Jeesus Nasaretilaiseen on aina kohdistunut erilaisia opillisia ja tieteellisiä intohimoja. Hänen maallinen elämänsä, opetuksensa ja vain uskolla käsitettävä ylösnousemuksensa ovat kristinuskon keskipiste. Jeesus on myös modernissa teologiassa kristinuskon keskipiste tai kompastuskivi.
Nimenomaan Jeesukseen liittyvät opinkäsitykset ovat myös modernin teologian näkökulmasta mielenkiintoisia ja ne kirvoittavat erilaisia teologisia pohdintoja.
– Nimenomaan uskontunnustuksen toinen uskonkappale ottaa kantaa konkreettisiin henkilöihin ja tapahtumiin, sellaisiin ilmiöihin, joita nykyinen luonnontieteellinen tietämys ei voi sellaisenaan selittää, Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma sanoo.
Luoman mukaan modernissa ajattelussa voidaan kyseenalaistaa, miksi jokin erityinen historian tapahtuma – esimerkiksi ylösnousemus – voisi merkitä niin suuria ja kosmiset mitat saavia asioita, kuin kristinusko väittää.
Kristuksen ominaisuuksia ja tehtävää käsittelevät opinkappaleet muodostavat kristinuskon suurimpiin juhliin liittyvät asiat: Jeesuksen neitseestäsyntyminen, kärsiminen kaikkien syntien puolesta, kuolema, ylösnousemus, taivaaseen astuminen ja paluu kirkkaudessa.
Minä uskon … Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme
Apostolisessa ja Nikean uskontunnustuksessa ei väitetä suoraan, että kristinusko olisi ainoa pelastustie ihmiselle. Kirkkomme kolmas uskontunnustus eli Athanasioksen uskontunnustus tosin alkaa: ”Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.”
Kristillisessä teologiassa onkin perinteisesti ajateltu, että ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, meidän tähtemme kärsinyt ja pääsiäisenä ylösnoussut Jeesus Kristus on ihmiskunnan ainutlaatuinen ja ainoa pelastustie. Vai onko?
– Eksegeettinä voin todeta, että kristityille Kristus on ainoa pelastustie. Uudessa testamentissa ei mietitä muiden kuin kristittyjen joukon pelastusta, Helsingin yliopiston tutkijatohtori Outi Lehtipuu toteaa.
Viimeistään pääsiäisen ihmeestä seurasi ajatus, että vain uskomalla Jeesukseen voi pelastua. Lehtipuu muistuttaa, että Raamatun syntyaikana ja kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina kristityt olivat vielä pieni vähemmistö. Kristinuskolla ei ollut uskonnollista monopolia, eivätkä kristityt olleet huolissaan ulkopuolisten iäisyydestä.
Mitä ennen Kristusta eläneisiin pyhiin tulee, Uuteen testamenttiin ja uskontunnustuksiin kiteytyi myös käsitys siitä, että Kristus kävi tuonelassa (1. Piet. 3:18–19) ja poimi sieltä Vanhan liiton ajan hurskaat.
Ylösnoussut Kristus vallitsee keskellämme
Helsingin yliopiston dogmatiikan professorin Miikka Ruokasen mukaan Jeesuksen ainutlaatuisuuteen voi teologiassa suhtautua hyvin positiivisesti: Jumala on lähettänyt Jeesuksen maailmaan pelastajaksi. Hänet on Jumala herättänyt kuolleista ja tehnyt Messiaaksi. Siitä alkaa kristinusko.
Tapio Luoma painottaa, että vaikka kristityt sanovat Jeesuksen olevan tie, totuus ja elämä, tarkoitus ei ole puhua ketään toista vastaan.
– Tämä on nykyisen keskustelun ongelmakohtia. Mutta emme me kristittyinä ehdoin tahdoin turhenna muiden uskoa, vaikka meillä itsellämme onkin tietty totuuskäsitys. Luojan kiitos, me emme ole toisin uskovien tuomareita, Luoma toteaa.
Vain esikuvalinen ihminen?
