Oulun seurakunnat aloittivat puhelintuen yrittäjille, vastaajina yrittäjätaustaisia ihmisiä

Moni yrittäjä on joutunut koronakriisin aikana ahdinkoon, kun yrityksen toiminta on keskeytynyt tai asiakkaat kaikonneet.

Oulun seurakunnat ovat perustaneet puhelinpalvelun yrittäjien tukemiseksi. Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien kanssa suunniteltua keskustelutukea on ollut mahdollista saada kolmena edellisenä maanantai-iltana kello 18–21.

– Mediassa on viime viikkoina puhuttu paljon yrittäjien avuntarpeesta. Halusimme tarjota heille matalan kynnyksen keskustelulinjan. Uskomme siihen, että puhuminen voi auttaa, kertoo Oulun seurakuntien Palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja Mari Tuokkola.

Linjalla vastaa vapaaehtoisia, jotka rekrytoidaan pääosin Kirkon keskusteluavun kautta. Heillä itsellään on yrittäjätaustaa. Osa puhelinpäivystäjistä on aiemmin yrittäjänä toimineita seurakuntien työntekijöitä.

– Yrittäjien tilanteen ymmärtäminen on tärkeää. Silloin soittajan ei tarvitse heti alussa selittää pitkään ja perusteellisesti, mistä hänen asiassaan on kyse.

Tuokkolan mukaan linjalla on varauduttu monenlaisiin kyselyihin.

– Varsinainen yrittäjien neuvontapuhelin emme ole, mutta koetamme parhaamme mukaan neuvoa niissäkin asioissa. Tärkeintä kuitenkin on, että soittaja voi puhua jollekin ääneen omasta tilanteestaan. Yhdessä voidaan sitten pohtia, miten päästään eteenpäin.

Toistaiseksi puheluita ei ole tullut. Palvelua ei tosin ole vielä markkinoitukaan kovin intensiivisesti. Mari Tuokkola uskoo palvelun tarpeellisuuteen pidemmällä aikajänteellä.

– Koronan vaikutukset iskevät yrittäjiinkin vasta viiveellä.

Tuokkolan mukaan yrittäjien puhelinpalvelu on varauduttu pitämään toiminnassa alustavasti syyskuun loppuun saakka.

– Katsomme asiaa kuitenkin tilanteen mukaan.

Oulun seurakunnilla on jo pitkään ollut erilaista yhteistyötä paikallisen yrityselämän kanssa. Muun muassa työpaikoille tulevat papit ja diakonit tukevat työntekijöiden jaksamista ja työkykyä.

Oulun seurakuntien yrittäjäpuhelimen numero on 040 6194194. Keskustelulinja päivystää maanantaisin kello 18–21.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTiekirkkokesä perutaan poikkeusolojen takia – osa kirkoista saattaa pitää oviaan auki
Seuraava artikkeliKirkko avasi terveyssivustolle Rakkausklinikan

Ei näytettäviä viestejä