Pääkirjoitus: On tärkeää saada selkoa siihen, miten kirkko osallistuu sote-palvelujen tuottamiseen

Viime viikkojen keskustelu vanhusten hoivasta on samalla keskustelua arvoista ja poliittisesta tahdosta. Vanhustenhoidon ongelmat ovat olleet esillä julkisuudessa jo monesti aiemminkin, mutta vasta nyt on syntynyt laaja tahtotila, että asioihin on tultava muutos. Eduskuntavaalien läheisyyskö on terhentänyt poliitikkoja vai mikä?

Keskustelun tuoksinassa on vähemmälle huomiolle jäänyt, että myös kirkko ja sitä lähellä olevat toimijat ovat osallisena vanhusten hoivassa.

Hyvä myös, että aiheesta ollaan tekemässä selvitystä, sillä nyt kukaan ei tiedä yksityiskohtaisesti, millä eri tavoin kirkko on mukana tarjoamassa erilaisia sote-palveluja. Tuottajia on paljon, ja kirkollinen osallisuus niiden toiminnassa ja päätöksenteossa on moninaista.

***

Viisi vuotta sitten ilmestyi Kirkon tutkimuskeskuksen sarjassa Valdemar Kallungin selvitys nimeltä Yhteistyön kolmas polku. Siinä pohdittiin, millä edellytyksillä kirkko voi lähteä mukaan julkisesti rahoitettujen hyvinvointipalvelujen tuottamiseen. Monilta osin kirjan pohdinta on edelleen ajankohtaista, vaikka nykyistä sote-mallia ei silloin ollutkaan.

Luonnollisesti peruskysymys kuuluu, kannattaako kirkon ylipäätään lähteä mukaan palvelubisnekseen.

Perinteisesti kirkko on ollut monen sosiaalisen hyvän alullepanija, esimerkkeinä lukutaito ja vammaistenhoito. Nykyisin kaikki nämä kirkolle aikoinaan kuuluneet toiminnot ovat korvautuneet kuntien ja valtion tai yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamilla palveluilla.

Varsinaista välttämättömyyttä kirkolla ei siis ole pyrkiä sote-tuotantoon mukaan. Mutta toki sekin on mahdollista, jos tahtotila ja yhteistyökuviot ovat kunnossa. Olisi myös hyvä, jos kirkossa olisi valtakunnallinen näkemys tai linjaus niistä edellytyksistä, jolloin paikallisesti kannattaa lähteä mukaan esimerkiksi hoivabisnekseen.

Tämänviikkoisessa Kotimaa-lehdessä haastateltu Janakkalan kirkkoherra Pekka Riikonen sanoo, että diakonisesta näkökulmasta katsottuna voi olla perusteltua lähteä mukaan sote-palvelujen tarjontaan, jos rahoitus on kunnossa esimerkiksi säätiön kautta. Sen sijaan verorahoilla seurakunta ei voi ryhtyä sote-tuottajaksi.

***

Kirkolliseen sote-tuotantoon liittyy myös merkittäviä epävarmuustekijöitä. Hallituksen kaavailema sote-malli laittaisi monet sopimukset ja vakiintuneet toimintamallit uusiksi. Kun seurakunta ja kunta ovat monessa asiassa vetäneet yhtä köyttä, se ei välttämättä onnistukaan, jos palvelujen tuottamisesta vastaa maakunta.

Seurakuntien osaaminen sote-asioissa ei varmaankaan ole paras mahdollinen eikä sen toiminnan ydintä. Lisäksi uskontoneutraaliuden vaatimus vaikuttaa kilpailutukseen, jossa ehtojen tulee olla samoja kaikille.

Pääkirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 21.2.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kirkon toimijat osallistuvat vanhuspalveluihin, mutta kukaan ei tiedä tarkkaan, miten ja kuinka paljon

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa: Kuntien hoivatyössä ollaan palaamassa huutolaisjärjestelmään

Tutkijat: Sote-uudistuksen perustelut ovat ristiriidassa suomalaisen arvopohjan kanssa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Ketkä kaksi naista? – Katso myös ratkaisu hattupäisen miehen arvoitukseen
Seuraava artikkeliKolumni: Lisääntykää ja täyttäkää Eurooppa!

Ei näytettäviä viestejä