Entäpä jos Kristuksen yltä riisuttaisiin jumaluuden taakkaa? 1700-luvun valistusajasta alkaen länsimaisessa ajattelussa on näin myös tehty. Luoman mielestä kyseessä on varsinkin 1800-luvulla syntyneen uusprotestanttisuuden ongelma.
– Silloin huomio voi kiinnittyä siihen, mitä Kristuksesta jää jäljelle. Vastaus on: ei oikeastaan paljon muuta kuin moraali. Jeesus olisi tässä katsannossa opettaja, hyvä ja kunnollinen ihminen.
Amerikkalainen kohuteologi, emerituspiispa John Shelby Spong on jo vuosien ajan vaatinut, että kristinuskossa luovutaan Kristuksesta pelastajana, siis myös sovittajana ja lunastajana. Spong on ääriesimerkki niistä teologista paineista, jotka perinteiseen Jumala-uskoon eli teismiin voivat kohdistua. Usein kirkon olemassaolon sisällöksi voidaan tällöin teismin vastapainona nähdä esimerkiksi entistä voimakkaampi oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta puhuminen.
Luoman mielestä tämä yksin ei riittäisi kirkon todistuksen sisällöksi.
– On paljon vahvempaa, jos voimme sanoa, että Jeesus oikeudenmukaisuuden puolustajana on itse Jumala, kuin että hän olisi vain esikuvallinen ihminen, joka oli Jumalan asialla.
… joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta
Viime aikoina on paljon keskusteltu siitä, millä tavalla uskontunnustuksen toteamus Pyhästä Hengestä sikiämisestä ja neitseestäsyntymisestä pitäisi ymmärtää.
Miikka Ruokanen on asiassa varsin perinteisillä linjoilla.
– Jos ajattelemme Jeesuksella olleen lihallisen isän, siitä seuraa, ettemme enää voi kutsua Jeesusta Jumalan Pojaksi Khalkedonin kirkolliskokouksen (vuonna 451) klassisen päätöksen tavoin. Siellä määriteltiin Jeesuksen olevan ”tosi ihminen ja tosi Jumala”. Neitseestäsyntymisen kiistäminen merkitsee myös sitä, että Jeesus olisi toki hienoin maan päällä elänyt ihminen, mutta ihmisen ja Jumalan reaalinen yhtyminen hänessä olisi jäänyt tapahtumatta.
Outi Lehtipuulle neitseestäsyntyminen ei ole kirjaimellisesti ymmärrettävä tai edes tärkeä asia teologialle. Hän painottaa sitä, että esimerkiksi Luukkaan evankeliumissa enkeli ilmoittaa Marialle ”korkeimman voiman” ympäröivän hänet.
– Tällä Luukas haluaa tehdä eroa kreikkalaiseen mytologiaan, jossa jumalat yhtyivät lihallisiin naisiin. Jos kyse ei ole fyysisestä yhteydestä, miten se voisi olla muuta kuin symbolinen? En ymmärrä, miten neitseestäsyntymisen ymmärtäminen
symbolisesti muuttaisi kristinuskoa.
Neitseestäsyntyminen ei Lehtipuun mielestä ole ainoa tapa teologiassa tehdä Jeesuksesta Jumala. Esimerkiksi apostoli Paavali kyllä painottaa inkarnaatiota, mutta ei ota yksityiskohtiin kantaa, Roomalaiskirjeen alussa (Room. 1:4) Paavali vain toteaa Jeesuksen tulleen asetetuksi Jumalan Pojaksi ylösnousemuksessa.
– Itse ajattelen niin, että Kristuksen jumaluudesta ei automaattisesti seuraa, että hän syntyi neitseestä. Kertomus yliluonnollisesta syntymästä korostaa Jeesuksen ainutlaatuisuutta ja sitä, että hän on enemmän kuin tavallinen ihminen, Lehtipuu sanoo.
Ainutkertaista ei voi toistaa laboratoriossa
Tapio Luoman mielestä neitseestäsyntymisessä on kyse siitä, että siinä kristinusko haastaa länsimaisen rationaalisuuden. Lisäksi kyseessä on väite, joka viittaa historian tapahtumaan. Tällöin voidaan kriittisesti ajatella, että sellainen ei ole mahdollista. Kukaan ei synny neitseestä.
