ja vapaa-aika lisääntynyt, mutta se ei näy ainakaan ihmisten puheissa.

Suomessa koko väestön vapaa-aika lisääntyi ajankäyttötutkimuksen mukaan 1990-luvulla noin tunnin ja 1980-luvulla saman verran. Meillä on vapaa-aikaa nyt noin 46 tuntia viikossa. Kehityssuunta on ollut monissa maissa samanlainen eli vapaa-aikaa on entistä enemmän.

Ajankäyttötutkimuksessa kysytään vastaajilta, onko sellaisia asioita, joita he haluaisivat tehdä tavallisina arkipäivinä, mutta joista he joutuvat luopumaan aikapulan takia. Jos vastaus on myönteinen, vastaajan katsotaan kärsivän aikapulasta.

Ajankäyttötutkimuksen mukaan suomalaisten kiire ei ainakaan 1990-luvulla näytä lisääntyneen. Kuitenkin koko väestöstä 40 prosenttia kokee aikapulaa, ja osuus on pysynyt ennallaan 1990-luvulla. Jos aikapulaa tai kiirettä on kysytty jollain muulla tavalla, esimerkiksi työolotutkimuksissa, on saatu tuloksia, että kiireen kokemus olisi yleistynyt.

Kun on kiire eikä aika tunnu riittävän kaikkeen, yritämme ratkaista tilanteen ”tehostamalla aikaa” (time deepening).

Aikaa voi tehostaa  neljällä tavalla: asiat tehdään nopeammin, korvataan aikaa vievä toiminto sellaisella, josta suoriutuu nopeammin, tehdään monia asioita yhtä aikaa tai suunnitellaan tekemisille tiukka aikataulu. Ajan tehostamisella voi siis tavallaan venyttää vuorokauden tunteja, mutta sen nurjana puolena on pidetty sitä, että se lisää kiireen tuntua ja elämä kapenee, kun on välteltävä aikaa vieviä vaihtoehtoja.

Kokemuksia paastosta Facebookissa

Edellinen artikkeliKaleva: Pappi neljän viikon syömälakkoon
Seuraava artikkeliArkkipiispa Mäkinen haluaa Älä alistu! -kampanjan loppuvan

Ei näytettäviä viestejä