Pääkirjoitus: Väljästi asutettu Suomi hemmottelee luonnossa viihtyviä ihmisiä

Suomesta löytyy upeita matkailukohteita. Vielä ei ole lopullisia tilastoja käytettävissä, mutta monet merkit viittaavat siihen, että koronapandemian seurauksena kotimaan matkailu on lisääntynyt viime kesään verrattuna.

Väljästi asutettu Suomi hemmottelee luonnossa viihtyviä ihmisiä. Täällä on 40 kansallispuistoa, ja joissakin etelän puistoissa kävijöitä on ollut viime kuukausina jo ruuhkaksi asti.

Luonnonvarakeskus (Luke) kerää parhaillaan uutta tietoa suomalaisten luonnossa liikkumisesta. Sen avulla selvitetään esimerkiksi, kuinka moni suomalaisista tarkkailee luontoa, marjastaa tai ui luonnonvesissä. Kysely mittaa myös koronaviruksen vaikutuksia ulkoiluun.

Luonnossa liikkumisen lisäksi mökkeilystä innostuneiden määrä on aiempaa suurempi. Jo nyt mökkien hinnat ovat monilla paikkakunnilla nousseet.

***

Osalle suomalaisista korona ei ole aiheuttanut muutoksia matkasuunnitelmiin. Oli pandemiaa tai ei, kaikilla ei ole rahaa matkustaa kodistaan yhtään mihinkään.

Eläke saattaa olla niin pieni, etteivät tulot riitä edes lääkkeiden hankkimiseen. Aurinko paistaa kaikille, mutta sen valossa eletään hyvin erilaisissa todellisuuksissa.

Luontokohteiden lisäksi Suomesta löytyy kiinnostavia paikkoja historian ja kulttuurin ystäville.

Moni matkailija on käynyt kirkoissa, vaikka tänä vuonna ei järjestetty Kirkkopalvelujen tiekirkko-verkostoa. Useat seurakunnat ovat kuitenkin pitäneet kirkkotilojaan avoimina matkailijoille.

***

Kirkkojen tarjoama näköala ikuisuuteen yhdistyy jatkossa entistä konkreettisemmin tämänpuoleisen elämän suojeluun. Kirkon ilmastostrategian yhtenä tavoitteena on, että jokaisen tiekirkon yhteydestä löytyy ensi kesänä sähköauton latauspiste.

Kun maailma palautuu koronan suhteen niin sanottuun normaaliin aikaan, toivottavasti pandemia on saanut aikaan pysyviä muutoksia ihmisten matkustustottumuksiin. Ainakin niin pitkäksi aikaa, että matkailun aiheuttamaa hiilijalanjälkeä on pystytty vähentämään.

Kuva: Jukka Granström

Edellinen artikkeliVivamon rippikoululeirillä todettu koronavirus­tartunta – kaksi rippileiriä keskeytettiin
Seuraava artikkeliKiihtelysvaaran kirkon hankesuunnitelma hyväksytty – Pekka Simojoki pitää tukikonsertin

Ei näytettäviä viestejä