– Mutta onko niin, että tästä säännöstä voitaisiin päätellä, että koskaan ei ole voinut näin käydä? Ja sama koskee tietysti ylösnousemusta. Rationaalisuuden virhe on ehkä siinä, että historian tapahtumaa käsitellään pelkkänä luonnontieteellisenä tapahtumana.
Nykyaikaisessa luonnontieteessä ajatellaan, että tietty ilmiö täytyy voida toistaa laboratoriossa. Mutta kristinuskon ainutkertaisia ihmeitä voitaisiin Luoman mukaan verrata esimerkiksi Neuvostoliiton hajoamisen syihin: niitäkään ei voida toistaa, mutta silti lopputulos on meille tuttu.
Jeesuksen ihmiseksi tuleminen – teologian klassisella kielellä samaa olemusta oleminen Isän Jumalan kanssa eli homoousios – on Luomalle keskeinen osa kristinuskoa. Jos neitseestäsyntyminen halutaan teologiassa korvata jollakin muulla, asiassa pitäisi Luoman mukaan olla erittäin varovainen.
– Ellei Jeesus ole ihmiseksi tullut Jumala, hän on vain jokin Jumalasta irrallaan oleva olento, jonkinlainen Jumalan sanansaattaja. Mitä merkitystä on silloin Golgatalla tai ylösnousemuksella tai sillä, että Jeesus toimi köyhien keskellä, Luoma kysyy.
… nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin
Jeesuksen ylösnousemus on kristinuskon vankka kivijalka. Pääsiäisen ihme Jerusalemissa miltei 2000 vuotta sitten synnytti juutalaisuudessa liikkeen, joka tunnetaan tänään suurimpana maailmanuskontona. Mutta moni asia tässä uskossa muuttuisi, jos Jeesuksen maalliset jäännökset yllättäen jostakin löytyisivät.
Miikka Ruokanen painottaa sitä, että kristityille Jeesuksen ylösnousemus oli alusta alkaen sekä uskonnollinen kokemus että historiallinen tositapahtuma. Niitä ei teologiassakaan pitäisi väkivaltaisesti irrottaa toisistaan: kristinuskon kannalta usko ja historiallisuus kuuluvat yhteen. Nykyaikainen eksegetiikka eli raamatuntutkimus ei Ruokasen mukaan tätä aina muista.
– Jos Jeesuksen ruumiin ajateltaisiin todellisuudessa jääneen hautaan ja mädäntyneen sinne, hänen ylösnousemuksensa olisi sitten vain pelkkä uskon luoma mielikuva.
Jos ontologia eli todellinen olemassaolo ja usko erotetaan ylösnousemuskysymyksessä toisistaan, kristinuskosta voi Ruokasen mukaan tulla jonkinlaista runoutta tai taidetta. Ihmisyys, koko tämä hyväksi luotu kouriintuntuva maailma ei silloin todellisuudessa olisikaan tullut Jumalan pelastustyön koskettamaksi.
– Ellei sovitusta, lunastusta ja ylösnousemusta ole olemuksellisesti, todellisesti tapahtunut, me olemme vailla toivoa, Ruokanen paaluttaa.
Ruokanen kuitenkin myöntää, että eksegetiikka on aivan oikein osoittanut, että Uudessa testamentissa on monia eri kristologioita, eri näkökulmia Jeesukseen.
– On oikein tulkita Jeesuksen syntymää, elämää ja kuolemaa monella eri tyylillä. Mutta niin kauan kuin puhutaan asiasta kirkon tunnustuksen sisällä, olisi pysyttävä kirkon tulkinnan eli klassisten uskontunnustusten pelikentällä. Muuten joudutaan käyttämään asiassa aivan muita kielipelejä.
Millainen on ylösnousemusruumis?
Outi Lehtipuun mielestä keskustelun pohjaksi pitää ensin määritellä, mitä on ylösnousemus.
