Pääkirjoitus: Välimeren alueen pakolaisleireiltä tuotavat 175 ihmistä ovat vasta hyvä alku

Kreikan saariston pakolaisleireillä on kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Valtaosa heistä on joutunut lähtemään Afganistanista tai Syyriasta.

Turvaa hakevista noin 5 000 on vailla vanhempiaan olevia alaikäisiä.

Hallituksen päätös tuoda Suomeen 175 erittäin haavoittuvassa asemassa olevaa lasta sekä yksinhuoltajaperhettä Välimeren alueen pakolaisleireiltä on oikeansuuntainen.

Se on hyvä päätös, mutta sen vaikutus on pieni kokonaisuuden suhteen.

***

Morian leirin olosuhteita on kuvattu helvetillisiksi. Osin se johtuu siitä, että leirillä on monta kertaa enemmän ihmisiä kuin sinne on suunniteltu.

Leireillä on kylmä. Sen lisäksi on pulaa sellaisista elämää ylläpitävistä asioista kuin vedestä ja ruuasta. Lapset ovat kaikissa olosuhteissa haavoittuvimmassa tilanteessa. Ylen haastatteleman lääkärin mukaan lapsia on joutunut Morian leirillä prostituution uhreiksi.

***

Kreikan pakolaisleirit ovat kuitenkin vain yksi pieni osa Syyrian sodan synnyttämää humanitaarista kauhukertomusta.

Kahden viime kuukauden aikana pelkästään Idlibin kaupungin seudulta Pohjois-Syyriassa sotaa on paennut noin miljoona ihmistä. Heistä 60 prosenttia on lapsia ja 20 prosenttia naisia.

YK:n mukaan vauvoja ja pieniä lapsia on tälläkin pakolaismatkalla kylmettynyt kuoliaaksi. YK:n arvioiden mukaan nyt saattaa olla syntymässä tämän vuosituhannen pahin humanitaarinen kriisi, jos tulitauosta ei synny nopeasti sopua.

***

Sotaa pakenevien ihmisten hätään heikosti vastaaminen voi olla se asia, josta seuraavat sukupolvet tuomitsevat nyt elävät ihmiset, etenkin poliittiset päättäjät.

Emerituspiispa Wille Riekkinen kirjoitti viime viikolla Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa toivovansa myös kirkkojen ryhdistäytyvän lasten auttamiseksi.

Hän muistutti siitä, että Jeesuksen korostama kultainen sääntö koskee myös niitä lähimmäisiä, joiden nimet eivät löydy kirkonkirjoista.

Pääkirjoitus on julkaistu 28.2.2020 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Kuva: Nicolas Economou / Nurphoto / Lehtikuva. Nainen pesi lasta Morian pakolaisleirillä Kreikassa helmikuussa 2020.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMikko Alava valittiin Agricolan suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi
Seuraava artikkeliKolumni: Kehotus puhua kirkosta pelkkää hyvää palvelee usein valtaapitäviä

Ei näytettäviä viestejä