Pääkirjoitus: Toivo on pysyvä vastatrendi

Vuoden alussa julkistettu Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran Megatrendit 2020 -katsaus pyrkii luomaan kuvaa siitä, mihin tulevina vuosina pitäisi keskittyä.

Megatrendiksi kutsutaan useista ilmiöistä syntyvää kehityssuuntaa ja laajaa muutoksen kaarta. Megatrendi toteutuu usein maailmanlaajana.

Sitra nostaa esille ekologisen jälleenrakennuksen kiireellisyyden, verkostomaisen vallan voimistumisen, väestön ikääntymisen ja monimuotoistumisen, talouden muutokset sekä teknologian sulautumisen osaksi kaikkea.

Sitran mukaan edellä mainituista keskeisin megatrendi on ekologisen jälleenrakennuksen kiireellisyys. Siitä kertovat esimerkiksi käsittämättömän laajalle levinneet maastopalot Australiassa.

***

Yksi kirkon megatrendeistä on jäsenmäärän lasku. Se tuo muutospaineita toiminnan painopisteisiin, työntekijöiden ja kiinteistöjen määrään sekä kirkon yhteiskunnalliseen asemaan.

Megatrendien lisäksi kirkollista todellisuutta luovat ne työn painopisteet, jotka toteutuvat paikallisseurakunnissa.

Yksilön näkökulmasta ei ole oleellista, onko koko kirkosta eronnut viime vuonna 30 000 vai 50 000 ihmistä. Yksilölle oleellista on se, onko hänellä luonteva yhteys omaan kotiseurakuntaansa.

***

Megatrendien ja trendien lisäksi jokaisen ihmisen todellisuutta muokkaavat elämäntilanteen muutokset. Niistä valtaosa liittyy läheisten ihmisten syntymään ja kuolemaan, muutoksiin omassa ja lähipiirin terveydentilassa sekä rakastamiseen ja rakastetuksi tulemiseen.

Yhteiskunnalliset ja yksilölliset megatrendit sekä elämäntilanteiden muutokset luovat välillä ankaraa todellisuutta. Kirkkojen tehtävä on tuoda niiden rinnalle toisenlaista todellisuutta.

Kirkot ovat vuosisadasta toiseen pitäneet esillä sanomaa Jumalan ehdottomasta rakkaudesta ja toivosta yksilön ja yhteisöjen elämässä.

Toivo on pysyvä vastatrendi muuttuville megatrendeille.

Puhuakseen uskottavasti toivosta kirkon työntekijän pitää olla kuitenkin tietoinen maailmaa, Suomea ja kirkkoa koskevista megatrendeistä. Yleissivistyksen ylläpito edellyttää luotettavien medioiden seuraamista.

Pääkirjoitus Kotimaassa 10.1.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliSisäministeri Maria Ohisalo: Marginaalein väestö ei saa aina apua kirkolta
Seuraava artikkeliSuomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja kannattaa yhteistä katsomusainetta

Ei näytettäviä viestejä