– Täytyykö sen olla ruumiillinen? Ei. Lukemattomat kristityt kirkon varhaisina vuosisatoina tulivat aivan hyvin toimeen ilman sitä ajatusta. Väitän myös, että Paavali kuului tähän joukkoon, vaikka emme voikaan olla aivan varmoja siitä, miten hän ajatteli. Hänhän puhuu Korinttilaiskirjeessä ylösnousemuksen hengellisestä ruumiista (1. Kor. 15:44), mutta vain hieman myöhemmin hän sanoo, ettei liha ja veri – tämä nykyinen ruumiimme – voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa.
Lehtipuun mukaan Paavali sivuuttaa ylösnousemusjulistuksessaan täysin Jeesuksen tyhjän haudan. Lehtipuu muistuttaa, että evankeliumeissa puolestaan on vahva tyhjän haudan korostus. Lisäksi Jeesus ilmestyi evankeliumeissa oppilailleen, häntä voitiin koskettaa ja hän jopa söi, eli hänellä oli ylösnoustuaan normaali aineenvaihdunta: mikään haamu ei olisi ollut niin fyysinen.
– Mutta tästä huolimatta sama ruumiillinen Jeesus kuitenkin katoaa salaperäisesti Emmauksen tien kulkijoiden seurasta ja ilmestyy lukittujen ovien läpi. Ei hänen ruumiinsa ole voinut ihan tavallinen ihmisruumis olla, Lehtipuu pohdiskelee asiaa.
Ilman ylösnousemusta ei ole kristinuskoa
Ylösnousemus voidaan Lehtipuun mielestä ymmärtää monella tavalla. Kristinuskon itseymmärryksen kannalta on hänestä tärkeää, että Kristus ankkuroitiin kirkon opetuksessa tiiviisti osaksi inhimillistä historiaa.
– Hän syntyy ja voittaa kuoleman. Mutta kristinuskon sisällä on tilaa ymmärtää monella tapaa neitseestäsyntymisen ja ylösnousemuksen kaltaista symbolista puhetta. Kristinusko ei seiso eikä kaadu tämän asian käsittämisen tavan varassa, Lehtipuu sanoo.
Tapio Luoman mukaan kristinusko ei tule toimeen ilman pääsiäistä, Kristuksen ylösnousemusta.
– Jos tämä seikka halutaan unohtaa, emme enää puhu kristinuskosta vaan jostakin ryhtiliikkeestä, Luoma sanoo.
Luoman mielestä koko kirkon olemassaolo perustuu voimakkaaseen kokemukseen siitä, että Jeesuksen hauta oli tyhjä.
– On vaikea kuvitella, mitä asiasta olisi tullut, ellei Jeesuksen seuraajilla olisi ollut ylösnousemuksen kokemuksia. Noissa ilmestyksissä on selvästi se ajatus, että ylösnoussut Herra oli sama olento, joka naulittiin ristille.Ylösnousemus voidaan Lehtipuun mielestä ymmärtää monella tavalla. Kristinuskon itseymmärryksen kannalta on hänestä tärkeää, että Kristus ankkuroitiin kirkon opetuksessa tiiviisti osaksi inhimillistä historiaa.
– Hän syntyy ja voittaa kuoleman. Mutta kristinuskon sisällä on tilaa ymmärtää monella tapaa neitseestäsyntymisen ja ylösnousemuksen kaltaista symbolista puhetta. Kristinusko ei seiso eikä kaadu tämän asian käsittämisen tavan varassa, Lehtipuu sanoo.
Tapio Luoman mukaan kristinusko ei tule toimeen ilman pääsiäistä, Kristuksen ylösnousemusta.
– Jos tämä seikka halutaan unohtaa, emme enää puhu kristinuskosta vaan jostakin ryhtiliikkeestä, Luoma sanoo.
Luoman mielestä koko kirkon olemassaolo perustuu voimakkaaseen kokemukseen siitä, että Jeesuksen hauta oli tyhjä.
– On vaikea kuvitella, mitä asiasta olisi tullut, ellei Jeesuksen seuraajilla olisi ollut ylösnousemuksen kokemuksia. Noissa ilmestyksissä on selvästi se ajatus, että ylösnoussut Herra oli sama olento, joka naulittiin ristille.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.